Ja niin alkoi elämäni raskain matka, kun Enkeli tuli vierelleni pukeutuneena mustaan, ja haki taivaaseen mukaansa jo täysiaikaisen vauvani. " Muista, että olet aina ajatuksissani, vaikka käteni ei riitä ottamaan sinusta kiinni, ja halaamaan " Kaapo Henri Johannes <3 Terveiset sinne taivaaseen tv. Äiskä
torstai 10. tammikuuta 2013
KAHVIA !!!!!!!!!!!!!!
HAHAAAAA..
Niin se vaan eilinen väsymys ja houpparointi sai pisteensä, ja kääntyi mitä suuremmissa määri pirteyteen. Uni ei tullut millään. Jo puolelta öin koin suurta ihmetystä, kun tahusin että ei ollenkaan väsytä. Minua, joka normaalisti jo ilta kymmeneltä olen silmät ristissä. Mutta viimeyönä näin ei ollut. Aikani televisioo tuihjotellessa ja hiljaisuutta ihmetellessä, tulinkin istumaan koneelle.. Aika kului hyvin. Kolelta taas havahduin kelloon, ei unta. Ei merkkiäkään siitä. Silloin ajattelin, että olisin voinut lähes imuroida ja pestä ikkunoita. Ajaattelin ,että aamulla varmastikkin on valmis vähintäänkin pienimuotoinen psykoosi..
Kun kello tuli puoli neljä aamulla, ehdotin miehellnei, joka edelleen kukkuili kanssani, häntä toki väsytti, että laittaisi pyörimään jonkun elokuvan, mikä on yleensä varrma tae siitä, että nukahdan alta vartin. Mutta, kuten jo arvata saattaa, näin ei ollut viimeyönä. Räiskettä ja pauketta seuratessa, huomasin vielä olevani hereillä aamu kuudelta, ja linnutkin jo lauloi.
Muuta väliä valvomisella toki ei ole nyt kun lapset on isällään, kuin se että rytmi kärsii melko pahasti. Lasten ollessa kotona , meillä on lähes poikkeuksetta viimeinenkin nasu hereillä viimeistään klo 8.
Aamulla silmät ovat menneet kiinni, ja heräsin jo enenn kymmentä. Alitajuisesti vissiin, koska ystäväni on houkutellut minua vaatekaupoille heti aamusta. Olin varma etten herää,mutta tässä sitä ollaan.. ( blogin kello muuten näyttää aivan muuta,kuin pitäisi ).
Olo on kuin krapulassa.TAAAAS. väsymyskrapulaa... Huimaa,sydän jyskyttää ja muutenkin olo on erikoisen ulkopuolinen. Odotan, lähes malttamattomana koska päivällä tulee lähes koomamainen väsymystila, josta onkin oravanpyörä valmis, ja valvon jälleen ensiyön.. Hope not?
Kahvia? Mä tarviiiiiiiiiiiiiin ison mukillisen KAHVIA!!
Huomenta :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti