Uusi viikko alkaa milläsmuullakaan kuin monon etsinnällä. Sillä tuloksella että monoa ei ole missään, ja selviää, että kokoajan onkin ollut hukassa myös se toinenkin, ja isäntä on etsinyt vääriä monoja.. joten tuloksena on täys katastrofi. En tiedä repisinkö itseltäni ensin hiukset, vaiko silmät päästäni. Sumenee ja näkyy tähtiä, kyllä niin on hermo kireellä. Perjantaihin mennessä tulisi löytyä, vaan kun ei jokapäivä jaksaisi stressata moisista. Ei auttanut hermoihin ees kunnon kupillinen kahvia.. päinvastoin, heräsin hermoilemaan entistä kiivaammin. Katselin heti aamulla jo uusien mojoen hintoja ( hukassa olevathan on siis juuri ostettu ) ja ne ovat päätä huimaavia. Lisäkis, monojakin kun pitäisi ostaa kummalekin koululaiselle.. ?=)(/&%¤#"#QW(/& !!!
Sietokyky alkaa olla ylitetty !
Muuten tässä tallaillaankin entiseen malliin. Flunssa on ja pysyy, tosin isäntä ei vielä ole sitä saanut, onneksi. Ehkä se ei enään tulekaan. Monot on hukassa ja pysyy.. ja myös talvi on edelleen olemassa, ja pysyy.. Lunta puskee niin että eteensä ei nää, joten kevät on vissiin kaapannu monot kassiinsa ja jatkanut matkaansa ohittaen kokonaan meidät. Tänään, on toivo taas siis leivästi sanoen hukassa.
Näinä päivinä kun asiat on mykkyrällään, tulee entistä isompi ikävä Kaapoa. Kumpa sielt' taivaasta nyt auttaisi löytämään ne riivatut monot.. jos vieltä korkeelta vaikka näkis vaikka vähän paremmin tänne sirkuksen keskelle. Turvakaukaloa taas katselin tuossa kaappeja kolutessani..Siellä se keikkuu, tukevasti Kaapon kaapin päällä, niinkuin aina ennenkin. Ihan kuin siinä olisi kyljessä kyltti että " VARATTU " . Olkoon siis niin.
Miks elämä on niin paskua tallaamista taas.. Aallonpohja lähenee taas kovaa vauhtia, ikäänkuin jossain syklissä ilman kanssa. Lunta sataa ja on ankeeta, ja mielikin on.. no, suoraansanoen perseestä. Vaikka nytkään ei ole harmia kuin yhdestä monosta, se tuntuu kovin pieneltä ja vähäpätöiseltä asialta, mutta nykyään jotenkin pienikin kompastus tuntuu maata hajottavalta. Epäonnistumiset ja varsinkin vastoinkäymiset saisi jo piisata. Jos edes yksi viikko olisi niin, että jotain ei särkyisi, hukkuisi, tai että kaikki olisivat hyvällä mielellä ja iloisia. Mutta eihän elämä mene niin, kyllähän minä sen tiedän. Kunhan ääneen vain ajattelen. Ja eikä sillä.. tässä kohtaa en kyllä edes tohdi pyytää enempää, enkä mitään. Hyvä näinkin. Tekisi mieli joka kohtaan vedota Kaapoon. "MUN VAUVA ON JUST KUOLLU" - sopisi sanottavaksi kaupantädille joka näyttää tuskastuneelta, lapsille jotka tappelee, miehelle joka ei ymmärrä, tavaroille jotka katoavat, ja ystäville jotka hehkuvat onnenmykkyröissään.. Mutta, jätetään se kortti käyttämättä. Tällä kertaa.
Valoa ja iloa.. ja ne monot mulle..Heti!!!!!!!! Kiitos !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti