Karu totuus..

Maanatai ilta...

Se käy niin kovin äkkiä. Nimittäin paluu todellisuuteen ja ikävään. Koko päivä on ollut mukava ja kevyt.. Käytiin iltalenkillä ja saatiin siivottua ja oli niin mukavaa. KUNNES silmieni eteen tuli kuva mihestä ja kylpevästä vauvasta. Mies on lasten isä, kylpy on minun ostamassani kodissa, joka tuntuu edelleenkin jollain tavalla omalta, mutta vauva ei ole minun. Siitä tulee valtava tunneryöppy jota seuraa väistämättä itku ja kamala ikävä. Joka palaa ahdistavana heti, kun tässä kirjoitan.
Missä maailmassa sitä elää.. Ja kenen tunteita tuntee. Kun ikävä iskee, tuntuu niin väärältä olla iloinen ja jaksaa tehdä asioita. Sitä kysyy itseltään, että kuinka voit iloita? Mikset sure? Vaikka järki kuitenkin sanoo, että pitää olla myös ilon tunteita.
Monta Päivää onkin mennyt itkemättä. Muistot ja ajatukset on ollut kauniita eikä ahdistavia.Ja kuin sormia napsauttamalla, sitä on taas aallon pohjalla. Miksi minä? Miksi minun poikani? Miksen minä saa kylvettää vauvaani? Sydän huutaa ikävää. Ja mieleen vyöryy kaikki sata kuvaa pojasta, pojan tuoksusta..Muistan silittäneeni Kaapon nenää saadessani hänet syliinsä, ja tuon tunteen muistan vieläkin <3 Se saa hyvälle mielelle. Muistan ensin ajatelleeni, että uskallanko.. Mutta uskalsin.Olihan siinä minun lapseni. Antaisin mitä vain saadakseni vielä sen hetken takaisin.. Mutta enään en saa. Koskaan. Mitenhän sitä koskaan uskaltaa enään yrittää.. Tai uskaltaa, mutta miten sen pelon kanssa elää, jos vielä raskaaksi tulee. Takana kuitenkin on  jo kolme epäonnistunutta raskautta, kaikki eritavoin..

Mutta jos on surua, on myös iloa. Kun kerroin ystävälleni että ahdistuin..hän Sanoi piristävänsä. Ja niin teki :) Oli saanut etuhampaansa katkeamaan toffeeseen. Ja nauroin.. nauran vieläkin sisäisesti. Vahingon ilo... <3  Toki en pahalla.. kamalaahan se on, mutta tässä tilanteessa iso piristysruiske.. menee sitä muillakin näköjään " ei niin hyvin " :) 

Miten sitä voi mennä niin aalloissa.. Hyvin.. paremmin...päin helvettiä.. ja taas hyvin. Niin pienistä asioista, kuin vipua kääntämällä muuttuu olo ja tunnetilat.

Mutta kahvi parantaa kaikki haavat. Edessä on iso mukillinen kahvia ja sitten suihkua ja ällömöllö sarjoja telkusta :) Kylle se tästä taas.

Kävelyn jäljiltä on jalat niin kipeet että mahtaako sitä aamulla päästä liikkeelle.. toivossa on hyvä elää. Lenkille menen vaikka pää edellä. Kyllä niin on notta vaikka väkiste, jos ei helpolla