sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Plaaaaaah


Sunnuntai ja surinaa..

Nenä on tukossa ja vuotaa samaa aikaa, kurkku on täynnä räkää ja yskäkin pukkaa päälle. Isäntä on vissiin tulossa kovaa vauhtia perässä, sillä aamulla heräsi hänkin kovaan päänsärkyyn..  Tiedossa siis viikko peittojen välissä ja taskut täynnä nessuja. 
Ulkona pakkanen on laskenut kokonaan, ja on nyt ne odotetut lumiukko- kelit.Kumpa olokin vain olisi sen mukainen.
Kaikesta huolimatta lapset ja isäntä lähtivät aamulla jäähallille luistelemaan, reipasta, etten sanoisi. Me jäätiin pienimmän miehen kanssa kotiin leikkimään paloautoilla. Sopii minulle <3

Eilinen meni mukavasti, jos ei oteta huomioon sitä, että monoa ei ole edelleenkään löytynyt. Hermot alkaa mennä ja huumori on loppunut jo aikapäivää sitten. On kuitenkin varmaa että tuo surullisen kuuluisia jalkine on kuitenkin kotona, ja kun kaikki paikat on tongittu ja pengottu jo miljoonaan otteeseen, tulee jo mieleen kutsua manaaja, häätämään täältä sen riivatun joka piilottelee aina tavaroita mitä käsittämättömpimpiin paikkoihin. Mahtaisiko enirosta löytyä numeroa moiselle? Vai tyydytäänkö vielä tonkimaan ja kaivelemaan ? ehkä.. :)

Siivottuakin eilen sain. Meni aika todella nopsaan ja kotikin löytyi paloautojen,legojen ja pelejen alta, ihanaa ! Toki, nyt tilanne on taas jo hyvinkin toinen.-


V-Ä-S-Y-T-T-Ä-Ä !!!!! Tuntuu että voisin nukkua viikon, ja makean himo on siis aivan järkyttävä. Pakko siis saada tänään jotain makeeta juotavaa,ananaslimppari vois olla kova sana. Isäntä toi eilen pojille suklaalevyn, ja yhtään palaa en ole syönyt. Toki mieliala on sellainen että voisin vetää kolmella kädellä samaanaikaan, mutta pidän pääni. Ajattelin tänään vääntää lihapullia, fetaa ja basilikaa ja paljon sipulia.. KAUHEA MIELITEKO !!

Toinen ihmetystä herättävä tekijä on vuoto. Pientä tiputtelua, joka saa ajattelemaan, että noniin,nytkö se taas sitten alkaa. 14 päivän kierto olisikin mukava. Sen oon joskus jo kokenutkin, teininä koittaessani ehkäisykapseleita. Ei hyvä.. Toivon että tää on nyt vain jälkisoittoa jälkitarkastuksen koukinnasta. E- pillereitäkään en ole vielä hakenut, joten ei vielä sopisi nyt vuotamisenkaan alkaa. Kyllä naisena olo sitten vaan on mukavaa ( NOT ).

Huomena alkaakin sitten taas uusi viikko,uusine kujeineen. Toivottavasti terveys kohenee,ettei mene koko viikko horroksessa. Pojathan lähtee taas perjantaina isälleen kahdeksi viikoksi, joten olisi mukavaa olla tolpillaan tämä taas toistaiseksi viimeinen viikko. Miten onkin aika mennyt niin nopeaan tahtiin.
Laskin tänään, että Kaapokin olisi jo toista kuukautta vanha, mikäli olisi täällä keikkumassa meidän joukossamme.. Vaan, eipä ole keikkumassa, on jossain ihan muualla. Koskahan senkin oikeasti ymmärtää? tämän koko tapahtumaketjun? Ei varmaan koskaan.Ainakin siltä tuntuu. Ikävä on yhtä kova, jokaisena päivänä.


Emme ole vielä poikenneet hautausmaalla. Mukamas ollut muuta tekemistä.. Tekis mieli laittaa parvekkeelle illalla kynttilä, mutta muistin, että veimme loppiaisena viimeiset haudalle.. Piäisi siis ostaa uudet. Olen tässä miettinyt että onko tapana kesällä polttaa haudalla kynttilää ? En ole koskaan tullut ajatelleeksi. Katsooko minua joku vinoon, jos niin kesällä teen? Myydäänkö kesäisin edes hautakynttilöitä? Miten en ole ikinä kiinnittänyt tälläiseen asiaan huomiota. En siis yhtään tiedä. IKÄVÄ IKÄVÄ IKÄVÄ IKÄVÄ IKÄVÄ !!

Ja monon pirulainen.. tänään se on pakko kaivaa jostakin. Se jäytää kokoajan takaraivossa vaikka kuinka koitan olla ajattelematta, ja mietin että kyllä se pian vastaan tulee. Mutta eihän se tule,kun ole tullut tähänkään asti. Pitää vissiin tanssia tässä joku mono-tanssi ja odotella että se jostakin osuu silmiin. Sitä odotellessa on pakko taas kerran keittää kahvia.. Voisi olla jo yö, että pääsis nukkumaan. Yö jäi jotenkin ihan kesken..

                     Kettu kuittaa..

4 kommenttia:

  1. Mä mietin ihan samaa joku viikko sitten. Poltetaanko kesällä kynttilöitä? Siis tokihan voi jos haluaa, mutta eihän ne oikeastaan näykään... Enkä mä muista kesällä kynttilöitä nähneeni.... tuskin olen kiinnittänyt huomiotakaan. Mäkään en ole haudalla pariin viikkoon käynyt ja tuntuu pahalle :( ei vaan enää ehdi niin usein nyt kun työt alkoi. Ja eihän se pikkusisko siellä ole, silti vaan tykkään siellä käydä, tuntuu että olisi vähän lähempänä. Täälläkin on taas ihan hirveä ikävä :( voimia sulle ikävään.

    VastaaPoista
  2. Niin, sehän se just onkin.. Ku tuo jollaintavalla lähemmäks ku sinne haudalle menee. Siks mä oon usein parvekkeella poltellu kynttilää, muka siten hyvitän sitä etten oo "kerenny" käymään. Toki itellenihän mä sitä vaan hyvitän, ei sitä kukaan muu siellä kai odota edes olevan.. siis palavaa kynttilää lyhdyssä haudalla. Ikävä on kyllä melkonen vekotin.. Enpä o enenn ajatellut,että sekin voi muuntua niin monenlaiseks. Välillä se on niin pientä ja kaunista.. ja välillä tuntuu että se on helvetillistä ja lähes siis tappavaa..

    VastaaPoista