Syys-huomenet..
On vieriny tovi niin että en oo saanu aikaseksi, tai oikeastaan jaksanut kirjoitella tänne mitään. No, alkuunsa se alko siitä että tietokone taas otti ja hajos.. Ja kännykällä kun on niin kovin hankalaa kirjoitella, niin jätin sitten suosiolla blogin hautuun. Toisekseen kuten kerroin, istahdin koulunpenkille, ja viimeiset kaksi viikkoa olen ollut t ö i s s ä, tehnyt vuoroa paikallisessa vammaisten palvelutalossa.Voin sanoa että huikeat kaksi viikkoa on takana.. Tosin olen ehkä väsyneempi kuin koskaan, mutta oon saanu tavata uusia kivoja ihmisiä, ja oon saanu viettää aikaa muualla kuin kotona. Hienoo aikaa, ja olihan se jollain tavalla terapeuttistakin. Mutta koneella ei oo jaksanu istua ollenkaan ( sain siis tässä välissä taas jo uuden koneenkin ), iltavuoron jälkeen on saanut kaatua suoraan sänkyyn, ja aamuvuoron jälkeen on ollu aikalailla sama meininki. Eilen oli töissä arviointi, ja nin äkkiseltään uskaltaisin sanoa että meni ihan kivasti.. Musta on välittyny lämmin tunnelma, jesss !! Mutta töistä sain irti siis kaiken uuden ohella myös jumalattoman flunssan. Eilen piti päivä jättää kesken, ja se oli varsin oikee ratkasu, koska vaikka eilen meni ihan päivä maatessa, niin tänään pää on kuin haminankaupunki, ja nenä on tukossa hiusjuuria myöten. Ehkä tää kuitenkin tästä..
Meillä on nyt siis myös akvaario, sammakoineen ja kaloineen.. Oon ehkä siitä jo maininnutkin. Se on kyllä melkosen piristävä kapistus.. ja sanottakoon että toimii myös hyvin syksyisenä tunnelmavalona.. On meinaan illat jo ihan säkkipimeitä.. sysky on kyllä varsin selkeesti läsnä, hyytävän kylmää, vesisadetta ja tuulta. Mutta en valita, sillä syksy on ihan mun juttu, talvi sitten ei niin olekkaan, että en niin siitä lumen tulosta ehkä kuitenkaan välittäs. Mutta kuulunee pakollisena osana tähän suomen vuodenaikojen vaihteluun.. Kynttilät sais kaivaa jo esille, mutta viellä ei tässä kaiken tohinan keskellä oo saanu aikaseks. Ei oo kerenny oikeestaan ajatteleen mitään tässä rytäkässä. Mutta ehkä tänään, jos sais flunssan kanssa vähän siivoiltua ja vois sitten pistellä poltellen jokuset kynttillät tossa iltasella.. Mistä siis tulikin mieleeni, että hiljattain, niin, no viime maanataina vietettiin myös kuolleiden lasten muistopäivää. Äidin kanssa siitä juttelin, eikä olla kummatkaan sellaista ennen tiedetty olevankaan..Mutta eipähän sitä oo tavallaan ollut milläänlailla " tarvetta " kyseiselle päivälle. Mutta ihana ajatus, että on ihan oma päivänsä ikävälle ja ajatuksille. Me sytytettiin tuolloin kynttilä kotona Kaapolle, ja lasten kanssa sovittiin että mennään kappeliin viemään kukkanen ja kynttilä sitten kaikki yhdessä. Kaapo on ollu kovasti mielessä tässä taas viimeaikoina kun illat tosiaan on pimennyt, ja moni on saanut tässä vauvan... facebook täyttyy ihanista vauvankuvista, ja välillä kyllä vähän harmittaa katella.. Tai ei harmita, mutta väkisin tulee mieleen että miks mä en saanu.. Tosin, turhaahan sitä on pohtia. Ja, sainhan mäkin.. Hiukan vaan eri tavalla mitä odotin.
Mutta että niin... huhhu, tässä on edessä viikonloppu ja saa tosiaan vaan maata, tuntuu että ei oo sohva juurtunu takapuoleen enään pitkäänaikaan.. :D
Mutta että maanantaina jatkan taas koulun penkillä ja tiistaina alkaa tää koulujuttu sitten hahmottuun ehkä hippasen paremmin, jatkuuko,ei jatku jne. Kyllä se vaan elämä on aina mysteereitä täynnä.. Mutta että palailen tänne kyllä, taas paremmalla ajalla. Nautiskellaan syksystä ja ihanista väreistä tuolla ulkona, ehkä ne on pienten taivaanrannanmaalareiden aikaansaannoksia <3
Ja niin alkoi elämäni raskain matka, kun Enkeli tuli vierelleni pukeutuneena mustaan, ja haki taivaaseen mukaansa jo täysiaikaisen vauvani. " Muista, että olet aina ajatuksissani, vaikka käteni ei riitä ottamaan sinusta kiinni, ja halaamaan " Kaapo Henri Johannes <3 Terveiset sinne taivaaseen tv. Äiskä
lauantai 28. syyskuuta 2013
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Lomalta kouluun !
Niin se kuulkaas on reissu tehty, ja arki palas rytinällä. Oikein paljon ihanaa oli matkalla ja kaikki meni hyvin.. Kotiinkaan ei ollut sen suurempi ikävä, mutta ikävä kyllä kaikki ihana loppuu aikanaan. Rusketuttiin, ja nahka kesii... Joten selkeesti tuli saatua ainakin aurinkoa.
Heti kun kotiin palattiin niin odottikin sitten kouolunpenkki.. Saas nähdä mitä tulee ja pääseekö vielä jatkoon. tämä päivä ollaan siis vietetty jo opiskelijaselämää, ja väsyttää ihan hurjasti.. Kyllä on varsin erilaista olla päivät jossain muualla kuin kotisohvalla.Hip hip, hurraa ... ? Viikonloppuna oltiin mökillä juhlimassa Ronin nimppareita, ja sunnuntaina oli sitten luvassa perinnelaiva-purjehdusta pojille..Ite en ollu mukana, kun ei oikein noi paatit oo mun ominjuttu. Mutta pojat tykkäs ja sehän se on se pääasia.
Kotona arki jatkuu, siivoomista riittää ja meininki on ennallaan. Minimies alotti päiväkodissa ja hyvin on mennyt, vaikka alkuun vähän jännitinkin!
Paljon on tapahtunu pienessä ajassa, ja tosiaan, istun jo koulun penkillä. Pääsin kouluun, varasijan kautta, joten heti kun sai matkalta itsensä kotiin,olikin edessä repun pakkaamista. Edessä on ensin suppilovaihe, josta vielä muutaman viikon kuluttua pudotetaan osa pois, mutta että kiirettä pitelee ja pitkiä päiviä. Tässä on tullut suoritettua ensiapua ja tutustuttua rytinällä kasaan uusia ihmisiä.Kahvia kuluu paljon, ja aamut alkaa jo kuudelta ja päätty iltapäivän ollessa jo melko pitkällä.Ensiviikolla alkaa työharjoittelu jota kestääkin sitten jo kaksi viikkoa. Melkosta.. Ei ihan voi verrata viimeisiin vuosiin kun on kerennyt notkuun kotona koneella. Kun nyt koulusta pääsee,ei juuri jaksa kun tuijotella kattoon ja sitten saakin jo mennä nukkuun että jaksaa seuraavankin päivän edes jotenkuten. Mutta, mielelle toki on tosi piristävää.. Nyt kun jo muutama päivä on takana, tarvii sanoa että väsymyksen alkaessa väistyyn, on mukavaa kun on oikeastikkin jotakin muutakin tekemistä kuin siivota kotona..
Koulussa on ihan mukavaa porukkaa, joskin suurinosa on ulkomaalaistaustalla, ja ymmärrys välillä on puolin ja toisin hankalaa,mutta mitäs me pienistä..
Kaapo on ollu aiheena myös tänään... Puolet luokasta kuunteli suu auki kun kerroin vierustoverilleni tarinaani.. Kamalaa, järkyttävää, miten sä voit oplla koulussa, miten ihmeessä sä oot siinä... Itse on kovin vaikeaa suhtautua toisten kommentteihin. Välillä tuntuu että suusta tulee ulos, että ei täs mitää, oli ja meni.. Ja toisaalta taas tekis mieli sanoa että en jaksa, yhtään enkä mitenkään.. Mutta no.. Ainakin nyt osa tietää kohtaloni, ja kun jokainen vuorollaan pahotteli uteluaan, sanoin että ei se mitään, mukavaa kun jollekkin saa vielä asiasta puhua. Omat lähimmäiset jotenkin jo passaan, tuntuu että ketään ei enään jaksa kiinnostaa, tai että ajattelevat että vieläkö/ taasko toi jauhaa samaa. Läheisimmälle koulusta tulleelle ystävälleni näytin Kaapon kuvankin. Sitä kun en ole näyttänyt kuin harvoille ja valituille. Koen sen jotenkin niin henkilökohtaiseksi asiaksi. Ja toisaalta, miksi sitä kaikille esitelläkään..Ei se vähennä yhtään Kaapon arvoa, eikä muutakaan..
Mutta että niin.. Täällä ollaan ja oleillaan ja koitellaan tottua uuteen rytmiin. Kaaponkin syntymästä kerkesi tuleen jo 9 kk.. Niin se aika menee. Yhtäkauan kun Kaapoa odotettiin, yhtä kauan Kaapo on jo ollut pois täältä. Joskus toivoo, että aika vois kulua hitaammin..
Mutta näihin kuviin.. Enskerralla taas enemmän, kunhan tokeennun koulussa istumisesta :)
Kettu kuittaa
Heti kun kotiin palattiin niin odottikin sitten kouolunpenkki.. Saas nähdä mitä tulee ja pääseekö vielä jatkoon. tämä päivä ollaan siis vietetty jo opiskelijaselämää, ja väsyttää ihan hurjasti.. Kyllä on varsin erilaista olla päivät jossain muualla kuin kotisohvalla.Hip hip, hurraa ... ? Viikonloppuna oltiin mökillä juhlimassa Ronin nimppareita, ja sunnuntaina oli sitten luvassa perinnelaiva-purjehdusta pojille..Ite en ollu mukana, kun ei oikein noi paatit oo mun ominjuttu. Mutta pojat tykkäs ja sehän se on se pääasia.
Kotona arki jatkuu, siivoomista riittää ja meininki on ennallaan. Minimies alotti päiväkodissa ja hyvin on mennyt, vaikka alkuun vähän jännitinkin!
Paljon on tapahtunu pienessä ajassa, ja tosiaan, istun jo koulun penkillä. Pääsin kouluun, varasijan kautta, joten heti kun sai matkalta itsensä kotiin,olikin edessä repun pakkaamista. Edessä on ensin suppilovaihe, josta vielä muutaman viikon kuluttua pudotetaan osa pois, mutta että kiirettä pitelee ja pitkiä päiviä. Tässä on tullut suoritettua ensiapua ja tutustuttua rytinällä kasaan uusia ihmisiä.Kahvia kuluu paljon, ja aamut alkaa jo kuudelta ja päätty iltapäivän ollessa jo melko pitkällä.Ensiviikolla alkaa työharjoittelu jota kestääkin sitten jo kaksi viikkoa. Melkosta.. Ei ihan voi verrata viimeisiin vuosiin kun on kerennyt notkuun kotona koneella. Kun nyt koulusta pääsee,ei juuri jaksa kun tuijotella kattoon ja sitten saakin jo mennä nukkuun että jaksaa seuraavankin päivän edes jotenkuten. Mutta, mielelle toki on tosi piristävää.. Nyt kun jo muutama päivä on takana, tarvii sanoa että väsymyksen alkaessa väistyyn, on mukavaa kun on oikeastikkin jotakin muutakin tekemistä kuin siivota kotona..
Koulussa on ihan mukavaa porukkaa, joskin suurinosa on ulkomaalaistaustalla, ja ymmärrys välillä on puolin ja toisin hankalaa,mutta mitäs me pienistä..
Kaapo on ollu aiheena myös tänään... Puolet luokasta kuunteli suu auki kun kerroin vierustoverilleni tarinaani.. Kamalaa, järkyttävää, miten sä voit oplla koulussa, miten ihmeessä sä oot siinä... Itse on kovin vaikeaa suhtautua toisten kommentteihin. Välillä tuntuu että suusta tulee ulos, että ei täs mitää, oli ja meni.. Ja toisaalta taas tekis mieli sanoa että en jaksa, yhtään enkä mitenkään.. Mutta no.. Ainakin nyt osa tietää kohtaloni, ja kun jokainen vuorollaan pahotteli uteluaan, sanoin että ei se mitään, mukavaa kun jollekkin saa vielä asiasta puhua. Omat lähimmäiset jotenkin jo passaan, tuntuu että ketään ei enään jaksa kiinnostaa, tai että ajattelevat että vieläkö/ taasko toi jauhaa samaa. Läheisimmälle koulusta tulleelle ystävälleni näytin Kaapon kuvankin. Sitä kun en ole näyttänyt kuin harvoille ja valituille. Koen sen jotenkin niin henkilökohtaiseksi asiaksi. Ja toisaalta, miksi sitä kaikille esitelläkään..Ei se vähennä yhtään Kaapon arvoa, eikä muutakaan..
Mutta että niin.. Täällä ollaan ja oleillaan ja koitellaan tottua uuteen rytmiin. Kaaponkin syntymästä kerkesi tuleen jo 9 kk.. Niin se aika menee. Yhtäkauan kun Kaapoa odotettiin, yhtä kauan Kaapo on jo ollut pois täältä. Joskus toivoo, että aika vois kulua hitaammin..
Mutta näihin kuviin.. Enskerralla taas enemmän, kunhan tokeennun koulussa istumisesta :)
Kettu kuittaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)