Ja niin alkoi elämäni raskain matka, kun Enkeli tuli vierelleni pukeutuneena mustaan, ja haki taivaaseen mukaansa jo täysiaikaisen vauvani. " Muista, että olet aina ajatuksissani, vaikka käteni ei riitä ottamaan sinusta kiinni, ja halaamaan " Kaapo Henri Johannes <3 Terveiset sinne taivaaseen tv. Äiskä
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Turnajaiset..
Se on meidän sunnuntai sitten pyhitetty jalkapallolle. Täällä on tänään rannikkoseurun jalkapalloturnaus, jossa siis meiltä Pelaa Roni.Jessenkin joukkue pelaa, mutta koska liikuntekielto jatkaa voimassa oloaan, niin Jesse on vain katsojan asemassa. Isäntä on valmentamassa omaa joukkuettaan ja lasten isä häärii ryhmän johtajan elementissään. Me oltiinki jo aamuvarhaisella kentällä, ja viihdyttiinkin muutama tunti. LÄhdin sitten Jessen ja minisen miehen kanssa tähän kotiin, kun alko tuuleen ja nälkä tuleen.. Palaillaan sitten jossain vaiheessa viellä kentälle.
Muuten onkin ollut tasasta, ja hyvin hiljasta, kun pojat siis viettelee iskä viikkoja, jos ei nyt lasketa sitä että hengaillaan nyt ätilässä tuon turnauksen ajan.. Kovin pitkä aika tuo 8 tuntia istuksia kentän laidalla kun ei itse pelaa. Jessen kanssa kävin perjantai aamuna lääkärissä, kun jalka ei ota toipuakseen, ja lääkäri jatkoi urheilukieltoa, joka on ollut voimassa jo sen kaksi viikkoa. Ensviikolla sitten odotellaan ultraääniaikaa,Jesselle siis. Jos nyt suljetaan pois väärin käsitykset. :) Mutta urheiluvamma siis kyseessä.. Ei kai auta kuin odotella että tokenee.
Ulkona tuulee, vaikka paikoin on melko lämminkin. Vesisadetta ovat povanneet iltapäiväksi, saa nähdä tuleeko sellainen. Viimeaikoina ei oikeen oo ollu Poudan Pekkaan luottaminen.
Uus viikko alkaa huomenna ja meillä ei oo yllätys yllätys mitään suunnitelmia. Huoh.. kyllä sitä vaan tarvis jonkinasteinen elämä itselleen kehitellä..Eihän tästä muuten mitään tuu. Sitä erakoituu tänne seinien sisälle ja vois vaan nukkuu. Niin ja syödä.. Huomaa heti että kun ei ole mitään tekemistä, on olevinaan kova nälkä, taukoamatta ja ihan kokoajan, jatkuvalla syötöllä. Vaan mistäpä sitä sitä elämääkään yhtäkkiää repii.. Ei taida löytyä valintatalon valikoimista? Uskoisin ainakin näin.
Viikolla tosin ehkä mennä yhteisvoimin käymään mökillä, tosin sekään ei oo viellä varmaa, onko elämässä ylipäätäänkään mikään niin kovin varmaa.
Jännityksellä odottelen jo seuraavia menkkoja.. En juurikaan muuten, mutta olis mukava tietää millaisesta kierrosta tälläkertaa puhutaan.. Yhdet kun ovat vasta tuleet sitten helmikuun. Mitä tulee ellereiden lopettamiseen, ei kauheemmin oo huomannu mitään erilaisia vaikutuksia. No, ehkä ihan niin kauheesti ei väsytä, ja ehkä hiuksiakin lähtee muutama karva vähemmän, mutta muuten juurikaan ei eroa entiseen. Hiuksetkin siis lähtee edelleen.. Ei tosin niin paljoo kuin aikaisemmin ,tai sitten se ei vaan tässä lyhyessä piiskassa ole niin selkeetä. Hiukset rasvottuu muuten herkemmin.Se on erilaista kuin ennen. Sais olla joka päivä peseskelemässä, mutta eipä sitä viitti, ettei vallan kaljuunnu :) Mutta.. menkat ois nököpiirissä siinä parin viikon kuluttua, joten..Ainakin on jotain mitä odotella ja mietiskellä, kaiken muun arjen touhun keskellä.
Niin, turnauksessa käväs myös paloauto palomiehineen. Kauaa ei keretty sitä ihaileen kun tuli hälytys ja auto lähti pillit vinkuen jo pois. Mutta ainaki saatiin hieno kuva aikaseks =) Kuvii kerkee nääs ottaan aina. Mukavaa kun tossa " uudessa " puhelimessa on hyvä kamera, kun harvoin tulee raahattua varsinaista kameraa mukana, vaikka tarttis kyllä.. Tulee jotenkin niin harvoin otettua valokuvia että ihan hävettää. Onneks on facebook,, sinne tulee lisäiltyä, edes.. =D
Mutta että näillä mennään tälläkertaa, kunnes keksitään jotain muuta. Nyt jäädään siis vaan odotteleen pokaaleja turnauksesta!
Turnauskettu kuittaa.
torstai 23. toukokuuta 2013
Sataa sataa ropiseee....
Nonni.. Se kuulkaas sataa niin että ropisee.Pakko sanoo että mä kyll nautin!! Täällä on ollu viikon sellasta hellettä että oisin voinu melkein ollakkin sitten jo taasen valmis talveen. Mutta mutta.. hetken on ollu hiljasta, johtuen ehkä osaks just siitä että meillä on ollut niin törkysen kuuma, kuuuuuuuuuuma ja kuuuuuuuuuuuuuma! Huushollissa nimittäin liiku ilma sisään eikä ulospäin kun auronko porottaa. Eikä tarvii mainita ristivetoo, kyllä, kokeiltu ja ei toimi sitten pätkääkään täällä. Mutta nyt nautiskellaa hetki vähän viilemmästä että jaksaa sitten taas paahdetta kun sellanen tulee.
Poikien kanssa ollaa tässä ähräilty. Eilen oli luonnollisesti mamma-päivä, mutta esikko ilmoittikin sitten koulusta tultua että ei todellakaan lähde, koulussa nimittäin oli disco.. Niin se aika kuulkaas menee. Tunsin itteni jo vanhaks kun illalla poika palas discostaan, bilevaatteissa ja leimat käsissä. Voi jösses.. Kohta se notkuu tuolla taksitolpilla ja raahautuu nakkikioskin kautta omaan pieneen kämppäänsä..Huoh! No, siihen nyt hetki vielä on aikaa, mutta eiköhän se kulu kuitenkin vallan nopeeseen tahtiin.
Viikonloppuna oltiin sitten mummun ja vaarin kanssa humppilassa syömässä. Ruoka oli kerrassaan mahtavaa, kotiruokaa ravintolasta...AH!! Tosin koska sillon oli siis jo kova helle, autolla matkailu kolmen takapenkkiläisen kanssa oli... No.. jokseenkin sanoisin ehkä hieman raskasta? Vai mitä päättelet kuvasta?
Sillälailla siis :) Mutta toki ne pojatkin siitä sitten piristy kun sai ruokaa, ja poikettiin makeistukussakin..
Koira on viettänyt koiranelämää nyt pari sateista päivää. On ollu veto pois siltäkin kun on ollu niin painostava ilma.
Itsellä oli muutaman päivän kauhea päänsärky, luulinkin sen johtuvan ukkosesta, muttas ilmeisesti se olikin lupaus jostain ihan muusta. Nimittäin vatsataudista. KAUHEETA, JÄRKYTTÄVÄÄ JA NIIN OVIMIA VIEVÄÄ!! Nyt alkaa jo helpottaan, ja todella toivon että olen ainoa joka siitä riemusta sai nauttia. Huhhuh. Aina jotain, se pitää kyllä paikkaansa
Koska aikaa on taas ollut yllinkyllin, on ollut pakko leikkiä kuvankäsittelyllä. Eilen näin, miltä voisin näyttää vanhana.. Näky muuten on aikalailla järkyttävä. Ehkä tosiaan pitäs pikkuhiljaa saada se tupakanpoltto lopetettua. Ei sillä.. voihan sitä kuolla tukehtuessa porkkanaankin, mutta jos naama ei tulis ihan niin kurttuseks? No, toiveajattelua vissiin..
No, mitäs sanotte? :) Kaunista, eikö? Kyllä sitä hetken aikaa hiero silmiään, ja ajattelin että juu u-- tota tässä sitten odotellaan. Ihan ku se naama ny kauheesti nykysellään parempi olis.. Mutta siis, mummoutuminen, täältä tullaan kovaa kyytiä !!
Ajatelkaas muuten sitäkin, että kohta se vaihtuu toukokuu kesäkuuhun.. Kaaponkin syntymästä tulee puolivuotta. Kuusi kokonaista kuukautta. Pitkä, ja samalla kuitenkin lyhyt aika.. Liian lyhyt ainakin siihen että pystyis käsittään, tai ylipäätään yhdistään omaan elämäänsä. Olen taas lukenut paljon palstoja selviytymisestä ja masentumisesta, ja huomaan itsessäni kyllä masentumisen merkkejä. En siten että päivät olisivat vaikeita, mutta olen jotenkin väsynyt.. En kaikkeen mutta arkeen sen asian kanssa että vauvaa nyt ei sitten todellakaan ole. Tänään vedin kapaista päälleni viimekesänä raskausajaksi ostamani ihanan keltaisen tunikan.. Muistan ottaneeni kesällä tää päällä mahakuvan.. Jotenkin tyhjää. Mutta ei sitä kaikkia vaatteita voi poiskaan heittää.. Ajattelin että näin ainakin annan tällekkin rievulle uusia muistoja, tai ainakin koitan. Yleisilme arjessa on melko väsynyt kun sitä alkaa ajatteleen. Eilen mietin että onkohan kaikki muut läheiseni jo menny asian kanssa eteenpäin. Tuntuu että kaikki on jo unohtanut mitä vasta äsken tapahtui. Ainakaan kukaan ei ota asiaa enään puheeksi, eikä kukaan kysy miltä kuuluu ja miten asiaa ajattelen. Toisaalta hyvä, mutta se laittaa tosiaan miettimään sitä, että onko muut jo osanneet unohtaa?
Mutta että niin.. Eipä kai siinä. Tänään mennään tossa hetken kuluttua, minimiehen kerhon taidenäyttelyyn.. ;)
Mutta palataan kipolle hei taasen.. Hyppikää lätäköissä, se o kesä ny !!!!
Kettu kuittaa.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kuvatonta..
Täällä taaaaaas..
Voitteko kuvitella. kirjoitan toimivalla läppärillä ja puhelinkin ainakin toistaiseksi pelittää.Joskin on kovin kovin erilainen käyttää mitä edelliset ovat olleet. Mutta että so far so goooooooooooooooooooood!
Ulkona on ollut tänään vähän viilempää, mutta parempi oikeastaan niin. Tänään meinaan oli ensimmäinen päivä kun vietiin lakanat ulos kuivuun. Oon siis ihan
valmis ottaan kesän vastaan , siinä mielessä että pyykit tuoksuu raikkaalta kun ne kuivaa ulkona tuulessa ja auringossa.
Meillä miesväki on ulkona pyöräilemässä.Pikkumies sai kovan kimmokkeen pyöräilyyn kun isänsä kävi esittelemässä moottoripyörää.. Illalla sitten onkin taas luvassa mammailua poikien osalta.Kylpy siis kutsuu lapsia ja me nostetaan sillävälin jalat kohti kattoa. Tai niin oon ainakin suunnitellut. Ollaan nytten koitettu jokapäivä siivoilla, ettei kerääntyis vapaisiin hetkiin kauheeta tarvetta siivota.Mutta ans kattoo kun ovi sulkeutuu, jos sitä vaikka tarttuis imuriin.
Olen tänään lukenut paljon palstoja joihin liityin Kaapon kuollessa. Keskenmenoja ja kohtukuolemia. Kovin moni nyt odottaa vauvaa, ja kaikki on hyvin peloissaan ja varautuneita. Sitä osaa niin paljon paremmin suhtautua pelkoihin, kun itselläkin sellaista on taustalla.Jotenkin mukava ajtus että on tulossa ihmisille taas paljon kesä ja syysvauvoja.. Omat vanhemmat lapseni ovat kesäkuun lapsia, ja Sasu ja Kaapo sitten joulukuun poikia. Kun tarkemmin ajattelen niin olen kyllä sitä mieltä, että jos saisin valita, en enään haluaisi olla joulunaikaan synnyttelemässä. Kaapoa edeltävä keskenmeno, oli sekin jouluviikolla. Joulu ei siis oo meidän aikaa selkeestikkään.. JOten välttelen sitä, ihan kuin mukamas elämää vois jollaintavalla säätää tai hallita niin, että voisin päättää koska lapsen saan, jos sellaisen vielä joskus saan.No kaikkea tulee miettineeksi ja pyöritelleeksi. Kaapo on usein tässä nyt ollut mielessä.Olen ajatuksissa palannut useasti päivässä hetkiin juuri ennen kuolemaa, ja kuoleman jälkeen. Sitä palautuu mieleen asioita jotka oli jo unohtanut, tai jotka luuli menneen ohitse siinä suvussa. Mutta pätkittäin palautuu muistoja, tuntemuksia, jopa hajuja ja vaatteita. Eilen tajusin muistaneeni, mitä minulla oli päällä kun Kaapo viimeisen kerran kunnolla myllersi.Illalla, muutamia tunteja ennen kun kuoli.. Miksi olen rekisteröinyt sellaisenkin tiedon? Jotenkin uskomatonta, mitä kaikkea ihmismieli muistaa.. ja mitä kaikkea sitä sitten unohtaa vaikkei edes haluaisi.
Tänään en pysty lisäämään tähän kuvia, koska tosiaan olen tällä " uudella" koneella jossa niitä ei vielä ole.Mutta enskerralla sitten taas. Itse tykkään lueskella kirjoituksia joissa on joukossa kuvia, joten pidän puisevana kirjoittaa pelkkää tekstiä..Mieleeni tulee äidinkielen aineet joita opettaja lukee illan viimeisinä tunteina ja merkkaa punakynällään rukseja paperiin.. Mutta koittakaa kestää, tää ei o lopullista.
Ihanaa kun on kone.. I.H.A.N.A.A !!!! Meillä on ollut hetken i pad, ja siis sen kanssa kirjoittelemisesta ei tuu mitään. Joku varmaan osaa, mutta ei oo kyllä mun juttu, ei sitten ollenkaan.. että jos joku haluaa niin nykikää hihasta :)
Mutta niin. Sellaista.Sim-kortti kriisi on siis selätetty toistaiseksi, ja nyt sitten vain odotellaan että kuinka kauan nää vehkeet ja vermeet kestää. Mutta jännitystä, sitähän on pakko olla ettei käy tylsäks ..
Mutta hei.. Hauskaa pikkulauantaita !!!!
Kettu kuittaa.
Voitteko kuvitella. kirjoitan toimivalla läppärillä ja puhelinkin ainakin toistaiseksi pelittää.Joskin on kovin kovin erilainen käyttää mitä edelliset ovat olleet. Mutta että so far so goooooooooooooooooooood!
Ulkona on ollut tänään vähän viilempää, mutta parempi oikeastaan niin. Tänään meinaan oli ensimmäinen päivä kun vietiin lakanat ulos kuivuun. Oon siis ihan
valmis ottaan kesän vastaan , siinä mielessä että pyykit tuoksuu raikkaalta kun ne kuivaa ulkona tuulessa ja auringossa.
Meillä miesväki on ulkona pyöräilemässä.Pikkumies sai kovan kimmokkeen pyöräilyyn kun isänsä kävi esittelemässä moottoripyörää.. Illalla sitten onkin taas luvassa mammailua poikien osalta.Kylpy siis kutsuu lapsia ja me nostetaan sillävälin jalat kohti kattoa. Tai niin oon ainakin suunnitellut. Ollaan nytten koitettu jokapäivä siivoilla, ettei kerääntyis vapaisiin hetkiin kauheeta tarvetta siivota.Mutta ans kattoo kun ovi sulkeutuu, jos sitä vaikka tarttuis imuriin.
Olen tänään lukenut paljon palstoja joihin liityin Kaapon kuollessa. Keskenmenoja ja kohtukuolemia. Kovin moni nyt odottaa vauvaa, ja kaikki on hyvin peloissaan ja varautuneita. Sitä osaa niin paljon paremmin suhtautua pelkoihin, kun itselläkin sellaista on taustalla.Jotenkin mukava ajtus että on tulossa ihmisille taas paljon kesä ja syysvauvoja.. Omat vanhemmat lapseni ovat kesäkuun lapsia, ja Sasu ja Kaapo sitten joulukuun poikia. Kun tarkemmin ajattelen niin olen kyllä sitä mieltä, että jos saisin valita, en enään haluaisi olla joulunaikaan synnyttelemässä. Kaapoa edeltävä keskenmeno, oli sekin jouluviikolla. Joulu ei siis oo meidän aikaa selkeestikkään.. JOten välttelen sitä, ihan kuin mukamas elämää vois jollaintavalla säätää tai hallita niin, että voisin päättää koska lapsen saan, jos sellaisen vielä joskus saan.No kaikkea tulee miettineeksi ja pyöritelleeksi. Kaapo on usein tässä nyt ollut mielessä.Olen ajatuksissa palannut useasti päivässä hetkiin juuri ennen kuolemaa, ja kuoleman jälkeen. Sitä palautuu mieleen asioita jotka oli jo unohtanut, tai jotka luuli menneen ohitse siinä suvussa. Mutta pätkittäin palautuu muistoja, tuntemuksia, jopa hajuja ja vaatteita. Eilen tajusin muistaneeni, mitä minulla oli päällä kun Kaapo viimeisen kerran kunnolla myllersi.Illalla, muutamia tunteja ennen kun kuoli.. Miksi olen rekisteröinyt sellaisenkin tiedon? Jotenkin uskomatonta, mitä kaikkea ihmismieli muistaa.. ja mitä kaikkea sitä sitten unohtaa vaikkei edes haluaisi.
Tänään en pysty lisäämään tähän kuvia, koska tosiaan olen tällä " uudella" koneella jossa niitä ei vielä ole.Mutta enskerralla sitten taas. Itse tykkään lueskella kirjoituksia joissa on joukossa kuvia, joten pidän puisevana kirjoittaa pelkkää tekstiä..Mieleeni tulee äidinkielen aineet joita opettaja lukee illan viimeisinä tunteina ja merkkaa punakynällään rukseja paperiin.. Mutta koittakaa kestää, tää ei o lopullista.
Ihanaa kun on kone.. I.H.A.N.A.A !!!! Meillä on ollut hetken i pad, ja siis sen kanssa kirjoittelemisesta ei tuu mitään. Joku varmaan osaa, mutta ei oo kyllä mun juttu, ei sitten ollenkaan.. että jos joku haluaa niin nykikää hihasta :)
Mutta niin. Sellaista.Sim-kortti kriisi on siis selätetty toistaiseksi, ja nyt sitten vain odotellaan että kuinka kauan nää vehkeet ja vermeet kestää. Mutta jännitystä, sitähän on pakko olla ettei käy tylsäks ..
Mutta hei.. Hauskaa pikkulauantaita !!!!
Kettu kuittaa.
tiistai 14. toukokuuta 2013
Elämän kevät.
Taas mennään. Nimittäin " uuden " luurin armoilla. Päänsärky on huima, ja ressii pukkaa. Taas ei mikään menny niinku strömsössä.
Kuten ehkä jo jossain mainitsinkin, läppärini oli ja meni.. pimeni, sumeni.. tuusana.. PASKANA! Heti sen jälkeen sitten puhelin alko temppuileen, akku kuumeneen ja sitä rataa. Niin, ja puheluthan se on katkonu jo muutaman kuukauden.
Tänään sitten sain myytyä sen varaosiksi, ja löysin itelleni lumian, käytettynä toki, koska vaikka köyhän ei pitäsi ostaa halpaa, kalliiseenkaan ei oo varaa.
Ja kas, kun puhelin sitten saapuu, tajutaan että eihän mun sim- kortti mene sinne koska se vaatii pienemmän version. VOI PERSE. Koskaan ei ikinä mikään toimi lähellekkään niinkuin toivois. Nyt on sitten mies liikkeessä kyselemässä, josko mitenkään sais mun kortin oikean kokoiseksi.. Nähtäväks siis jää tämäkin. Ja pessimistinä jo lähes arvaan asian laidan.
Ulkona on jo kovin kesäistä.. Ja koivuissakin on jo isot hiirenkorvat.. Kesä siis on just kohta täällä. Meillä sisällä on kesäisin tosi kuuma.. läkähdyttävän kosteeta ja kuumaa. Ja sen alkaa nyt sitten jo huomata. Tuntuu että kun olen nyt taas päässyt valittamisen makuun, voisin siirtyäkkin sitten jo syksyyn. Ei meinaan motivaatioo herätä laisinkaan hyttysetkään.. Paukamia nimittäin on jo jalat täynnä. Miks nekin jo perseilee?
Muuten onkin elo sitte melko jalkapallo pitoista. Tosin, Jesse on nyt kahden viikon tauolla urehilusta, koska reisi on revähtänyt... tulehtunut... ja krampissa. Mutta Ronilla reenejä riittää, ja isäntäkin sitten käy valmentamassa harva se hetki.
Itse olen ollut lasten kanssa puistoilemassa, ja kuinka ollakkaan, olenkin jo saanut itselleni aikaiseksi ravun punaisen värin . Ei se kauaa, eikä paljoa vaatinut. Ihana toi meidän lähes takapihalla oleva uusi leikkikenttä.Siitä on pakko antaa kyllä elämälle plussaa.
IHANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA !!! Kesäkuvat on kyllä aina niin mukavia. Niissä on aina ihan eri tunnelma kun talvella otetuissa. Tosin.. Nyt ei juurikaan edes se nostata mieltä =D
Illalla on puhteena tosiaan muutamat reenit, ja sitten pääseekin jo melki nukkuun. Eilen vedettiin pikkumiehen kanssa päikkärit, oli pakko. Ooltii kummatkin niin väsyneitä että oksat pois. Kesäaikaan, vielä huonommin kuin talvisin, on kauheen vaikee muuten mennä ajoissa nukkuun. Näin aamusin sen sitten huomaa.. Kun herätys on seisalta.Mutta ei se mitään.. Onhan se yö pian taas jo !
Mutta sellasta tänne meille. Ei siis mitään suurempia ihmeellisyyksiä.Arkee ja mekkalaa, siitä se melki sitten koostuu! Mutta siitä en valita, kohtahan me taas kökötellään täällä kahdestaan. Ja ajatelkaas muuten, koulujenkin kesälomat on melkein jo ovella..
Kesäisiin ja koiramaisiin tunnelmiin.. Jään kauhulla ootteleen sim-kortin kohtaloa!
Kettu kuittaa!
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Äitienpäivää!!!
Oikein ihanaa äitienpäivää.. Minulle, Sinulle.. Kaikille äideille. Meille joilla jo on lapsia, teille jotka odotatte lapsia, ja myös meille, joiden lapset katselevat tuolta pilvienreunalta.
Meillä aamu alkoi ihanasti. Lapset oli tehneet lahjoja,Sasun kerhossa oli tehty taulu, Jesse muisti minua lahjakortilla, ja Roni oli tehnyt hienon seinäkellon. Linnut laulaa ja ulkona on niin nättiä että.. Tänään koitetaan olla mukavasti ja hölläillä.. Kaikki on hyvin, ja on ihanaa kun lapset on kotona.. Yksi vain puuttuu..
Kaapolle terkkuja sinne pilvilampaiden maille, tän päivän oli tarkoitus olla hiukan toisenlainen. Kiireisempi, kuolaisempi, väsyneempi ja täynnä vauvantuoksuisia hetkiä!
Aurinkoisin äitienpäivä-ajatuksin, ja kaikesta huolimatta iloisin mielin,
Kettu kuittaa.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
" Täti " tuli käymään..
Keskiviikkoo elellään hikisissä tunnelmissa. Vois melki jo sanoo että kesä on täällä..Asteita piisaa, ja tekis mieli kaippaa jo itelle kuoppa maahan että vois olla viileessä. Tosin huomenna sitten kuulemma sataa kaatamalla. Tietenkin.. Sillä huomenna on ensimmäinen jalkapallopeli ja ollaan sitten siellä mokkapaloinemme buffetissa kuran keskellä, kaatosateessa... Nooh, eihän sitä sokerista olla.. Kai?
Linnut laulaa ja huutaa jo aamusta alkaen, ihan kiva.. vaikka hermoon käyvää. Koirakin menee kuin sähköjänis edestakasin..Kovin tekis mieli vissiin lintujahtiin..
Mun ja Nanan koiranhaku reissu meni muuten paremmin kuin hyvin. Vitsit että ei oo kuule hetkeen menny päivä niin nopeesti, ja ainoa mistä huomas illalla että oli tullu tehtyy melkoisen pitkä reissu, oli jalat. Kaasujalka huusi hoosiannaa kotona lähes kokoillan, mutta voi vitsit että oli kyllä erimukavaa! Koira on vallan ihana ja valloittava, joskin paikka mistä se haettiin, oli melkoisen eriskummallinen. Niin.. Ja tulipahan tavattua ensimmäisen kerran ihminen, joka on opettanut koiransa hyppään pöydälle. Yleensähän se on juurikin päinvastoin. Mutta Nemon ja Nanan elo on lähteny hyvin käyntii, ja musta tuntuu että koira todellakin pääsi paaaaaaaaaaaljon parempaan paikkaan kuin mistä lähti..
Kuten kuvasta näkyy, Nemo on varsin hurmaava herra. Ja sai muuten kesätakin päälle heti kun pääsi uuteen kotiin.. Sakset kehiin ja kauhee kasa karvaa roskiin. Silminnähden todistettiin että rekku nautti lyhyestä turkista ja viileimmistä olotiloista..
Meinattiin että tehdään tässä kesällä vielä reissu tuuriin Tuurissahan on aina pakko käydä.. Plus että oli kyllä oikeesti piristävää retkeillä pitkästä aikaa.
Tosin retkeily ei sitten jäänyt siksees, vaan heti jo sitten päivän päästä ajeltiin taas pirkanmaalle, isällä kun oli lauantaina tosiaan synttärit. Oli kiva käydä, ja äiskä oli tehny taas niin hyvää täytekakkuu.. Vähän jänniteltiin miten koira viihtyy kotona niin kauan yksin, mutta hyvinhän sekin sitten sujui. Tosin reissua seurannut yö meni villeissä merkeissä, olihan se toki sitten nukkunut koko päivän kun yksin oli kotona.
Lapsista on kulunut sen verran, että kaksi vanhempaa on tosiaan vuoroillaan ollut vatsataudissa. Tässä nyt jännitänkin että mahtaako nuorin sitten saada sen kun tulevat perjantain tänne.. AJatelkaas, niin se kaksi viikkoa sitten taas kului. Siis mihin ihmeeseen tää aika oikeesti juoksee?
Kaaponkin syntymästä tuli eilen jo 5 kuukautta. Jestas.. kohta siitäkin on jo puolivuotta, ja voisin kuvitella että sekin tapahtui vasta eilen. Kaapo on viimeaikoina ollut paljon mielessä, ja pääsi Kaapo sukupuuhunkin.. Äitini puolen sukulainen on tehnyt jo kauan sukuselvitystä, ja siellä se oli Kaapokin.. Melko pysäyttävää jotenkin. Taas heräsin siihen tosiasiaan että olen todellakin neljän pojan äiti.
Niin.. ja Täti moonika. Menkat alkoi.. Täsmällisesti eilen, kun oli päivä, jolloin niiden pillereiden aikana olisi kuulunut tulla. Ja sieltä ne nyt sitten tuli, kuin minutilleen, kun pillereitä ei enään ole. Olen jotenkin kovin helpottunut.. Ainakin systeemi toimii jotenkuten siis.. Jatkostahan ei ole mitään takeita, mutta ainakaan kroppa ei vielä Pettänyt, ja ottanut lopputiliä.. Jatkohan seuraa sitten elämällä ja seuraamalla..
Kohta pitäs vielä siivota.. jätin sen suosiolla iltaan, kun aurinko vähän hellittää otettaan. Meidän huusholli on kuin sauna, kun aurinko helottaa ikkunoista sisään kokopäivän. Ala siinä sitten imuroimaan.. Huomisia sateita odotellessa, siinä mielessä että on sitten mukavampaa leivoskella huomiseen buffettiin :)
Kesäisiin tunnelmiin, kettu kuittaa!
perjantai 3. toukokuuta 2013
Kevät kuittaa..
Perjantaita viedään taas. Kyllä on aika menny hurjan nopeeta, näin jälkeenpäin ajateltuna. Me ollaan mamman ( koiran ) kanssa oltu kotosalla eilisestä asti kahestaan, kun mies on mökillä hommissa. Ollu sillain mukavaa vaihtelua, että ollaan ulkoiltu mettässä. Samassa oon huomannu olevani ilmeisesti siitepölylle allerginen.Ollaan oltu mettässä riekkumassa ja kas, nenä vuotaa ja silmät kirvelee vähän väliä.. Onse vaan hienoo, aina jotain uutta ja ihmeellistä. Pitänee siis varastoida jotain heinixin tynkää kaappeihin. Mies tuossa aamulla ilmoitti että olivat mökillä tappaneet käärmeen, jottei kovin ainakaan tulis poikasia... Kyllä, siellä on käärmeitä kun on paljon kallioo ja meren rantaa. Järin hirveesti muuten ei houkuttele..
Ulkona on ihanan aurinkoista ja huomaa että on lämmin. Se mun kauan odottama kevät on siis vihdoin tullu ja kohtahan sitä ollaankin sitten jo kesässä.Niin se aika vaan kuluu.
Huomenna ollaan Nanan kanssa sitten lähdössä tälle jo aikasemminkin mainitsemalleni retkelle. Ihan siis jo kutkuttaa. Isäntä tulee kotiin, niin mä lähden, niin se ny si vaan menee :) Lähden aamusta ajeleen täältä Valkeakoskelle, ja sieltä sitten suunnataan kohti kohdetta. Onneks on luvattu hyvää ilmaa, ettei ainakaan tarvii vesisateessa suunnistella. Vaikka parempi ettei nuolase ennenkuin tipahtaa.. Mutta kivaa ohjelmaa siis tiedossa huomiselle. Nanankin näkemisestä on jo pitkä tovi, vaikka täällä netissä höpötelläänkin kaiket päivät :) Jeeeee siis huomiselle!!
Tänään olis tarkoitus vähän siivoilla, eilen se oli jo suunnitelmissa mutta lipesin sitten, ja sotkin lisää... Ajattelin että on mukavampaa lähtee reissuun kun on siistii kun tulee kotiin. Huomenna pitää myös onnitella isää, on nääs synttärit ja 69 vuotta tulee mittariin ! Äiti seuraa sitten loppukuusta perässä. Kesät on meillä aina synttäreitten aikaa. .Ajatella että vanhimmat pojatkin täyttää enskuussa jo 11 ja 9 .. Jösses miten se aika oikeesti menee nopeeta.
Joo o.. Niin, ja kulunut viikko on ollut taas päivittelyy virastojen osalta. Kyllä taas voi sanoo että hermo on lyhentyny monella metrillä.Tuntuu ettei mikään toimi tuolla virallisissa paikoissa ihan sillain miten pitäis. No.. Eihän se auta itku markkinoilla, mutta jos vähän auttas kun sitä purnaa joka suuntaan, kaikkialla missä vaan pystyy :)
Ois muuten ihana saada kotiin jotain uutta.. JOtain raikasta ja piristävää. Sitä mä en vielä tiedä että mitä se vois olla. Mutta sen päätin että Kaapon lyhtyyn viedään joku kaunis orvokki. Kiitos vaan Päivi ihanasta ideasta.Miten en tullut ite edes ajatelleeks =) Ja kun lyhty siis tosiaan on pihalla niin orvokki varmaan viihtyy siellä oikeinkin hyvin. On suojassa tuulelta ja tuiskulta, mutta kuitenkin saa hengiteltyy kun lyhty ei oo tiivis.PLUS että tulee käytyä useemmin kun käy tirauttamassa kukkaselle hiukan vettä.
HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ VIIIIIIIIIIKONLOPPUA !!!!
Kettu kuittaa...
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
HV !
HYVÄÄÄ VAPPUA !!!
Niin se sitten on vappu. Kauhee tuuli ulkona, ja jossain kuulemma sataa lunta. Mut onks vappu hei joskus ollu jotenkin erityisen lämmin? :)
Me oltiin illalla Terhillä ja oli oikein mukavaa. Terhi oli saanu ihanan idean grillauksesta, pihansiivoomisesta ja ruoan laittamisesta. Tehtiin Terhin ohjeisen mukaan sitten perunasalaattia ja guacamolee, ja oli törkeen hyvää grillatun makkaran ja pihvin kanssa. Niin, ja avattiinhan me sitte punaviinikin. Tälläkertaa ei onneks menny överiks sen kanssa ... Mutta olis toki voinu mennä. Vettä ei satanu ja mein isäntä sitten sai haravoitua Terhin pihan, joten talkoohenkikin tuli siis ainakin siltä osin pystytettyy. Mukavaa kun oli tekemistä. Itekkin ihan vallan panostin , ja yritn laittaa ja kesyttää tätä tukkaa jotenkin.. Sillain outoo kun on tottunu kotona raahustaan verkkareissa ja tukka paskasena ..
Tänään sitten vietellää vappupäivää kotosalla ja lenkkeillessä. Esikko pisti amausta viestiä että on oksennustaudissa ja kovassa ripulissa.. :/ Jatkoa siis odotellessa. Ilmoittelinkin poikien isälle sitten siinä ensitöikseni että ollaan vapaaehtoisia pitään sairastupaa jos tarve vaatii..
Illalla sitten olis vuorossa isännän toiset nappulaliigan valmennukset. Toivotaan ettei ny ainakaan vesisadetta tulis, kovin on siinä tapauksessa kurasta hommaa toi jalkapallon peluukin.
Huomenna sitten jäädään koiruuden kanssa kahdestaan pitään seiniä pystyssä kun isäntä lähtee taas mökille hommiin.. Mökin naapuriin aletaan valaan talon perustuksia, joten tälläkertaa on sitten luvassa sellaisia hommia. Juuri tuossa eilen mietittiin että voitas ihan kesällä mennä sitten koko perheen kesken vietteleen mökille viikonloppua, jos vaikka sais suunniteltua niin, että sillä kertaa ei olis mitään hommia tehtävänä. Noh.. ainahan toivoa toki voi. Lauantaina sitten olis luvassa mulla retkipäivä... Nanan kanssa ois tarkoitus lähtee tampereen kautta nurmijärvelle ja takasin, ans kattoo miten ämmien käy =) Oottelen kyllä oikeen ilosilla mielin, automatkailu on aina mukavaa.. Ja varsinkin kun kummallakaan ei nyt sitten juurikaan oo suunnasta haisua, mutta niillä mennään mitä on annettu !
Aattelin huomenna käydä hautausmaalla, jos pistäis sielläkin kynttilää vähän kesäkuntoon.. Tai ei niinkään kynttilää, vaan sitä lyhtyä. Oiskohan jotain, mitä kesäks vois ajatella sinne lyhtyyn laittavansa? Jos ei sitten kynttilöitä-.. Mietin että oisko hassua viedä sinne vaikka enkeli, tai jotain muuta pientä.. No, tarvinee mietiskellä Kaapolle sinne jotain mukavaa. Kaapolle tarvis ostaa uus kehyskin.. Tuo enkeli versio kun kerran putos lattialle ja murtui yhdestä kohtaa. Tai, ensin vois tietenkin koittaa liimata. Tänään tulin ajatelleeks että Kaapo olis kohta 5 kk.. Ajatella.. Puolivuotta alkaa lähestyyn. Ei sitä oikeen osaa ajatella edes. No.. Kaapo viettelee taivaassa vappua, monen kaverin seurassa..
Ei tässä taas tälläerää vissiin muuta..
OIKEIN IHANAA VAPPUA!! syökää tusinoittain munkkeja :)
Kettu kuittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)