Yö pysäyttää..

Niin se vaan on taas yö..

Pysähdyin lukemaan blogeja..Tuli outo tarve saada kuulla muista kaltaisistani.Lapsensa menettäneistä, ihmisistä jotka kaipaavat jotain menettämäänsä.
Kohdalleni osuu paljon ihmisiä ja kirjoituksia elävästä elämästä. Todellisuus suorastaan juoksee ruudulta syliin. Miten meitä on näin paljon?

 On heitä jotka eivät vielä ole koskaan onnistuneet saamaan lasta, heitä jotka ovat kokeneet kymmenittäin keskenmenoja, heitä jokta käyvät läpi lapsettomuushoitoja, heitä joiden lapsi on ollut syntyessä kovin sairas, ja niin paljon myös meitä, jotka olemme menettäneet lapsemme hiukan ennen syntymää, tai jo heti syntymän jälkeen. Sitä kovin helposti alkaa miettiä, että miksi meitä on niin monta, ja miksi silti näistä asioista puhutaan niin vähän. Tuntuu melkein kuin meillä kaikilla olisi oma kolomme, missä öisin, ja iltaisin kokoonnumme,kukin oman ruutumme ääreen.-
Samalla kun tarinat muiden elämästä tuovat surua, ne tuovat myös ääretöntä lohdutusta. On hyvä nähdä, että myös muut pohtivat samoja asioita kuin minä itse. Ja on hyvä nähdä sekin, että muillakin on näitä hyviä päiviä, jotta voin jatkossakin suoda niitä itselleni. Sillä ei se ole aina niin helppoa sanoa, että ompas ollut mukava päivä !

Tarvii kyllä taas todeta, miten tyytyväinen olen siihen, että minulla on paikka minne kirjoittaa. Vaikka en tiedä lukeeko kirjoituksiani ja jakaako ajatuksiani kukaan kaltaiseni, haluaisin kuitenkin kuvitella että näin olisi. Että minunkin kirjoituksistani voisi joku saada lohtua, ja edes ajatella, että "onneksi joku muukin tuntee näin ".

Vuorokausi on vaihtunut jo seuraavaan ja hämyisessä valossa kirjoitan tunnelmiani "paperille". Ulkona paukkuu kova pakkanen, joka saa ikkunatkin jäätymään kauttaaltaan. Vähän ehkä jo väsyttää, mutta retkeni muiden blogeihin sai minut kuitenkin vielä pysymään hereillä. Sitä on niin vaikeaa mennä nukkumaan, koska ajattelet että kun on ollut hyvä päivä, niin on sääli lopettaa se, koska milloinkaanhan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, ja onko se seuraava päivä enään yhtään niin hyvä.. Jaksan kuitenkin toivoa. Paljonhan on kiinni myös omasta mielialasta..Ja ihmeen pitkään se on ollut jo melko positiivinen.

Ja nyt muistan kertoa senkin, että sain Kaapon päydälle tänään ihan täydellisen enkelin. Vanhempani olivat ostaneet sen, kun kuulivat minun puhuvan että sellaisen tuohon pöydälle haluaisin. Ja voi, se on niin kaunis :)

Millastakohan se elämä olisi, jos oikeasti ei juurikaan olisi vastoinkäymisiä? Olen miettinyt usein,että millainenkohan silloin itse olisin. Kaikki esteethän ovat kuitenkin muokanneet minusta sen, mitä olen tänään.. ja jollain tavalla siitä olen kuitenkin ylpeä .Mutta ystäväni tänään sanoi minulle jokseenkin hyvin, keskustellessamme elämässämme vastaan tulleista murheista. Se meni jotenkin näin :

"Eikö oikeasti elämä joskus vois olla, jollei helppoo, niin ees hiukan tasasempaa, ettei aina jotain paskaa"

Mielestäni se on tuossa niin kovin osuvasti ilmaistu. Se miten toisilla on elämä aina melko suht kevyttä, kun sitten taas niillä, joille jotain ikävää sattuu, sattuukin sitä ikävää enemmänkin.

Mutta, niinhän sitä aina sanotaan, että ihmiselle ei anneta enempää kuin se jaksaa kantaa, ja vain vahvat saa raskaimman taakan, koska heikommat sortuisi sen alta <3

Eipä mulla sitten muuta.. Hyvää yötä.. tai ehkä jo huomenta? :)