torstai 17. lokakuuta 2013

Pyhäinpäivä..




Täällä taas.. Aikaa on kulunut enemmän ja vähemmän, mutta taas päätin avata koneen.. Tulin näet tänään koulussa selailleeksi tätä omaa blogiani ja hämmästyin, kuinka aikaa on kulunut. Lokakuu kääntyy kohta loppuun ja saapuu marraskuu. Meillä eletään parhaillaan syyslomaa, ja lapset on isovanhemmilla samalla kun itse raahaudun aamuisin kouluun.. Eilen oli päivä, kun Kaapo oli mielessä enemmän ja vähemmän. Johtunee siitä, että lasten kanssa katseltiin mummulla heidän omia albumeitaan, joissa toki on kuvia Kaapostakin.. Liekö sattumaa, kun kotiin tullessa olin saanut seurakunnalta postia, jossa kutsuttiin meidät kirkkoon.. 2.11 Kaapon nimi luetaan kirkossa, ja hänelle sytytetään oma kynttilä alttarille. Itku tuli kirjettä lukiessa, ja minusta on kovin kaunis ajatus lähestyä niin henkiökohtaisella kirjeellä. Toki kirjeen saa jokainen muukin läheisensä tänä vuonna menettänyt, mutta mielestäni on hienoa että tulee kirje, jossa kerrotaan että Kaapollekkin sytytetään oma kynttilä. Vaikka en olekkaan mikään kirkossa kävijä , olen menossa tälläkertaa. Pakko. Jotenkin vain on pakko mennä, tuntuu että olen sen velkaa Kaapolle ja itselleni. Ihan kuin Kaapo ajattelisi, että äitiä ei kiinnosta, jos en mene.. Vaikka toki tiedän ajatuksen varsin nurinkuriseksi.

Ulkona sataa kaatamalla vettä.. Monessa paikassa on tänään satanut lunta, suuria ja pieniä hiutaleita, joka siis kertoo siitä että ollaan kovaa vauhtia kääntymässä talveen.. Kun illat pimenee ja lähestytään lunta, ja kohta joulunaikaa, tunnen kuinka joitenkin mieli on haikea ja kaipaan enemmän, ajattelen enemmän ja huomaan useammin pysähtyväni miettimään aikaa vuosi taaksepäin. Tasan vuosi sitten kerroin vasta vanhemmille ja monille muillekkin vauvasta. Kyllä.. vasta paria viikkoa ennen syntymää, miksi? Koska en aikaisemmin uskaltanut.. Oli jo takana kaksi pieleen mennyttä raskautta. Muistan sanoneeni äidilleni, että emme kertoneet, jos jotain sattuukin.. Ja reilu kuukausi myöhemmin Kaapo sitten kuoli. Juuri kun muutkin oli kerennyt tottua ajatukseen uudesta pikkuveljestä..


Koulussa on mennyt kivasti, aihetta nopeasti vaihtaakseni. on edelleen outoa, kun ei tarvitse tuijottaa kotona seiniä aamusta iltaan ja illasta aamuun.. :) Mukavaa kun on saanut uuden ystävän, ja keskittyy ihan uudenlaisiin asioihin.. Ja hei, miten mahtavaa on kaivaa penaalista erivärisiä kyniä ja kumeja, ja miten sitä huomaa innostuvansa ihan erilailla opiskelusta kuin aikoina ennen.. no, ennen mitään.  Mutta vitsit että väsyttää.. Ja niin.. Menkat.. Menkat on huutannu poissaoloaan heinäkuusta asti.. Pelkäsin silloin että ne tulee matkalla, mutta ei.. ne on jättänyt kokonaan tulematta. Ja ei, raskaana en ole.. Hormoonien oikku taas kerran. Onhan se tämäkin jo kertaalleen eletty.. No, hetken vielä odottelen, sitten vissiin tarvis alkaa tekeen jotain asialle. Ehkä?

Mutta että niin.. Vaikka tulee harvemmin kirjoitettua tänne, täällä sitä silti ollaan ja oleillaan. Ja kirjoitellaan aina kun aika on sopiva ja silmät pysyttelee edes puoliksi auki..

Terkkuja taivaaseen.. <3

Kettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti