Juhlaa,humua ja jälleen päänsärky :)
Aloittaakseni piristyspaketista, jonka eilen sain. Olen myyty. Aivan ihana, aivan hellyyttävää. mahtavaa suorastaan. Se sisälsi aivan ihanan laatikon, joka oli täynnä teetä.. Olen teen suurkuluttaja, eikä minulla ole koskaan ollut noin ihanaa paikkaa sen säilyttämiselle. Lisäksi oli paljon namia.. myös sitä tulee kulutettua. Miten Pauliina osasikin muistaa, lempi karkkini? Ah! Lisäksi mukana oli todella kaunis valokuvakehys, jossa on pieni enkeli. Pauliina kertoi ostaneensa sen kerran ranskasta, ja ajatteli että se sopisi Kaapon kuvalle. Ja sopiihan se. <3 Lisäksi paketissa oli kolme kirjainta, joissa kussakin oli oma pieni enkelinsä. Kun kirjaimet järjestää oikein, niistä muodostuu sana MUM. Voisiko täydellisempää enään olla? Noilla kirjaimilla on minulle suuri merkitys. Paketissa oli myös " tyttösuihkun " ainekset.. toinen toistaan ihanammalta tuoksuvia suihkugeelejä. Kyllä, paketti todellakin piristi, pitkäksi aikaa.
Kun olin toipunut tästä ihanasta yllätyksestä, päätimme lähteä eilen mainitsemani ystäväni luokse, pystyttämään synttärit. Ja voi, niistä tuli vuosisadan parhaimmat, näin ainakin jälkeenpäin kuulin ;) Muisti meni, mutta olo keveni. Koska tiedän ystäväni pitävän muumi- astioista, löysimme hänelle lahjaksi pikku-myy kahvirasian. Sööttimys maximus.. Kukkia, karkkia, ja viiniä unohtamatta. Viini, joskin halpa, oli varsin maistuvaa ja kevensi illan tunnelman jo alku metreillä <3 Hyvä mieli, kun saimme järjestettyä mukavan illan, joka meinasi alkaa huonosti, suunnitelmien ensin mennessä mönkään. Kaiken kukkuraksi, on mukavaa todeta, että me kaikki jäimme henkiin, ja minäkin, joka illasta en juurikaan muista, olen päässyt kotiini, ja omaan sänkyyni. Kiitos mieheni hoivan :) Kaikinpuolin siis, varsin onnistunut päivä tuo eilinenkinki, vaikka alku olikin melkoisen tahmea.
Tänään ohjelmassa on henkiin heräämistä, mahdollisesti nukkumista, ja toki olisi tarkoitus mennä ystävälle kahville, kertaamaan eilisen tapahtumia.. ihan kun niitä tässä ei olisi jo kertailtu ( lievää kuittailua ollut havaittavissa koko aamun :) )
Mutta mitäpä sitä sen kummempaa.. Elämä on kevyttä tänään. <3
Kiitsa hanipallero! :)
VastaaPoistaTeitte yhessä äijylis kanssa ikimuistoiset syndet! Pelastitte suosta uppoavan päivänsankarin ja kannattelitte kuivalle maalle ja ihan vuorenhuipulle asti. <3
Lav juuuuu!
- Murea Piina -
http://mun.sivuni.fi/?cat=6&lang=fi&y=2013&m=01&d=09