Todettu syyttömäksi.

Perjantai.

Sieltä se tuli tulla tupsahti. Kommelluksiltakaan ei toki, tietenkään säilytty. Eihän me koskaan.

Ilta meni lopulta melko rauhallisissa merkeissä. Tosin, jo kertaalleen nukahdettuani, heräsin yhtäkkiä siihen että muistin, että olin jossakin paperissa nähnyt, että minun pitäisi mennä laboratorioon. Ja kuten meille hyvin on tavallista, toki en mitään lappuja enään mistään löytänyt. Jälkitarkastuksen ajankohdanekin varmistin soittamalla, vielä jokunen päivä aikasemmin. Ei siis auttanut aamulla kun taas kerran tarttua puhelimeen. " Sinulla olisi maanantaina ollut aika laboratorioon" sanoo lähes elämäänsä kyllästyneen oloinen naisääni.Minä jo ärtyneenä tokaisin, että olen pahoillani, mutta minä olen hukannut laput, enkä voinut mitenkään muistaa. Hyvä että muistin nytkään. ( Miksi kaikki palaa mieleen aina keskellä yötä, kun asialle ei mitään voi tehdä? ) Aamulla siis piti varata paljon aikaa enemmän kuin mitä piti. Koska parkkipaikkaa ei ikinä löydy, ja koska labra on aina täynnä ihmistä, jos jonkin näköistä.

Aamua yhtään helpommaksi ei tehnyt keskimmäisen hukassa oleva mono. Ei löydy, ei taas mistään. Ei auttanut kuin laittaa veljen pienet monot, ja hiihtää. Monoa kun ei ole löytynyt vieläkään. Kumpa joskus löytäisin tuon mustan aukon johon meillä aina katoaa jotakin tuiki tärkeää.. Mutta tuskin. Tulemme siis jatkossakin hermojemme uhalla etsimään kadoksissa olevia asioita.

Kun pääsin Tyksiin, sain ihmeekseni heti parkkipaikan. Wau. Mutta toki nyt sitten istun labrassa tunti tolkulla.. mutta olihan minulla vielä tunti aikaa. Mutta kas.. siellä ei ole ketään, ja minut otetaan suoraan sisään. Nolona selitän, että minulla ei ole mitään papereita, ja oikeastaan minun olisi jo maanantaina pitänyt tulla, mutta kun... Ja niin mukavanoloinen nainen ottaa osaa suruuni ja menetykseeni, ja päiväni on lähes pelastettu. Toki nyt joutuisin odottelemaan äitiyspolilla tunnin.. mahoja ja vauvanääniä.Kiitos ei. Päätin kuitenkin mennä ilmoittautumaan etukäteen, ja kas.. Minut leikannut lääkäri tuli minua vastaan, ja ottikin minut heti mukaansa.

"Miten olet jaksellut" oli ensimmäinen kysymys, niinkun osasin jo ennustaakin. Ja kerroin kaiken,niinkuin onkin. Minulla menee tilanteeseen nähden hyvin,tunnen itseni vahvaksi, mutta huonojakin hetkiä on.. mutta vähissä määrin. Enhän enään voi tapahtumia muuttaa, vaikka kuinka haluaisin. Lääkäri kysyi muistinko häntä, hja muistinhan minä. Hän oli ensimmäinen joka otti osaa suruuni, ja kertoi poikani olevan kaunis. Leikannut lääkäri.. Joka jo heräämössä kertoi kohtuni olevan hyvässä kunnossa, tulevaisuutta ajatellen.-
Kun lääkäri varmistui olotilastani ja henkisestä voimastani hän kysyi, haluaisinko kuulla ruumiinavauksen tulokset. Mitenniin haluaisinko? Sitähän varten minä tänne tulin- ajattelin. Ja niin pitkältä tuntui se aika kun lääkäri avasi tiedostoa, käteni hikosivat ja ajattelin, että nyt se hetki on käsillä.

" Lapsessa,eikä raskausmateriaalissa havaita mitään kuolemaa selittävää, merkitään kätkytkuolemaksi "

Kaapo oli täysin terve poika. Raportissa jonka vielä kotona luin, mainitaan jopa, että korvat ovat kohdillaan ja oikean kokoiset. Se sai minu hymyilemään. Korvathan oli aivan vallan hurmaavat kun niitä silittelin. Ei mitään vikaa.. Paitsi se että, Kaapo on kuollut. Maannut nais patologin pöydällä, ja ehkä myös hetken koskettanut hänen elämäänsä. Mietin olenko tuloksesta tyytyväinen, vai en. Vaaka kallistuu siihen, että olen. Ainakaan minulla ei ole pelättävänä sitä, että olisi jotain,mikä seuraisi seuraavaakin raskautta. KYLLÄ !! SEURAAVAA RASKAUTTA ! Positiivista siis oli sekin, että raskaudelle ei tullut tyrmäystä. Ei syytä, miksei voisi. Kun lääkäri kysyi aikaistamme, sanoin, että heti kun on mahdollista.. en ala odottamaan kohtaloani loputtomiin. Haluan jo tietää, onnistuuko se seuraava, ja viimeinen. Vaikka viimeinenhän se oli Kaapokin. Päätin , että Jos Kaapo menee pieleen ( kun kaksi aiempaa meni ) ei enään. Mutta enään se ei päde.
Lääkäri totesi minun olevan kunnossa. Haavat on parantunut pikavauhtia ja ei ollut mitään moitittavaa. Osasin odottaa, sillä olen aina nopeasti toipunut sektioistani. Mukaani sain e-pillerireseption ja kehotuksen odottaa uutta yritystä puolesta vuodesta vuoteen. Katastrofi ei olisi kuulemma aikaisemminkaan, sillä olen jokatapauksessa kuulemma sairaalan seurannassa, Kaaposta johtuen. Mutta eihän minulla kiire ole.. Tänään " nautin " siitä, että minut todettiin syyttömäksi täydellisen poikani kuolemaan. Ainakaan minä, en tehnyt mitään väärää. Kaapon aika vain ei sitten vielä ollut, tai taivaassa oli kiirreellisempää tehtävää. Näin minä ajattelen.-

Näin siis meni minun päiväni.Toistaiseksi viimeinen Määränpääni tässä luvussa.. Odottaminen on vihdoin ohitse. Syytä ei koskaan siis selvinnyt, mutta osasin sitä jo odottaakkin. Olisihan se ollut liikaa vaadittu, että olisin saanut vastauksen kysymykseeni  miksi?

Kuppi kahvia? Ja burana päänsärkyyn minkä jännityksen laukeaminen aiheutti.. Huomenna taas uusin eväin kohti aurinkoa? 

Kettu kuittaa <3