Lähes perjantai.

Klo 21.00 Tasan.

Yön myötä laskee myös alkava ahdistus. Päivä meni nopeasti ystävän tullessa kylään. Hyvä, koska muuten olisin panikoinut jo aikaisemmin. Päivä meni nopeasti, ehkä liiankin.. Kaksi tuntia ja on perjantai. Mietin, että mahdanko saada ollenkaan nukutuksi. Yritän.. mutta ehkä tuloksetta. Aikani TYKSissä on vasta 13.20.. toivon ja rukoilen, että se on ajallaan.Ehkä jopa etuajassa? Aika aamusta asti on pitkä odotella.. Koska saan pukea, ja käynnistää auton.. Mielessäni on tuhat kysymystä, ja mietin jo moneltako lähden,että varmasti löydän parkkipaikan.. Entä jos tosiaan joudun kiusalliseen tilanteeseen ilmottautuessani? Sen jälkeen ei ole enään hätää, sen jälkeen tiedän, että en joudu enään selittelemään sitä, mitä on tapahtunut..

Koitan miettiä miten saisin unta.. Mahdanko nähdä unta Kaaposta,mikäli saan.. Koska alitajuisesti käyn tapahtumia läpi mielessäni, hetki toisesta eteenpäin.. Sanoja, tuoksuja, ja ihmisten kasvoja virtaa mieleeni jatkuvalla syötöllä. Muistan selkesäti steriilin tuoksun joka tuli nenääni kun mieheni kanssa istuimme odottamassa pyytämiäni rauhottavia yhden tutkimushuoneen vessatilassa.. Samassa huoneessa missä minulta otettiin lapsivesipunktio.. Sen huoneen ohitse kävelen jälleen huomena.Ehkä odotan aikaani sen edessä. Kamalaa. Samalla toivon että voisin hypätä ajassa taaksepäin.. ja samalla en malta odottaa että kuulen,mitä minulle sanotaan. Oli uutiset mitä vain, janoan saada kuulla ne. En kestä enään hetkeäkään pyöritellä mielessäni erilaisia vaihtoehtoja.

En tiedä ehdinkö aamulla kirjoittelemaan, mutta huomenna kyllä palaan,niinkuin jokaisena päivänä sen jälkeen, kun tämän kirjoittamisen alotin. Tuntuu että tästä on tullut elämän tehtäväni, tarkoitukseni.

Huomena oon taas aika olla hetken lähempänä Kaapoa.

<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3