Lomalta kouluun !

Niin se kuulkaas on reissu tehty, ja arki palas rytinällä. Oikein paljon ihanaa oli matkalla ja kaikki meni hyvin.. Kotiinkaan ei ollut sen suurempi ikävä, mutta ikävä kyllä kaikki ihana loppuu aikanaan. Rusketuttiin, ja nahka kesii... Joten selkeesti tuli saatua ainakin aurinkoa.

Heti kun kotiin palattiin niin odottikin sitten kouolunpenkki.. Saas nähdä mitä tulee ja pääseekö vielä jatkoon.  tämä päivä ollaan siis vietetty jo opiskelijaselämää, ja väsyttää ihan hurjasti.. Kyllä on varsin erilaista olla päivät jossain muualla kuin kotisohvalla.Hip hip, hurraa ... ? Viikonloppuna oltiin mökillä juhlimassa Ronin nimppareita, ja sunnuntaina oli sitten luvassa perinnelaiva-purjehdusta pojille..Ite en ollu mukana, kun ei oikein noi paatit oo mun ominjuttu. Mutta pojat tykkäs ja sehän se on se pääasia.

Kotona arki jatkuu, siivoomista riittää ja meininki on ennallaan. Minimies alotti päiväkodissa ja hyvin on mennyt, vaikka alkuun vähän jännitinkin!

Paljon on tapahtunu pienessä ajassa, ja tosiaan, istun jo koulun penkillä. Pääsin kouluun, varasijan kautta, joten heti kun sai matkalta itsensä kotiin,olikin edessä repun pakkaamista. Edessä on ensin suppilovaihe, josta vielä muutaman viikon kuluttua pudotetaan osa pois, mutta että kiirettä pitelee ja pitkiä päiviä. Tässä on tullut suoritettua ensiapua ja tutustuttua rytinällä kasaan uusia ihmisiä.Kahvia kuluu paljon, ja aamut alkaa jo kuudelta ja päätty iltapäivän ollessa jo melko pitkällä.Ensiviikolla alkaa työharjoittelu jota kestääkin sitten jo kaksi viikkoa. Melkosta.. Ei ihan voi verrata viimeisiin vuosiin kun on kerennyt notkuun kotona koneella. Kun nyt koulusta pääsee,ei juuri jaksa kun tuijotella kattoon ja sitten saakin jo mennä nukkuun että jaksaa seuraavankin päivän edes jotenkuten. Mutta, mielelle toki on tosi piristävää.. Nyt kun jo muutama päivä on takana, tarvii sanoa että väsymyksen alkaessa väistyyn, on mukavaa kun  on oikeastikkin jotakin muutakin tekemistä kuin siivota kotona..

Koulussa on ihan mukavaa porukkaa, joskin suurinosa on ulkomaalaistaustalla, ja ymmärrys välillä on puolin ja toisin hankalaa,mutta mitäs me pienistä..

Kaapo on ollu aiheena myös tänään... Puolet luokasta kuunteli suu auki kun kerroin vierustoverilleni tarinaani.. Kamalaa, järkyttävää, miten sä voit oplla koulussa, miten ihmeessä sä oot siinä... Itse on kovin vaikeaa suhtautua toisten kommentteihin. Välillä tuntuu että suusta tulee ulos, että ei täs mitää, oli ja meni.. Ja toisaalta taas tekis mieli sanoa että en jaksa, yhtään enkä mitenkään.. Mutta no.. Ainakin nyt osa tietää kohtaloni, ja kun jokainen vuorollaan pahotteli uteluaan, sanoin että ei se mitään, mukavaa kun jollekkin saa vielä asiasta puhua. Omat lähimmäiset jotenkin jo passaan, tuntuu että ketään ei enään jaksa kiinnostaa, tai että ajattelevat että vieläkö/ taasko toi jauhaa samaa. Läheisimmälle koulusta tulleelle ystävälleni näytin Kaapon kuvankin. Sitä kun en ole näyttänyt kuin harvoille ja valituille. Koen sen jotenkin niin henkilökohtaiseksi asiaksi. Ja toisaalta, miksi sitä kaikille esitelläkään..Ei se vähennä yhtään Kaapon arvoa, eikä muutakaan..

Mutta että niin.. Täällä ollaan ja oleillaan ja koitellaan tottua uuteen rytmiin. Kaaponkin syntymästä kerkesi tuleen jo 9 kk.. Niin se aika menee. Yhtäkauan kun Kaapoa odotettiin, yhtä kauan Kaapo on jo ollut pois täältä. Joskus toivoo, että aika vois kulua hitaammin..

Mutta näihin kuviin.. Enskerralla taas enemmän, kunhan tokeennun koulussa istumisesta :)

Kettu kuittaa