" Saman sydämen päällä, pelko ja rakkaus "

Maanantai..

Niin alkoi uusi viikko, ja uudet kujeet. Ihanaa olla kiinni arjen takinliepeessä. Nautin suunnattomasti jopa jumalattoman aikaisesta heräämisestä, vilinästä ja sekasorrosta eteisessä,mikä muodostuu lapsista ja suksista, hanskoista ja lentävistä pipoista. Kyllä, lapset ovat jälleen kotona :)
Olen melkoisen lyhytpinnainen ihminen. Saanut sen vissiin syntymälahjana jo, sillä en ole perheestäni suinkaan ainoa. Mutta Kaapon kuoleman jälkeen, voin ilokseni todeta, että en enään keskity pieniin häiriötekijöihin siinä määrin että polttelisin hihojani. Osaan ottaa huomattavasti kevyemmin kadonneet hanskat, ja lattialla lojuvan sekamelskan joka koostuu autoista,leegoista sun muista pienistä vekottimista. Elämä maistuu elämälle, kun tiedostaa nyt, että elämä on varsin lyhyt. Toki pitelen silti naruja käsissäni, ei meillä sentäs seinillä kiipeillä, eikä verhoissa roikuta siltikään. :)

Eilen oli mukava päivä. Lapset olivat käyttäytyneet, ja odottelivatkin jo kotiin lähtöä kun saavuimme perille asti. Mutta ruokaa ja kahvia, niistä on aina "mummulassa" käynti tehty. Äitini oli puhunut naapurilleen ( suloinen herttainen mummeli ), että mieheni pitää kalasta kovin, joten mummeli soittelikin heti saavuttuamme että emme lähtisi kotiin, sillä hänellä oli meille kuhaa. Voi yök ajattelin, sillä kala ei ole laisinkaan minun juttuni.Mutta miestä kalat lämmitti kovinkin, ja minuakin ajatus siitä, että meille ventovieras ihminen oli ajatellut meitä niin suurella lämmöllä <3 Mukaan siis lähti lasten ohessa kaksi isoa kuhaa, jotka isäni onneksi perkasi ja laittoi " osiin " valmiiksi :) 
Note to myself : isät on pop! 

Tänään on siis luvassa kalan paistoa ja tyytyväisiä massuja torppa täynnä :)

Matkalla vanhemmilleni mieheni sai puhelinsoiton. Hänen hyvä ystävänsä soitti kertoakseen, että heillä raskaustesti oli näyttänyt taas plussaa. Heillä perheeseen kuuluu pieni napero jo ennaltaan.. Pisti miettimään, että mahtoiko mieheni sillä hetkellä olla oikea henkilö, kenelle asiasta ensimmäisenä ilmoittaa? Matkan jatkuessa pohdimmekin sitä, kuinka ymmärrettävää soitto oli, ja kuinka toisaalta se oli lähes julmaa. Muistan itsekin kun tuon plussan monesti elämässäni tehteenä olen innosta hehkuen palanut halusta ilmoittaa kaikille, ja minut on tehnyt lähes hulluksi ajatus siitä, että en osaa valita kenelle ensin ilmoittaisin onnestani. Mutta toisaalta.. onko " oikein " julistaa alkavaa onnea ystävälle, joka on kuukausi sitten haudannut oman vauvansa? Vaikeita asioita. Kyllä sitä osaa olla onnellinen toisten puolesta, vaikka pisto sydämeen käy lähes välittömästi julmana ja raakana, jättäen ison reiän jälkeensä..  Voisi sanoa että elämä on niin epäreilu paikka. Mutta toisaalta, nautin siitä että ympärillä on myös onnea.. Sehän tarkoittaa sitä että elämä ei ole pysähtynyt, vaan väistämättä jatkuu..

Autossa matkatessamme, levyltä tuli Yön kappale, jonka kertosä jäi päähäni. Ajattelin oitis, miten sopiva se oli minun tunteisiini, ja hetkeen. " Saman sydämen päällä, pelko ja rakkaus " .. Ja niin se on. Perjantai lähestyy uhkaavasti, ja vaikka viikkojen on yleensä tapana mennä suht hitaasti, minusta tuntuu että perjantai on vain tuntien päässä. Jälkitarkastus ja ruumiinavaus tulokset.. Mieleni tekisi jo soittaa tuloksia, että voisin lakata jännittämästä, ja miettimästä erilaisia vaihtoehtoja, mitä tulen siellä kuulemaan. Kevät tuo tullessaan tänä vuonna niin paljon.. Mietin että selviääkö Kaapon kuolemalle jokin syy.. ja entä jos kuulenkin, että lapseni ovat nyt tässä.Jos minusta löytyykin jokin "vika" miksi näin käy? Millainen minun kevääni sitten on? Nyt ajattelen,että elämä loppuu siihen, jos saan tuomion, että uutta raskautta ei enään tule. Samalla järki kuitenkin huutaa, että ei se haittaa.. ja onhan minulla jo lapset, rakkaudessa äärettömyydellä mitattavat.. Ja tiedän etten saisi pyytää lisää, sillä onhan niin paljon niitä, jotka eivät ole saaneet edes sitä ensimmäistä. Heitäkin olen viimeaikoina miettinyt koko sydämeni lämmöllä. Pelkään silti. Entä jos kevääni onkin sitä aallonpohjaa? Jos se alkaa perjantaina ja iskee.. Mitäs sitten tapahtuu? Saapuuko kevät silloin koskaan.
Kaikkea tätä pohtiessani, toivon, että olisi jo lauantai, ja kaikki olisi takanapäin. Että vaihtoehdot kaikelle vähenisi, ja minulla olisi jo " vastaukset " .. Niin, ja salaa mielessäni toivon, että keväästä tulisi hyvä. <3


Aamulla etsiessäni jälkitarkastukseni lähetettä, löysin postikortin, jonka ajatelma mielestäni sopii jokaiselle päivälle..

" Mitä sitten haluatkin tehdä, tee se nyt. Huomispäiviä on vain rajallinen määrä "

Kettu kuittaa ja kiittää..  

Toivotan sunkin alkavaan viikkoon hymyä ja auringonpaistetta :)