Päivä ennen "the päivää" ..

Torstai.. Päivän vajaa perjantai siis.

Aamu alkoi varhain, mutta hiukan kuitenkin myöhemmin kuin aikaisempina aamuina. Kun kello ei ole vielä edes puoltapäivää, tuntuu että voisin nukkua ikuisuuden.. Väsyttää, ahdistaa, pelottaa ja taas väsyttää !

Pakkanen on taas noussu muutaman asteen ja ulkona lähes paleltuu mukamas pystyyn. Kävelystä ei tietoakaan, mutta paino on hei pudonnut jo yli 5kg, se motivoi jossei mikään muu :) Puurokoukku on saavutettu. Odotan jo iltaa, että taas saa kiskoa sitä naamriin lusikka toisensa perään .

Huomena on sitten se perjantai. Vaikka aika on kulunutkin matelevan hitaasti, se on juossut kuitenkin lujaa eteenpäin, sillä enään ei ole kuin yksi yö. Huomena tähän aikaan olen todenäköisesti jo laittanut itseni valmiiksi.. Hiukset harjattuna, farkuissa, ..ehkä äitiyskorttikin tarvii raahata mukana. Se on edelleen siinä takin taskussa, johon se laitoin, kun kuulin lääkärin sanat : " Nyt en valitettavasti enään löydä sydänääniä" . Tälläkertaa siis tiedän, mistä sen otan. Jännä, miten en ole edes samoja vaatteita enään sen jälkeen pistänyt päälleni, liian tuskallista sekin.. Alitajunnassa kai ajattelen niiden tuovan huonoa onnea. Ehkä sitten huomenna? Kauhuissani ajattelen jo, että mitä jos henkilö joka ottaa ilmoittautumiseni vastaan, ei ole tietoinen mitä minulle on tapahtunut. Entä jos hän onnittelee minua vauvasta? Tai kysyy missä vauva on ? Mitä siinä kohtaa tapahtuu? Yritänkö ylipirteänä selittä mitä on tapahtunut, ja vierittää väkipakolla hymyn naamalleni, samalla toivoen, että kaikki olisi jo ohi. Olen jo valmiiksi miettinyt senkin, miten lääkäri ottaa minut vastaan. Luulen, että ensimmäiset sanat ovat, " miten olet voinut " tai jälleenkerran osanotto,mikäli kyseessä on eri lääkäri. Tahtomattanikin käyn jo läpi huomista, vaika tiedänkin sen kuluvan juuri omalla painollaan. Silti sitä koittaa valmistautua.. VAikka eihän sitä pysty..Enhän tiedä edes mitä tuleman pitää. Suurena ongelmana koen myös parkkipaikan, mitä ei koskaan saa eikä löydä..Entä parkkimaksuun kolikot? Mistä ne? Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä edes. Tai.. mitä jos aika on myöhässä ja joudun käytävällä istumaan ja odottelemaan, onnellisten tähtien alla odottavia äitejä ja isiä, isoja vauva-mahoja ja iloisia hymyjä. Tekisi mieli ( teki jo silloin viimeksi ) sanoa joka ainoalle,että nauti.. saatat tulla ovesta maailmasi alle jääneenä, sydän irti revittynä. Niinhän minullekin kävi. Vartissa kaikki oli rikki, poikki, halki ja levällään. Koko pieni maailma ja elämä. Mutta toki pysyn hiljaa, suonhan jokaiselle heidän oman onnensa, ja samalla toivon, että kukaan heistä ei koskaan joudu tulemaan siitä ovesta yhtä murtuneena kuin minä joulukuun 4 päivä tulin.Kuluttavaa palata takaisin samaan käytävään, ja avata muistot ja tunteet mitä silloin koin. Koska kaikki tulvii jo tänään mieleeni, millaista se mahtaa huomenna siellä olla.. Muistanko edes mitä minulle kerrotaan? Ehkä pyydän lääkäriä kirjoittamaan minulle kaikki paperille, selvällä suomenkielellä?

Mininen pieni mies otti eilen puhelimellani kuvan " Kaapon pöydästä " koska se mielestäni on hyvä, ajattelin "liimata" sen tähän kohtaan. Jännä, miten olen tänä vuonna, viime kuukausina saanut kukat pysymään hengissä, ja viherkasvit loistamaan. Joulutähdet jotka Kaapon kuoleman aikaan sain ihmisiltä, ovat edelleen elossa, vaikka yleensä tapan ne alta viikon. Ehkä Kaapo pitää niitä hengissä? Tai ehkä olen vihdoin ja viimein oppinut kastelemaan kukat oikein? :) Mene ja tiedä..

VÄSYTTÄÄ.. Edes kahvi ei tänään taas auta pysymään hereillä. Liekö johtuvan tästä flunssasta?Nenä tuntuu olevan aina vaan enemmän ja enemmän tukossa, ja isäntä on ainoa joka ei vielä niistä.. Kyllä, maailma täyttyy rypistetyistä nessuista pitkin huushollia. Mutta huomenna en suostu olemaan kipeä.. menen vaikka pääkainalossa,sillä en jaksa enään kyllä odotella päivääkään.

Lapset oli eilen mammailemassa, ja aika meni kotona kuin siivillä. Tehtiin valmiiksi jo ruokaa loppuviikoksi, sillä olen huomannut että on hyvä olla ruoka jo valmiina kun nälkä iskee. Vähän saatiin siivottuakin, mutta luistimien osto jäi kuitenkin tällepäivälle. Tai ehkä huomiselle? Huomenna se voisi olla oiva kevennys. Muistan suru-uutiset saatuani, raahasin lähes suoraan polilta mieheni ikeaan. Oli pakko saada uusi matto ja verhot.Aivan pakko. Ja niin mentiin ja ostettiin. Hullulta sekin kuulostaa näin jälkeenpäin. Mutta oli ihana olla, silloin vielä Kaapo masussa, tavallisena raskaana olevana ihmisenä kaupan vilinässä, niin sanotusti normaalien ihmisten keskellä. Sama siunauksen jälkeen.. Ikeaan ! Paljon parempaa terapiaa kuin valkoiset steriilit seinät, ja lääkäri valkoisessa puvussa, toitottamassa sitä ,kuinka kamalaa ja kivuliasta elämä on, ja kuinka voin tehdä sitä ja tätä selvitäkseni. Olen tässä matkan varrella kuullut olevani varsin vahva ihminen. Ja sitä olenkin.. joskin keinoni selvitä ovat hiukan eriskummalliset,mutta minulla ne tuntuu toimivan. Ainakin hetkittäin.

Note to myself : Huomenna ostamaan luistimet !! ( Niitä ei vissiin saa IKEAsta?  ;)

Eilen kun lapset tulivat koulussa, keskimmäinen ja nuorimmainen innostuivat piirtämään. Teemana meillä on meneillään avaruus, koska koulussa sitä nyt opiskellaan. Tuntuu, että itse en ole kuullutkaan asioista, mistä Jesse minlle kirkkain silmin selostaa, ilmakehän tehtävistä, planeetoista ja mustista aukoista. Ihanaa !! Mutta hienoja taideteoksia tuli planeetoista.. Ja kun isompi piirsi maapalloa, pienempi piirsi perässä, suloista !! Kyllä sielu lepää kun lapsilla on mieluista tekemistä. Saas nähdä mitä tänään keksitään, luistelemaan ovat kovin menollaan, mutta mahtaako olla pakkasherra erimieltä? 

Nyt tarvitaan kyllä lisää kahvia.. monta kuppia, vahvaa kahvia !! Kyllä tästä vielä päivä tehdään!

Huomista odotellessa, on onneksi vielä tässä päivässä tunteja jäljellä..

Nauti auringosta ja saapuvasta viikonlopusta ja piristä itseäs vaikka kimpulla kirkkaita tulppaaneja ? :)

"Parasta tulevaisuudessa on se, että se tulee päivä kerrallaan "