Syvän mustaa..

Torstaita mennään kovaa vauhtia. Eilinen yllätti positiivisesti, jättämällä hurjan lumimyrsyn alleen. Vettä sataa, ja tippuu räystäältä. Melkein voin huijata itseäni sanomalla että nyt on vihdoin kevät :) 

Tunnelma on muuten melko väsynyt. En tiedä johtuuko se ilmasta, siitä että pojat taas huomenna lähtee, vai siitä että laihiksen myötä energian saanti on vähentynyt. Tänään päätin että pitää ostaa vitamiineja.. Sen jälkeen pitää muistaa syödä niitä.

Huomenna tosiaan alkaa taas kaksi viikkoa, jolloin pojat ovat isällään. Eilinen meni poikien isän kanssa puhelimessa neuvotellessa, sillä keskimmäinen poika aloittaa jääkiekon. Tuon halvan ja mukavan harrastuksen. Hetkinen, sanoinko halvan??? Pelkät varusteet, jotka pokien isä eilen alennuksesta osti, maksoi jo rapiat 300e.. Mutta, koska harrastus on mieleinen, pitäähän sitä sitten tukea,tavalla tai toisella. Ja tarviihan sitä ajatella positiivisena, että on kaksi huushollia jakamassa kuluja. Mutta silti... =)/&%¤##¤%&/( !!!!!
Isä on järjestänyt pojille myös mukavaa yllätystä viikonlopuksi, viemällä koko sakkinsa laivalle huomenna illalla.Lapset ei kuulemma vielä tiedä, joten pitänee itsekin koittaa olla lipsauttamatta :)

Meillä viikonloppu tulee vissiin olemaan siivousta ja voimmien keräilyä. Lakanoiden pesua ja ehkä kaupassa käyntiä. Sitä normaalia seinäntuijottelua unohtamatta. Se hiljaisuus mikä laskeutuu poikien lähdettyä, on lähes korvia vihlovaa.Voisi kuulla nuppineulan putoamisen.. Joten kauhulla hiukan odotan. Hiljaisuus antaa aina tilaa myös Kaapolle. Poikien viuhtoessa ympärillä on aina helpompaa olla ajattelematta..Mutta kun seurana on vain seinät ja tyhjyys niin ikävä hiipii salakavalasti ovesta sisään. Joskus oikein ryminällä.

Ajattelin taas värjätä hiukseni mustaksi. Ruskea muuntautuu hiuksissani aina kulahtaneeksi ja punainen puskee alta läpi. Hiukseni ovat olleet jos jonkin väriset ja niitä ei kai koskaan enään saa omanvärisikseen.Tuhkanvaaleiksi. Musta on hyvä vaihtoehto, tunnen sen omakseni.Joku vois väittää synkäks, mutta.. synkkäähän tässä onkin.. tavalla tai toisella. Ainoa miinuspuoli mustassa on, että juurikasvu saa pääni näyttämään kaljuuntuvalta, no pikkuvikoja..
JOs vaikka mielikin piristyis kun saa jotain uutta. Hiustenkasvatuksen ollessa käynnissä en tohdi mennä parturiinkaan, koska siellä tulee aina tehtyä jotain radikaalia..Tyydyn siis sotkemaan kylpyhuoneen ja puolet nahkastani mustaan hiusväriin. Syvän mustaa, luvassa jälleen. Edellisestä mustasta onkin jo kohta vuosi aikaa, sillä viimeksi värjäsin sillä häihin ( 10.2 ).. Pienii pilkkuja harmaassa arjessa siis luvassa.

Tänään pitäs mennä myös ostaan miniselle miehelle kerhoon tossut! Kyllä, sekin alkaa sitten maanantaina. Koitan olla järin ajattelematta asiaa, sillä se kouraisee syvältä.Miksi? Kumpa tietäisin vastauksen. Onhan se jollaintavalla erään aikakauden loppu, kun lapsen aika kotona olemiselle alkaa olla ohitse. Onneksi isä hoitaa ensimmäiset kaksi viikkoa kerhosta, saan mukamas itse kevyemmän laskun aloitukselle :)

Sulavia jääpuikkoja tuijotellessa..
Kettu kuittaa..

Sataa sataa ropisee..

Keskiviikon, keskipäivä. Ainakin lähes.

Vettä sataa taivaan täydeltä, mutta iltapäiväksi on luvattu kovaa lumimyräkkää ja 15cm lunta.. Tarvisko sitä ny sitten enään tulla,kun lumi on jo niin hyvin lähteny kuitenkin sulamaan? Harmaata, märkää, mutta linnut laulaa kovaa ja korkeelta. Todella toivon että ne vaistoo jo sulavan lumen ja aurongonpaisteen.Ehkä jopa hiirenkorvat?

Monofarssi on ohitse !! Vihdoin. Tosin ei ollenkaan halutulla tavalla. Eihän niitä sitten mistään löytynyt, ja täysi mysteeri on edelleenkin se, että mihin ovat haihtuneet. Eilen sain sitten tarpeekseni etsimisestä ja ahdistumisesta niiden saralta, ja rohkaistun ilmoittamaan myös monot juuri ostaneelle isälle, että hukassa ovat! Suuremmitta kivuitta onneksi meni, ja kun hän perheensä kera oli ostoksilla, niin löysi sitten pojalle uudet monot, maksajana toki minä! Noh, mitä tästä opimme? Tuskin mitään, mutta seuraavat monot ehkä naulataan seinään. Niinkuin myös hokkarit, sukset ja hanskat, joita muuten sitten etsittiin tänään, kun todettiin eilisten olevan litimärkänä korissa..HHmm.. Onneksi olin aamulla vielä niin unessa, ja makasin sängyn pohjalla, kun isäntä valjasti poikapuolensa kouluun.. Ei siis tullut hermostuttua " turhaan ".

Flunssakin on saanut uuden olomuodon, nimittäin kuivan yskän. Hetken jo kerkesin riemuita, että tälläkertaa sitä ei tule, koska nuha muuten on jo hillitympi, mutta eikös se eilen sitten alkanut maate mennessä.. Puoli yötä meni yskiessä ja tuntui että pää vähintään repeää, jos ei räjähdä. Yöunet siis meni siinä, onneksi tosin vain minulta. Aamulla kyllä heti huomasi, että yö ei mennyt niinkuin strömsössä. Ehkä ensiyönä..? Yskä vaivaa aina kauan silloin kun se minut saavuttaa, joten en ole kovin luottavaisin mielin, mutta toivomastahan ei kukaan onneksi estä.

Kaapon kaappiin vilasin tänään.. Se on mennyt vähän sekaisin, kun etsittiin sitä halvatun monoa. Hetken huomasin ajattelevani, että pitäisi siivota sekin, kunnes taas todellisuus koputti olkapäälle. Hetken aikaa piti hypistellä pieniä housuja, ja myssyä, jonka otin jo valmiiksi esille hyllylle, ajatuksena pakata se mukaan sairaalaan sitten kun Kaapo syntyy. Hyllyllehän se sitten jäi.. Keskimmäinen poika eilen tokaisi, että äiti, Kaapon vaatteet on vieläkin täällä kaapissa säilössä.. Tokaisin sitten vain, että joo, se on Kaapon kaappi, että ne odottaa siellä sitten seuraavaa. Se tyydytti vastauksena poikaa, joten asia onneksi jäi sitten niille teloilleen. Voi huokaus..

Lapset menee taas tänään totuttuun keskiviikko tyyliin mammailemaan. Luvassa on kylpyä ja mamman hyvää ruokaa ja seuraa. Jospa itse sais vähän torppaa kasaan sillävälin? Tai sitten vois jatkaa kutomista, mikä on nyt muutaman viikon ollut tauolla. Kaulaliinaa kaulaliinan perään olen kutonut, siihenkin jää koukkuun.. Mutta oivaa ajankulua sekin. Joulunalla kulutin aikaa leipomalla kymmeniä kuivakakkuja..Mikälie mielenhäiriö sekin ?

Pääasia kai on, että on jotakin tekemistä. Uniinkin taas on eksynyt vauvat.. Milloin Kaapo, ja milloin hoivaan jotakin toista vauvaa. Mistähän sekin johtuu? Välillä se on mukavaakin, mutta juuri nyt se tuntuu melkoisen ahdistavalta. Tekisi mieli anoa virkavapaata vauvoista. Tympii odotella että aika kuluu, että voi taas yrittää, ja pelätä että mitä tälläkertaa menee pieleen. Raskautuminen ei ole koskaan minulla ollut ongelma, eikä ongelmia muutenkaan ole ollut, kuin nyt tässä uudessa avioliitossa raskauksien kanssa. Mistälie sekin johtuu. Onko joku jossakin sitä mieltä, että en tarvitse enempää lapsia.. No, oli miten oli, koitan olla silti lannistumatta, ja aion vielä näyttää sille jollekkin, mistä kana pissii !!!

Illalla napsasin kuvan poikalapsista,jotka innokkaana kokkasivat pannaria.. Pannaria tuntuu nyt tulevan jokatuutista, mutta enmpä hennonnut kieltääkkään, kun oli tekemisen puute, ja kovin halusivat leipoa =) Jauhoa toki löytyy edelleenkin kahvinkeittimestä ja seinästä, mutta mitäs pienistä. Pääasia, että kivaa oli.. Jospa tykkäisivät sitten vanhempanakin puuhailla ruuan parissa. kuvassa nuorin 3 vuotias ja keskimmäinen 8vuotias. Vanhinta ei nää hommat oikeen tunnu kiinnostavan, tietokone on se ykkösjuttu siellä..

Mutta mitäs sitä muuta kun kuluttamaan päivää eteenpäin.. Sitä lumimyräkkää ootellessa. Menisköhän se ohitte jos oikeen kovin toivois??

Kettu kuittaa..

Pannukakkuja..

Tiistai...

Niin se on taas jo tiistai. Aika kuluu nopsasti, vaikka ei tarvitsisi. Monoja ei löytynyt, ja alan jo luopumaan toivotsta, joten huomenna suksi kainaloon ja kaupoille. Toki ne sitten torstaina seisoo keskellä lattiaa, kun on uudet saatu ostettua. Näinhän se menee.
Eilinen sujui varsin mallikkaasti muuten. Tein jo loppuviikoksi ruuatkin,joten ei tarvitse sitä mietiskellä hetkeen. Minisen miehen kanssa löydettiin veljen vanha huoppari, jonka kanssa ollaankin oltu taukoamatta. Nukkumaan mennessä sain maanitella, että sain pojan riisumaan hupparin yöksi pois.. Mutta hyvä toki että kelpaa. Isiä vissiin on ikävä minisellä miehellä, koska isi tulee jokasessa välissä puheeksi. Mutta, muutama päivä viellä...

Luistelut jäi eiliseltä, koska vettä sataa ja lumi sulaa !! HURRRRAAAA !! Tosin ilmiö ei vissiin ole kovinkaan pitkäkestoinen sillä ensiviikoksi on luvattu pakkasta. Hyvä sinällään, että pitäisi taas aloittaa lenkkeily kun kahdestaan tänne jäädään seiniä tuijottelemaan. Hautausmaallakin on edelleen käymättä, mutta kyllä vielä mennään ennen perjantaita kun pojat siirtyy iskän hoiviin. Kovin oli Kaapo illalla taas mielessä kun katselin kuvaa kehyksessä. Välillä tuntuu että katselee vierasta lasta, ja pelkää että unohtaa miltä Kaapo näyttää. Oikeastaan siitä on lähes paniikki. Mutta eihän sitä voi unohtaa. Onneksi on valokuvat, vaikka nekin tuntuu välillä niin kovin vieraalta.

 Illalla päätin hemmotella miesväkeä hyvällä pannarilla. Edellinen meni jollaintavalla vituralleen, mutta tämä oli vallankin erilaista. Tuoksu joka levisi pitkin kotia oli lähes huumaava. Itselle olikin sitten varattuna kasa porkkanaa ja salaattia. Jännä miten sitä vaan pystyy oleen sortumatta, ennen olisin jo ahminut kaksin käsin. Varsinkin kun tunnelma itsellä on ollut taas hiukan mollivoittoinen.

Hilloa ja itsetehtyä kermavaahtoa, ja kasapäin pannaria. Pojat tykkäs, eikä isäntäkään vastaan pistellyt hänelle annoksen koottuani. Kyllä vaan herkuilla on kovinkin parantava voima, vaikka sitä ei itse söisikään.

Karjalanpaistia ja kanarisottoa, tuli sitten tehtyä pannarin kaveriksi. Ainakin on jokaselle jotakin.

Aamu alkoi melko väsyneissä tunnelmissa vaikka meninkin eilen nukkumaan jo varhain.
Vuotokaan ei ole yltynyt, joten vissiinkin kysymyksessä oli vain jokin ohimenevä juttu. Pitäisi silti mennä hakemaan ne pillerit.Koskahan nekin mahtaa saada alotettua, ja mitähän niistäkin seuraa. Seuraavaa raskautta tuntuu hölmöltä ajatella, koska sivu ajatuksena aina on, että eihän sitä kuitenkaan tule, ja miksi edes ajattelen, koska pieleen se menee kumminkin. Paremmin sääntö kuin poikkeus, tuntuu olevan. Niin ainakin nyt ajattelen, vaikken tahallaan, mutta alitajuisesti kuitenkin.

Kahvia.. Olis taas pakko saada kahvia. Olen tykästynyt tuohion koiramukiin..Tosin tämä sininen on isännän, itselläni on oranssi, erilaisella koiralla varustettuna :) Mukista on hyvä pitää kiinni, ja sinne mahtuu nenä, ja mikä tärkeintä, siihen mahtuu myös paljon kahvia :) Riippuvainen? En toki. ( enpä! )
Tässä sitä tiistain harmaudessa odotetaan lapsia koulusta ja katsellaan kun huusholli peittyy pikkuautoihin ja leegoihin. Kyllä sitä sitten taas joutaa siivoamaan .. joskus.. myöhemmin. Ehkä jopa jo huomenna? Tänään ostan muutaman hautakynttilän.. Lisäksi ajattelin että vaihdan Kaapon pöydältä joulutähden jo johonkin keväisempään. Silloin kun Kaapo kuoli,päätin ,että ostan kotiin aina tuoreita eläviä kukkia.. Ja siitä päivästä asti, niitä on pöydällä aina ollutkin <3

" Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota " -Tove Jansson

 Joko sulla on keväisiä kukkasia kotona?

Kettu kuittaa <3

Maanantain mantelit..

KYLLLLÄ !!! HERMOT MENEEEEEEEE !!

Uusi viikko alkaa milläsmuullakaan kuin monon etsinnällä. Sillä tuloksella että monoa ei ole missään, ja selviää, että kokoajan onkin ollut hukassa myös se toinenkin, ja isäntä on etsinyt vääriä monoja.. joten tuloksena on täys katastrofi. En tiedä repisinkö itseltäni ensin hiukset, vaiko silmät päästäni. Sumenee ja näkyy tähtiä, kyllä niin on hermo kireellä. Perjantaihin mennessä tulisi löytyä, vaan kun ei jokapäivä jaksaisi stressata moisista. Ei auttanut hermoihin ees kunnon kupillinen kahvia.. päinvastoin, heräsin hermoilemaan entistä kiivaammin. Katselin heti aamulla jo uusien mojoen hintoja ( hukassa olevathan on siis juuri ostettu ) ja ne ovat päätä huimaavia. Lisäkis, monojakin kun pitäisi ostaa kummalekin koululaiselle.. ?=)(/&%¤#"#QW(/& !!!
Sietokyky alkaa olla ylitetty !

Muuten tässä tallaillaankin entiseen malliin. Flunssa on ja pysyy, tosin isäntä ei vielä ole sitä saanut, onneksi. Ehkä se ei enään tulekaan. Monot on hukassa ja pysyy.. ja myös talvi on edelleen olemassa, ja pysyy.. Lunta puskee niin että eteensä ei nää, joten kevät on vissiin kaapannu monot kassiinsa ja jatkanut matkaansa ohittaen kokonaan meidät.  Tänään, on toivo taas siis leivästi sanoen hukassa.

Näinä päivinä kun asiat on mykkyrällään, tulee entistä isompi ikävä Kaapoa. Kumpa sielt' taivaasta nyt auttaisi löytämään ne riivatut monot.. jos vieltä korkeelta vaikka näkis vaikka vähän paremmin tänne sirkuksen keskelle. Turvakaukaloa taas katselin tuossa kaappeja kolutessani..Siellä se keikkuu, tukevasti Kaapon kaapin päällä, niinkuin aina ennenkin. Ihan kuin siinä olisi kyljessä kyltti että " VARATTU " . Olkoon siis niin.

Miks elämä on niin paskua tallaamista taas.. Aallonpohja lähenee taas kovaa vauhtia, ikäänkuin jossain syklissä ilman kanssa. Lunta sataa ja on ankeeta, ja mielikin on.. no, suoraansanoen perseestä. Vaikka nytkään ei ole harmia kuin yhdestä monosta, se tuntuu kovin pieneltä ja vähäpätöiseltä asialta, mutta nykyään jotenkin pienikin kompastus tuntuu maata hajottavalta. Epäonnistumiset ja varsinkin vastoinkäymiset saisi jo piisata. Jos edes yksi viikko olisi niin, että jotain ei särkyisi, hukkuisi, tai että kaikki olisivat hyvällä mielellä ja iloisia. Mutta eihän elämä mene niin, kyllähän minä sen tiedän. Kunhan ääneen vain ajattelen. Ja eikä sillä.. tässä kohtaa en kyllä edes tohdi pyytää enempää, enkä mitään. Hyvä näinkin. Tekisi mieli joka kohtaan vedota Kaapoon. "MUN VAUVA ON JUST KUOLLU" - sopisi sanottavaksi kaupantädille joka näyttää tuskastuneelta, lapsille jotka tappelee, miehelle joka ei ymmärrä, tavaroille jotka katoavat, ja ystäville jotka hehkuvat onnenmykkyröissään.. Mutta, jätetään se kortti käyttämättä. Tällä kertaa.

Valoa ja iloa.. ja ne monot mulle..Heti!!!!!!!! Kiitos !

Äh.. jotain pientä unohtu.

Höh...

Jäi kaivelemaan kun en muistanut kertoa tyksin reissulta sitä seikkaa, että lääkäri kun katsoi mitä oli leikkauksestani sanellut, että Kaapo oli kohdussa lepäillyt kädet poskenalla, kuten enkelit aina kiiltokuvissa ovat. Jotenkin kamalan lohduttavaa. Tosin, kun sitä ajattelee niin harmittaa kun en saanut sitä nähdä.. En toki muutenkaan olisi nähnyt, vaikka en nukutuksessa olisikaan ollut. Mieleni teki sanoa lääkärille, että miksi et ottanut minulle kuvaa? Ja samalla ajattelen että herranjestas.. eihän sellaista kuvaa voi edes ottaa..Maha auki, verta ja suolenpätkiä- tyyliin. Harmittaa silti. Ystäväni tokaisikin,että oli poika ottanut hyvän nukkuma-asennon matkalleen <3

Ikävä on taas pinnalla. Miksi se hiipiikin aina näin iltaisin.. Voisi joskus tulla päivällä, valosaan aikaan, ja keskellä touhuja. Ja toki se tuleekin, mutta siltikin eri tavalla. Mielessäni on taas tänään pyörinyt se, että Kaapossa ,eikä minussa ollut mitään vikaa. Ei mitään.. Ei edes pikkuriikkistä vikaa. Miksei? Tai hyvä kun ei.. Mutta silti tekis mieli huutaa että MIKS PERKELE MISSÄÄN EI OLLU VIKAA????????????? Mutta jätän huutamatta. Vois joku pian luulla, että mulla ei oo kaikki ihan kunnossa. :)

Huomaan välillä ajattelevani, että sitten KUN Kaapo syntyy.. ja samalla sekunnilla vastaan itse itselleni, että mitenniin sitten kun. Eihän sellasta päivää enään tuu. Päivällä sohvalla maatessani laskin tottuneesti käden vatsalle,ikäänkuin odottaen vastausta,minkä aina sain kun Kaapo siellä vielä asusti. Jopa silloin, kun oli jo nukkunut pois.. Mutta eihän sieltä kukaan vastaa. Samaa ajattelin myös polilla, kun lääkäri ultrasi kohtua ja näytti minulle ruudulta arpea.. " Tuossa se on, melko hyvin parantunut jo " -sanoi. Ainoa mitä minä ajattelin, oli että ompas siellä tyhjää. Jos olisin tarpeeksi kovaa siristänyt, oisin voinut nähdä lapun : " vuokrataan ", joita killuu tyhjien liikehuoneistojen ikkunassa. Tyhjyyttäänhän se huusi. Mutta toki, arpi oli melko hyvin parantunut. En sitä ruutua ollut katsonutkaan sen päivän j'älkeen kun kuulin Kaapon kuolleen. Sinäkin päivänä, katsoin sitä vain muutaman minutin ajan, koska lääkärin hiljaisuus jo kertoi silloin minulle, että poika on poissa.

Sain juuri viestin ystävältäni, oli laittanut parvekkeelle kynttilän Kaapolle, ja lähettänyt minulta terveiset, kun oli täältä lukenut että meiltä on kynttilät loppu <3 Ystävät <3 On ihanaa kun Kaapo elää muidenkin sydämissä, eikä yksistään vain meidän..

Terkut sinne taivaaseen taas.. Äitiltä <3

Plaaaaaah

Sunnuntai ja surinaa..

Nenä on tukossa ja vuotaa samaa aikaa, kurkku on täynnä räkää ja yskäkin pukkaa päälle. Isäntä on vissiin tulossa kovaa vauhtia perässä, sillä aamulla heräsi hänkin kovaan päänsärkyyn..  Tiedossa siis viikko peittojen välissä ja taskut täynnä nessuja. 
Ulkona pakkanen on laskenut kokonaan, ja on nyt ne odotetut lumiukko- kelit.Kumpa olokin vain olisi sen mukainen.
Kaikesta huolimatta lapset ja isäntä lähtivät aamulla jäähallille luistelemaan, reipasta, etten sanoisi. Me jäätiin pienimmän miehen kanssa kotiin leikkimään paloautoilla. Sopii minulle <3

Eilinen meni mukavasti, jos ei oteta huomioon sitä, että monoa ei ole edelleenkään löytynyt. Hermot alkaa mennä ja huumori on loppunut jo aikapäivää sitten. On kuitenkin varmaa että tuo surullisen kuuluisia jalkine on kuitenkin kotona, ja kun kaikki paikat on tongittu ja pengottu jo miljoonaan otteeseen, tulee jo mieleen kutsua manaaja, häätämään täältä sen riivatun joka piilottelee aina tavaroita mitä käsittämättömpimpiin paikkoihin. Mahtaisiko enirosta löytyä numeroa moiselle? Vai tyydytäänkö vielä tonkimaan ja kaivelemaan ? ehkä.. :)

Siivottuakin eilen sain. Meni aika todella nopsaan ja kotikin löytyi paloautojen,legojen ja pelejen alta, ihanaa ! Toki, nyt tilanne on taas jo hyvinkin toinen.-

V-Ä-S-Y-T-T-Ä-Ä !!!!! Tuntuu että voisin nukkua viikon, ja makean himo on siis aivan järkyttävä. Pakko siis saada tänään jotain makeeta juotavaa,ananaslimppari vois olla kova sana. Isäntä toi eilen pojille suklaalevyn, ja yhtään palaa en ole syönyt. Toki mieliala on sellainen että voisin vetää kolmella kädellä samaanaikaan, mutta pidän pääni. Ajattelin tänään vääntää lihapullia, fetaa ja basilikaa ja paljon sipulia.. KAUHEA MIELITEKO !!

Toinen ihmetystä herättävä tekijä on vuoto. Pientä tiputtelua, joka saa ajattelemaan, että noniin,nytkö se taas sitten alkaa. 14 päivän kierto olisikin mukava. Sen oon joskus jo kokenutkin, teininä koittaessani ehkäisykapseleita. Ei hyvä.. Toivon että tää on nyt vain jälkisoittoa jälkitarkastuksen koukinnasta. E- pillereitäkään en ole vielä hakenut, joten ei vielä sopisi nyt vuotamisenkaan alkaa. Kyllä naisena olo sitten vaan on mukavaa ( NOT ).

Huomena alkaakin sitten taas uusi viikko,uusine kujeineen. Toivottavasti terveys kohenee,ettei mene koko viikko horroksessa. Pojathan lähtee taas perjantaina isälleen kahdeksi viikoksi, joten olisi mukavaa olla tolpillaan tämä taas toistaiseksi viimeinen viikko. Miten onkin aika mennyt niin nopeaan tahtiin.
Laskin tänään, että Kaapokin olisi jo toista kuukautta vanha, mikäli olisi täällä keikkumassa meidän joukossamme.. Vaan, eipä ole keikkumassa, on jossain ihan muualla. Koskahan senkin oikeasti ymmärtää? tämän koko tapahtumaketjun? Ei varmaan koskaan.Ainakin siltä tuntuu. Ikävä on yhtä kova, jokaisena päivänä.

Emme ole vielä poikenneet hautausmaalla. Mukamas ollut muuta tekemistä.. Tekis mieli laittaa parvekkeelle illalla kynttilä, mutta muistin, että veimme loppiaisena viimeiset haudalle.. Piäisi siis ostaa uudet. Olen tässä miettinyt että onko tapana kesällä polttaa haudalla kynttilää ? En ole koskaan tullut ajatelleeksi. Katsooko minua joku vinoon, jos niin kesällä teen? Myydäänkö kesäisin edes hautakynttilöitä? Miten en ole ikinä kiinnittänyt tälläiseen asiaan huomiota. En siis yhtään tiedä. IKÄVÄ IKÄVÄ IKÄVÄ IKÄVÄ IKÄVÄ !!

Ja monon pirulainen.. tänään se on pakko kaivaa jostakin. Se jäytää kokoajan takaraivossa vaikka kuinka koitan olla ajattelematta, ja mietin että kyllä se pian vastaan tulee. Mutta eihän se tule,kun ole tullut tähänkään asti. Pitää vissiin tanssia tässä joku mono-tanssi ja odotella että se jostakin osuu silmiin. Sitä odotellessa on pakko taas kerran keittää kahvia.. Voisi olla jo yö, että pääsis nukkumaan. Yö jäi jotenkin ihan kesken..

                     Kettu kuittaa..

Lauantai, lapset ja aamupuuro. Huutava telkkari ja sotkuinen olohuone. Niistä on viikonloput tehty :)
Eilinen päivä meni loppujen lopuksi melko kevyesti. Luin ruumiinavaus- raportin moneen kertaan, enkä löytänyt siitä mitään itselleni epäselvää. Hyvä mieli, että suostuin siihen, sillä aluksi ajattelin että minun vauvalleni sitä ei tehdä. Mutta hyvä näin, eipähän ole mitään epäselvää.

Ulkona laskee pakkanen kovaa vauhtia, ehkä tänään pääsee jo tekemään lumiukkoa? Lapset kovin odottavat lumihommia ja niitä nyt vissiin on sitten tänä viikonloppuna luvassa. Niin ainakin lupasi Pekka Pouta maikkarilla illalla. Uskotaan siis Pekkaa.

Luistimet on listalla nyt sitten vihdoinkin tänään. Tarkoitus olisi iltapäivällä mennä lasten kanssa luistelemaan, mikäli flunssa antaa periksi. Tuntuu että nenän tukkoisuus vain pahenee pahenemistaan. Eilen päänsärkykin yltyi kunnon migreeniksi, ja piti miesväki hälyttää luistelemasta kotiin kun en pystynyt liikuttamaan päätäni ollenkaan. Onneksi se kuitenkin yötä kohden helpotti. Moista jyskytystä ei olekaan aikoihin ollut.

Tänään olisi listalla ruoan tekemistä ja miehen blogin hiomista. Koska minäkin bloggaan, on hänkin ajatellut että voisi olla hänenkin juttunsa. Joten kunnon vaimona lupasin auttaa alulle, ja hyvällä mallilla ollaan. Josko kuitenkin opettaminen aloitetaan sitten kun lapset taas menevät isälleen, ttei tarvitse yön hämärissä neuvoskella. Itse olen nyt ollut iltaisin niin väsynyt, että ei toivoakaan että istuisi koneen äärellä sen jälkeen kun on lapset saatu nukkumaan.

Lisäksi pitäisi metsästää se hukassa oleva mono.. Ei siis vieläkään ole tullut vastaan, mikä on varsin ihmeellistä, sillä asuntomme kuitenkaan ei ole iso. Tavaraa kyllä toki on sitäkin enemmän. :) 

Ihanaa saada kahvia.Eilinen meni lähes kahvittomassa hengessä, mikä varmasti osaltaan edesauttoi kovaa päänsärkyä. Miten sitä hankkiikin itselleen aina moisia riippakiviä, "pakko saada " - asioita tuntuu tulevan kuin lähes tyhjästä.-
Mutta huomautukseksi, että herkkuihin en ole edelleenkään sortunut, joten sallittakoon edes lievä kahvi-addiktio :)

Kohta vaihtuu jo tammikuu helmikuuksi. Aika menee kovin nopeaan ja kohta huomaamatta vissiin on jo kesä. Meinattiin miehen kanssa viettää kunnon teinikesää, nyt kun vauvaa ei vielä voi yrittää. Niinsanottua pussikaljaa,mökkeilyä ja jossakin festareillakin kuulemma pitäisi päästä käymään. Kovat on suunnitelmat..Kovin vaan tuntuu meillä menevän aina päinvastaisesti. Mutta hyvähän sitä on suunnitella.Hyvin suunniteltu kun kuulemma on puoliksi tehty? :)

Viimeyönä näin pitkästä aikaa muuten taas unta. Tai sanotaanko,että pitkästä aikaa muistan. Kaapo tuli uniin, ja vanha koirani. Koira karkasi, ja samalla kun löysin koiran, löysin Kaapon. Kaapo oli pieni, ja hyvinkin elossa,eikä mitään hätää ollut. Oli mukamas vain ollut hukassa, ja autossa sitten tokaisin miehelleni, Kaapo sylissä, että voi vitsit, se turvakaukalo on vielä siellä kotona. Tunnelma unessa oli taas varsin hyvä, eikä ollenkaan ahdistava ja synkkä. Muistan unessa katselleeni Kaapon korvia, ja todenneeni, että juu kyllä, on ne oikealla kohdalla, ja varsin oikean kokoiset. :) Kyllä unien maailma on varsin ihmeellinen. Mutta ehkä siitä syystä heräsin virkeänä ja hyvän tuulisena, vaikka tulikin valvottua kohtuuttoman pitkään <3 Kaapo.

Mutta eikai se auta kun jatkaa siivoomista ( Hellan levyt jo kuurasinkin, mutta jonkin asteinen pakkomielle tulla kirjoittaan iski ), ja jos se kadonnut monokin svaitsisi ilmottautua tänään. Syytä olis.

" Jokaisessa päivässä on kaksi kahvaa. Voit tarttua joko pelon tai innostuksen kahvaan, ja päivästäsi tulee valintasi mukainen "

Kettu kuittaa <3

Todettu syyttömäksi.

Perjantai.

Sieltä se tuli tulla tupsahti. Kommelluksiltakaan ei toki, tietenkään säilytty. Eihän me koskaan.

Ilta meni lopulta melko rauhallisissa merkeissä. Tosin, jo kertaalleen nukahdettuani, heräsin yhtäkkiä siihen että muistin, että olin jossakin paperissa nähnyt, että minun pitäisi mennä laboratorioon. Ja kuten meille hyvin on tavallista, toki en mitään lappuja enään mistään löytänyt. Jälkitarkastuksen ajankohdanekin varmistin soittamalla, vielä jokunen päivä aikasemmin. Ei siis auttanut aamulla kun taas kerran tarttua puhelimeen. " Sinulla olisi maanantaina ollut aika laboratorioon" sanoo lähes elämäänsä kyllästyneen oloinen naisääni.Minä jo ärtyneenä tokaisin, että olen pahoillani, mutta minä olen hukannut laput, enkä voinut mitenkään muistaa. Hyvä että muistin nytkään. ( Miksi kaikki palaa mieleen aina keskellä yötä, kun asialle ei mitään voi tehdä? ) Aamulla siis piti varata paljon aikaa enemmän kuin mitä piti. Koska parkkipaikkaa ei ikinä löydy, ja koska labra on aina täynnä ihmistä, jos jonkin näköistä.

Aamua yhtään helpommaksi ei tehnyt keskimmäisen hukassa oleva mono. Ei löydy, ei taas mistään. Ei auttanut kuin laittaa veljen pienet monot, ja hiihtää. Monoa kun ei ole löytynyt vieläkään. Kumpa joskus löytäisin tuon mustan aukon johon meillä aina katoaa jotakin tuiki tärkeää.. Mutta tuskin. Tulemme siis jatkossakin hermojemme uhalla etsimään kadoksissa olevia asioita.

Kun pääsin Tyksiin, sain ihmeekseni heti parkkipaikan. Wau. Mutta toki nyt sitten istun labrassa tunti tolkulla.. mutta olihan minulla vielä tunti aikaa. Mutta kas.. siellä ei ole ketään, ja minut otetaan suoraan sisään. Nolona selitän, että minulla ei ole mitään papereita, ja oikeastaan minun olisi jo maanantaina pitänyt tulla, mutta kun... Ja niin mukavanoloinen nainen ottaa osaa suruuni ja menetykseeni, ja päiväni on lähes pelastettu. Toki nyt joutuisin odottelemaan äitiyspolilla tunnin.. mahoja ja vauvanääniä.Kiitos ei. Päätin kuitenkin mennä ilmoittautumaan etukäteen, ja kas.. Minut leikannut lääkäri tuli minua vastaan, ja ottikin minut heti mukaansa.

"Miten olet jaksellut" oli ensimmäinen kysymys, niinkun osasin jo ennustaakin. Ja kerroin kaiken,niinkuin onkin. Minulla menee tilanteeseen nähden hyvin,tunnen itseni vahvaksi, mutta huonojakin hetkiä on.. mutta vähissä määrin. Enhän enään voi tapahtumia muuttaa, vaikka kuinka haluaisin. Lääkäri kysyi muistinko häntä, hja muistinhan minä. Hän oli ensimmäinen joka otti osaa suruuni, ja kertoi poikani olevan kaunis. Leikannut lääkäri.. Joka jo heräämössä kertoi kohtuni olevan hyvässä kunnossa, tulevaisuutta ajatellen.-
Kun lääkäri varmistui olotilastani ja henkisestä voimastani hän kysyi, haluaisinko kuulla ruumiinavauksen tulokset. Mitenniin haluaisinko? Sitähän varten minä tänne tulin- ajattelin. Ja niin pitkältä tuntui se aika kun lääkäri avasi tiedostoa, käteni hikosivat ja ajattelin, että nyt se hetki on käsillä.

" Lapsessa,eikä raskausmateriaalissa havaita mitään kuolemaa selittävää, merkitään kätkytkuolemaksi "

Kaapo oli täysin terve poika. Raportissa jonka vielä kotona luin, mainitaan jopa, että korvat ovat kohdillaan ja oikean kokoiset. Se sai minu hymyilemään. Korvathan oli aivan vallan hurmaavat kun niitä silittelin. Ei mitään vikaa.. Paitsi se että, Kaapo on kuollut. Maannut nais patologin pöydällä, ja ehkä myös hetken koskettanut hänen elämäänsä. Mietin olenko tuloksesta tyytyväinen, vai en. Vaaka kallistuu siihen, että olen. Ainakaan minulla ei ole pelättävänä sitä, että olisi jotain,mikä seuraisi seuraavaakin raskautta. KYLLÄ !! SEURAAVAA RASKAUTTA ! Positiivista siis oli sekin, että raskaudelle ei tullut tyrmäystä. Ei syytä, miksei voisi. Kun lääkäri kysyi aikaistamme, sanoin, että heti kun on mahdollista.. en ala odottamaan kohtaloani loputtomiin. Haluan jo tietää, onnistuuko se seuraava, ja viimeinen. Vaikka viimeinenhän se oli Kaapokin. Päätin , että Jos Kaapo menee pieleen ( kun kaksi aiempaa meni ) ei enään. Mutta enään se ei päde.
Lääkäri totesi minun olevan kunnossa. Haavat on parantunut pikavauhtia ja ei ollut mitään moitittavaa. Osasin odottaa, sillä olen aina nopeasti toipunut sektioistani. Mukaani sain e-pillerireseption ja kehotuksen odottaa uutta yritystä puolesta vuodesta vuoteen. Katastrofi ei olisi kuulemma aikaisemminkaan, sillä olen jokatapauksessa kuulemma sairaalan seurannassa, Kaaposta johtuen. Mutta eihän minulla kiire ole.. Tänään " nautin " siitä, että minut todettiin syyttömäksi täydellisen poikani kuolemaan. Ainakaan minä, en tehnyt mitään väärää. Kaapon aika vain ei sitten vielä ollut, tai taivaassa oli kiirreellisempää tehtävää. Näin minä ajattelen.-

Näin siis meni minun päiväni.Toistaiseksi viimeinen Määränpääni tässä luvussa.. Odottaminen on vihdoin ohitse. Syytä ei koskaan siis selvinnyt, mutta osasin sitä jo odottaakkin. Olisihan se ollut liikaa vaadittu, että olisin saanut vastauksen kysymykseeni  miksi?

Kuppi kahvia? Ja burana päänsärkyyn minkä jännityksen laukeaminen aiheutti.. Huomenna taas uusin eväin kohti aurinkoa? 

Kettu kuittaa <3

Lähes perjantai.

Klo 21.00 Tasan.

Yön myötä laskee myös alkava ahdistus. Päivä meni nopeasti ystävän tullessa kylään. Hyvä, koska muuten olisin panikoinut jo aikaisemmin. Päivä meni nopeasti, ehkä liiankin.. Kaksi tuntia ja on perjantai. Mietin, että mahdanko saada ollenkaan nukutuksi. Yritän.. mutta ehkä tuloksetta. Aikani TYKSissä on vasta 13.20.. toivon ja rukoilen, että se on ajallaan.Ehkä jopa etuajassa? Aika aamusta asti on pitkä odotella.. Koska saan pukea, ja käynnistää auton.. Mielessäni on tuhat kysymystä, ja mietin jo moneltako lähden,että varmasti löydän parkkipaikan.. Entä jos tosiaan joudun kiusalliseen tilanteeseen ilmottautuessani? Sen jälkeen ei ole enään hätää, sen jälkeen tiedän, että en joudu enään selittelemään sitä, mitä on tapahtunut..

Koitan miettiä miten saisin unta.. Mahdanko nähdä unta Kaaposta,mikäli saan.. Koska alitajuisesti käyn tapahtumia läpi mielessäni, hetki toisesta eteenpäin.. Sanoja, tuoksuja, ja ihmisten kasvoja virtaa mieleeni jatkuvalla syötöllä. Muistan selkesäti steriilin tuoksun joka tuli nenääni kun mieheni kanssa istuimme odottamassa pyytämiäni rauhottavia yhden tutkimushuoneen vessatilassa.. Samassa huoneessa missä minulta otettiin lapsivesipunktio.. Sen huoneen ohitse kävelen jälleen huomena.Ehkä odotan aikaani sen edessä. Kamalaa. Samalla toivon että voisin hypätä ajassa taaksepäin.. ja samalla en malta odottaa että kuulen,mitä minulle sanotaan. Oli uutiset mitä vain, janoan saada kuulla ne. En kestä enään hetkeäkään pyöritellä mielessäni erilaisia vaihtoehtoja.

En tiedä ehdinkö aamulla kirjoittelemaan, mutta huomenna kyllä palaan,niinkuin jokaisena päivänä sen jälkeen, kun tämän kirjoittamisen alotin. Tuntuu että tästä on tullut elämän tehtäväni, tarkoitukseni.

Huomena oon taas aika olla hetken lähempänä Kaapoa.

<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 

Päivä ennen "the päivää" ..

Torstai.. Päivän vajaa perjantai siis.

Aamu alkoi varhain, mutta hiukan kuitenkin myöhemmin kuin aikaisempina aamuina. Kun kello ei ole vielä edes puoltapäivää, tuntuu että voisin nukkua ikuisuuden.. Väsyttää, ahdistaa, pelottaa ja taas väsyttää !

Pakkanen on taas noussu muutaman asteen ja ulkona lähes paleltuu mukamas pystyyn. Kävelystä ei tietoakaan, mutta paino on hei pudonnut jo yli 5kg, se motivoi jossei mikään muu :) Puurokoukku on saavutettu. Odotan jo iltaa, että taas saa kiskoa sitä naamriin lusikka toisensa perään .

Huomena on sitten se perjantai. Vaikka aika on kulunutkin matelevan hitaasti, se on juossut kuitenkin lujaa eteenpäin, sillä enään ei ole kuin yksi yö. Huomena tähän aikaan olen todenäköisesti jo laittanut itseni valmiiksi.. Hiukset harjattuna, farkuissa, ..ehkä äitiyskorttikin tarvii raahata mukana. Se on edelleen siinä takin taskussa, johon se laitoin, kun kuulin lääkärin sanat : " Nyt en valitettavasti enään löydä sydänääniä" . Tälläkertaa siis tiedän, mistä sen otan. Jännä, miten en ole edes samoja vaatteita enään sen jälkeen pistänyt päälleni, liian tuskallista sekin.. Alitajunnassa kai ajattelen niiden tuovan huonoa onnea. Ehkä sitten huomenna? Kauhuissani ajattelen jo, että mitä jos henkilö joka ottaa ilmoittautumiseni vastaan, ei ole tietoinen mitä minulle on tapahtunut. Entä jos hän onnittelee minua vauvasta? Tai kysyy missä vauva on ? Mitä siinä kohtaa tapahtuu? Yritänkö ylipirteänä selittä mitä on tapahtunut, ja vierittää väkipakolla hymyn naamalleni, samalla toivoen, että kaikki olisi jo ohi. Olen jo valmiiksi miettinyt senkin, miten lääkäri ottaa minut vastaan. Luulen, että ensimmäiset sanat ovat, " miten olet voinut " tai jälleenkerran osanotto,mikäli kyseessä on eri lääkäri. Tahtomattanikin käyn jo läpi huomista, vaika tiedänkin sen kuluvan juuri omalla painollaan. Silti sitä koittaa valmistautua.. VAikka eihän sitä pysty..Enhän tiedä edes mitä tuleman pitää. Suurena ongelmana koen myös parkkipaikan, mitä ei koskaan saa eikä löydä..Entä parkkimaksuun kolikot? Mistä ne? Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä edes. Tai.. mitä jos aika on myöhässä ja joudun käytävällä istumaan ja odottelemaan, onnellisten tähtien alla odottavia äitejä ja isiä, isoja vauva-mahoja ja iloisia hymyjä. Tekisi mieli ( teki jo silloin viimeksi ) sanoa joka ainoalle,että nauti.. saatat tulla ovesta maailmasi alle jääneenä, sydän irti revittynä. Niinhän minullekin kävi. Vartissa kaikki oli rikki, poikki, halki ja levällään. Koko pieni maailma ja elämä. Mutta toki pysyn hiljaa, suonhan jokaiselle heidän oman onnensa, ja samalla toivon, että kukaan heistä ei koskaan joudu tulemaan siitä ovesta yhtä murtuneena kuin minä joulukuun 4 päivä tulin.Kuluttavaa palata takaisin samaan käytävään, ja avata muistot ja tunteet mitä silloin koin. Koska kaikki tulvii jo tänään mieleeni, millaista se mahtaa huomenna siellä olla.. Muistanko edes mitä minulle kerrotaan? Ehkä pyydän lääkäriä kirjoittamaan minulle kaikki paperille, selvällä suomenkielellä?

Mininen pieni mies otti eilen puhelimellani kuvan " Kaapon pöydästä " koska se mielestäni on hyvä, ajattelin "liimata" sen tähän kohtaan. Jännä, miten olen tänä vuonna, viime kuukausina saanut kukat pysymään hengissä, ja viherkasvit loistamaan. Joulutähdet jotka Kaapon kuoleman aikaan sain ihmisiltä, ovat edelleen elossa, vaikka yleensä tapan ne alta viikon. Ehkä Kaapo pitää niitä hengissä? Tai ehkä olen vihdoin ja viimein oppinut kastelemaan kukat oikein? :) Mene ja tiedä..

VÄSYTTÄÄ.. Edes kahvi ei tänään taas auta pysymään hereillä. Liekö johtuvan tästä flunssasta?Nenä tuntuu olevan aina vaan enemmän ja enemmän tukossa, ja isäntä on ainoa joka ei vielä niistä.. Kyllä, maailma täyttyy rypistetyistä nessuista pitkin huushollia. Mutta huomenna en suostu olemaan kipeä.. menen vaikka pääkainalossa,sillä en jaksa enään kyllä odotella päivääkään.

Lapset oli eilen mammailemassa, ja aika meni kotona kuin siivillä. Tehtiin valmiiksi jo ruokaa loppuviikoksi, sillä olen huomannut että on hyvä olla ruoka jo valmiina kun nälkä iskee. Vähän saatiin siivottuakin, mutta luistimien osto jäi kuitenkin tällepäivälle. Tai ehkä huomiselle? Huomenna se voisi olla oiva kevennys. Muistan suru-uutiset saatuani, raahasin lähes suoraan polilta mieheni ikeaan. Oli pakko saada uusi matto ja verhot.Aivan pakko. Ja niin mentiin ja ostettiin. Hullulta sekin kuulostaa näin jälkeenpäin. Mutta oli ihana olla, silloin vielä Kaapo masussa, tavallisena raskaana olevana ihmisenä kaupan vilinässä, niin sanotusti normaalien ihmisten keskellä. Sama siunauksen jälkeen.. Ikeaan ! Paljon parempaa terapiaa kuin valkoiset steriilit seinät, ja lääkäri valkoisessa puvussa, toitottamassa sitä ,kuinka kamalaa ja kivuliasta elämä on, ja kuinka voin tehdä sitä ja tätä selvitäkseni. Olen tässä matkan varrella kuullut olevani varsin vahva ihminen. Ja sitä olenkin.. joskin keinoni selvitä ovat hiukan eriskummalliset,mutta minulla ne tuntuu toimivan. Ainakin hetkittäin.

Note to myself : Huomenna ostamaan luistimet !! ( Niitä ei vissiin saa IKEAsta?  ;)

Eilen kun lapset tulivat koulussa, keskimmäinen ja nuorimmainen innostuivat piirtämään. Teemana meillä on meneillään avaruus, koska koulussa sitä nyt opiskellaan. Tuntuu, että itse en ole kuullutkaan asioista, mistä Jesse minlle kirkkain silmin selostaa, ilmakehän tehtävistä, planeetoista ja mustista aukoista. Ihanaa !! Mutta hienoja taideteoksia tuli planeetoista.. Ja kun isompi piirsi maapalloa, pienempi piirsi perässä, suloista !! Kyllä sielu lepää kun lapsilla on mieluista tekemistä. Saas nähdä mitä tänään keksitään, luistelemaan ovat kovin menollaan, mutta mahtaako olla pakkasherra erimieltä? 

Nyt tarvitaan kyllä lisää kahvia.. monta kuppia, vahvaa kahvia !! Kyllä tästä vielä päivä tehdään!

Huomista odotellessa, on onneksi vielä tässä päivässä tunteja jäljellä..

Nauti auringosta ja saapuvasta viikonlopusta ja piristä itseäs vaikka kimpulla kirkkaita tulppaaneja ? :)

"Parasta tulevaisuudessa on se, että se tulee päivä kerrallaan "

Kuviin kertyy muistot..

Aloin katselemaan vanhoja kuvia.. Ja ajattelin kerätä tähän jokusen tärkeimmän.. <3

Naimisiin 10.2.2012

Lapsetkin niin söpösti rivissä..

Alkuaikoja..  <3

Kihloihin 14.2.2011

Rakas pikkuenkeli 7.12.2012

Kaapon uurnan hautauksesta.. Kaikki 4 veljestä. <3

Isi, rankan päivän jälkeen jaksaa kuitenkin vielä hymyillä sairaalassa

Mökkitunnelmia..

Miehen käsivarsilla <3

nää on näitä.-.

Jesse <3

Elettyä elämää..

Ripset

Esikoinen 1v. Kiharat on isin ja äidin perintöä =D

Kauan kauan sitten.. Sillon ei vielä ollut tietoakaan mitä tuleman pitää.

Kaikki Äitin rakkaat 3v sitten..

Nuhaa ja nuuhkuilua..

Nuhaa ja nuuskutusta..

Sieltä se sitten tuli.. kauan sitä odotettiinkin. Nimittäin flunssa. Nenä tukossa, ja kurkku kipeenä.. niistä on keskiviikko tehty. Samaa on havaittavissa myös pikkukansassa, mutta yleistunnelma on silti vielä onneksi melko hyvä ja lepposa. Sitä, kuinka kauan, ei tiedä kukaan..

Eilinen meni silmiä availlessa. Eipä sitä kuuluisaa kunnollista heräämistä koskaan tapahtunut, mutta ulkoilin, jos jotain positiivista pitää etsiä? Illalla kun koko konkkaronkka oli koossa, suunnistettiin luistelu tantereelle.Minäkin, tosin ilman luistimia. ( ne on varastossa paikassa nurkka ja pöly, eikä varmaan sovi enään edes jalkaan ).. Kentällä oli myös poikien isä poikapuolensa kanssa ja tunnelma oli iltaisella kentällä varsin leppoisaa. Minäkin sain käteeni mailan ja pikkumiehen kanssa lätkittiin palloa urakalla muutaman tunnin ajan. Mukavaa! Tuli itsellekin polttava tarve päästä luistelemaan. Vieläköhän sitä pysyisi pystyssä, jos jostain saisi hankittua sopivat luistimet? Ja koska lenkkeily on jäänyt melko vähille, päätin kävellä kotiin. Kyllä piristi taas mieltä, vaikka kymmenistä kilometreistä ei ollutkaan kyse..

Keskiviikko.. taas askel lähempänä perjantaita. Viitsiikö asiasta edes mainita mitään? Eipähän se siitä sen kummemmaksi tule vaikka kuinka jauhaa. Ei auta siis kuin odottaa ja kitua, ja odottaa kädet ristissä lauantaita.. Palaamme siis siihen myöhemmin.

Tänään on luvassa taas muutama tunti lapsivapaata. Lapset lähtee, niinkuin aina keskiviikkoisin kylpyyn isänsä vanhemmille. Tutummin meillä siis mammalle. Tarkoituksena olisi sillä aikaa heiluttaa imuria ja moppia.Mistä herääkin kysymys, että mistä pölytolloja ja roskia riittääkin jokaiselle päivälle, aina kasapäin. Hyllyt ja pöydät kerää pölyä niin paljon, että tuntuu että siitä määrästä saisi jo uuden ihmisen luotua ? Kävelyllekin pitäisi joutaa ( lue : viitsiä raahautua ).

Ulkona on ihanan utuista.. kevät huutelee jo kovaa vauhtia, vaikka pakkasta nytkin näyttää olevan - 10 .. Kovin kylmältä se ei silti, ihme kyllä, tunnu. 


Pitäisi oppia kasviksista lisää.. 

Kun niitä paistaa pannulla edestakaisin joka päivä, alkaa pikkuhiljaa tökkimään. Nettihän toki on pullollaan mitä erilaisempia ohjeita, mutta olisi mukavaa oppia joku helppo ja uusi, maistuva tapa kokata niistä kevyttä ruokaa. Nyt kun ne jo menee alas, ilman suurempia ongelmia. ( Ainakin toistaiseksi ). Karkkihammasta ei ole kolottanut hetkeen. Viimeksi sain himon taltutettua ananas ( light ) limpparilla. Vaikka muuten olekaan limppareiden suurkuluttaja, tuntui toimivan hyvin makean nälkään.. Tosin, siihenkään ei auta koukuttautua.Minulla se tuntuu tapahtuvan kuin itsestään.. Ensin energiajuomat, nyt niiden tilalla kahvi.. Joten koitan pysyä kaukana noista light limppareistakin. Hyvin äkkiähän sitä on sitten koukussa niidenkin tuomaan hyvänolon tunteeseen. Mutta toistaviikkoa tässä jo mennään ilman suurempia rasvoja ja sokereita ! HIP HIP HURRAAAA !! pieni askel suuremmassa mittakaavassa, mutta pääasia että toimii. 

Pitäisiköhän sitä tänään käydä sielä hautausmaalla? Välillä tulee huono omatunto, kun ei käy, ja käyminen siirtyy silloinkin kun sinne on ajatellut menevänsä. Toisaalta tiedostaa, että eihän se ole keneltäkään pois, mutta toisaalta taas ajattelee, että Kaapo odottaa, ja olen sen hänelle velkaa. Ajatukset on kyllä kertakaikkiaan hullunkurisia välillä. Toinen puoli ajattelee sitä, ja toinenpuoli tätä. Löydä siitäkin sitten sopusuhtainen keskitie. Samalla reissulla ajattelin, että alennusmyynneistä saattaisi mennä katsomaan niitä luistimia. Jos vielä katkois jalkansa tai kätensä tälle talvea (  :)   )... Niinhän siilä todennäköisesti käy, kun mieli urheilee kovempaa kun keho on valmis antamaan :) Pääasia kai että yrittää, vaikka räpellykseks sitten lopulta meniskin..

Voi kevät.. MISSÄ SÄÄÄ VIIIIVYT??? Ois kyllä niin kiva, jos lumi jo sulais ja puut vääntäytyis hiirenkorvalle.. Eilen muuten kun kävelin illa kotiin, näin ojassa jo pajunkissoja. Lupaus ehkä alkavasta auringonpaisteesta, ja joskus saapuvasta kesästä? :)

Mukavaa keskiviikkoa, juo mun seuraks kuppi kahvia?  

Herätyskellosta möröksi..

Takkuinen aamu..

Herään jo ennen kuin aurinko on valmis nousemaan. Tai ainakin siltä tuntui, kellon soittaessa seitsemältä,jotta nuorin koululainen ei myöhästyisi. Miten sitä voikaan olla niin väsynyt? En koskaan ole ollut tyyppiä, joka nukkuu puoleenpäivään niin saadessaan. Mutta kun pitää herätä kellon soittoon..on tuska jumalattoman suuri.Vaikka hyvin usein herään samaan aikaan myös silloin kun pojat ovat isällään. Herätyskello on mun mörkö. Karvanen,iso ja ruma. Hyi !!

Kovin toiveikkaana nousin kuitenkin kahvin tuoksuun.. Isäntä oli jo noussut joitakin hetkiä aiemmin ja jo koululaisten kanssa rupatteli heränneenä olohuoneessa. Ihme kyllä, lasten aamu sujui muitta mutkitta. :) Kun nuorimmaiseni heräsi, hän tuli viereeni katselemaan ikkunasta ulos..Ulkona oli vielä satumaisen sinistä, mutta se ei hidastanut töihinsä valuvien autojen virtaa. Pikkumies jaksaisi tunti toisensa jälkeen nojata aamuisin kovin kylmäänkin ikkunaan, ja tuijotella erilaisia ohi viliseviä autoja. Äitin ihana <3

Ympärilleni katsellessani huomaan että torppa on ylösalaisin.. pelejä..autoja.. pehmoleluja.. vaatteita.. Kaikki sikinsokin ja ympäriinsä. Mutta tänään se ei haittaa. Kunhan saan vaan lojua ja madella juuri niin hitaasti kuin kykenen. Tuntuu että en herää ollenkaan tähän päivään, vaikka yritys kyllä on hyvä. Edes aamukahvi ei auttanut, ehkäpä siis vielä toinen mukillinen kiitos?

Illalla kun nukutin nuorinta.. Tai no, ei sitä enään nukuttamiseksi voi kutsua, mutta sanotaanko että makoilin vierellä kunnes uni tuli, sain viestin vanhalta koulukaveriltani. Hän oli sattumalta eksynyt blogiini.. Tämän siis oikeasti voi löytää jopa sattumalta :) Tuli hyvä mieli ja sanoinkin että kiva kuulla, että on jaksanut jopa lukea kahta ensimmäistä riviä pidemmällekin. Tulee heti olo, että yksikään päivä ei ole siis ollut turhaa. Hän kertoi että blogini oli koskettanut siksi, koska hänellä itsellään on takana lapsia, mutta myös lapsettomuushoitoa.. Ja vaikka omat kirjoitukseni eivätkään juuri liity lapsettomuuteen, on tavallaan asia kuitenkin sama..Lapsi, jota ei tullut. Syli voi olal tyhjä niin monella eri tapaa. Joku minulle on sanonut tässä matkan varrella, että älä sure, onneksi sinulla on pojat. Osittain niin totta, mutta syli on silti tyhjä. Sitä on kovin vaikeaa kuvailla, mutta eihän toisella lapsella voi mitenkään korvata toista. Kaapollle kuitenkin oli jo sylissäni paikka varattuna niin kauan, että ei sitä voi täyttää kukaan toinen.. <3 Kovin moni.. tai sanoisinko liian moni, luulee usin tietävänsä mistä puhuu. Paljon minunkin kohtalostani jutellaan, ja kysellään minun ohitseni ystävlitäni, että " mitä sille Satulle? " Kuinka se Satu nyt voi..? jne... Olen koittanut sanoa kaikille, että kysykää minulta itseltäni suoraa..En välittäisi että kohtaloni värittyy ja muuntuu matkan varrella. Kyllä minä olen valmis puhumaan ja kertomaan, onhan tämä osa arkeani ja elämääni. 

Tiistai.. 
Lähes siis jo keskiviikko. Niin se vaan saavuttaa, eikä pakoon pääse. Perjantaille tuli myös kriisipoli käynti. Sain eilen polilta puhelinsoiton jossa kyseltiin kuulumisiani ja vointiani. " ihan hyvä, tässä tämä menee " - vastasin, kuten kaikille muillekin sitä kysyville. Tuntuu, että se ei kelpaa,eikä riitä kenellekään vastaukseksi.Miksi? Eihän se ole minun vikani, että soitto tulee silloin kun on meneillään hyvä päivä. Niitä kovin huonoja on melko vähän.. tai päiviä ei lähes lainkaan. Öisinh'än se tuska aina iskee. Yön yksinäisimpänä ja pimeimpänä hetkenä.. Mutta perjantaina siis menen kertomaan kuulumisiani kriisiyksikköön.. Saa nähdä, saanko sieltä uusia työkaluja selviämiseen, vai näyttääkö olotilani siltä, että pärjään näinkin, hetki hetkeltä eteenpäin. Toivon ainakin, että näkevät minut suht kokonaisena ihmisenä.. etteivät ota minua pidemmäksi aikaa valvovan silmänsä alle :)  ( "mukamas" kevennys ? )

Mistähän sitä saisi itsensä kiskottua taas kävelylle? Miten sekin nyt takkuaa? tosin armahdan itseäni, sillä syömiset on tiukassa kurisa, vaikka herkkupeikko nosteleekin päätään. Sille en kyllä anna sijaa. Kävellä voi myöhemminkin. Mutta kyllä tänään on jo mentävä, vaikka väkisin, enään kun ei voi vedota edes kovaan pakkaseen ;) Viikko on mennyt ilman herkkuja, ilman batterya ( johon olen koukuttanut itseni jo kaksi kertaa elämäni varrella, älkää kokeilko !! ), koen siis suurta ylpeyttä itsestäni. Ehkä tästä muutoksesta tälläkertaa oikeasti voisi jopa tulla jotain? Hiljaa hyvä tulee, eikös sitä niin sanota? 

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, kunnes taas seuraavana kerran palataan astialle.. Hmm.. olisi mukavaa lopettaa taas johonkin ajatelmaan, kävisikö pala Marcus Aureliusta?

" Onnelliseen elämään tarvitaan hyvin vähän. Kaikki on ihmisen sisimmässä, hänen ajattelutavassaan.. "

Mukavaa tiistaita, nauti ja narskuttele pienillä iloisilla asioilla <3