Niin se vaan on että viimepäivinä on ollut kauhee ikävä Kaapoo. Selkeesti on jotenkin huomannut sen,että yksi puuttuu joukosta.Olen parina iltana lueskellut ihmisten erilaisia kohtaloita ja miettinyt taas kertaalleen mitä joulukuussa oikeastaan edes tapahtui. Kertaan taas mielessäni tapahtumia,tuoksuja, ihmisiä ja sanoja joita vastaan tuli. Eilen mietin juuri että tuntuu kuin vielä eilen olisin lyllertänyt ison mahani kanssa,, ja muistan Kaapon kuolemaa edeltävänä päivänä ajatelleeni,että viikon päästä minulla olisi vauva. No.. olihan se, mutta hiukan eri tavalla kuin ajattelin. Entistä selkeämmin olen myös muistanut tunteita, kun ajattelin että jotain menee vikaan. En varsinaisesti tiennyt että menee, mutta muistan ajatelleeni,että entäs jos vauvalla on jotain vialla, tai entäs jos jotain tapahtuu. Joulukortteihin kun jätin Kaapon nimen laittamatta, koska ajattelin, entä jos.. voiko sitä jotenkin aavistaa, tai onko olemassa joku vaisto joka kertoo, että mahdollisesti kaikki ei menekkään kuin olisi suunnitellut? Mene ja tiedä..

Jollain palstalla kommentoin erään äidin ikävää, ja kerroin kuinka minä yhä edelleen kuljen siinä sumussa ja epätodellisuudessa. Menen eteenpäin, nauran ja voin suhteellisen hyvin, mutta edelleen kaikki on niin epätodellista.Voisin lähes vannoa että tämä ei ole tapahtunut meille. Lisäksi on ollut kovin keskustelua siitä, pitäisikö kuolleen lapsensa kuvaa julkaista netissä. Minulla ei ole siitä mielipidettä, kukin tekee kuinka parhaaksi näkee. Itse en ole kovin tarkkaa kuvaa julkaissut, koska mielestäni Kaapo kuuluu vain minulle ja perheelleni. Mutta silti eräs äiti kommentoi mielestäni oikein hyvin, kertoessaan että hän julkaisi kuvan vauvastaan, jotta ihmiset ymmärtäisivät ettei ole kyse keskenmenosta, vaan että heille on oikeasti syntynyt ihan valmis vauva, joka on ollut enkeli. Jotenkin ymmärrän kovin hyvin..

En tiedä olenko osannut menetystäni käsitellä niinkuin kuuluisi, mutta välillä huomaan uppoutuvani kokonaan ajatuksiin ja Kaapoon. Siihen miksi, ja kuinka kaikki olisi voitu välttää.. Vaikka tiedänkin ettei mitenkään. Kummilapseni äidin kanssa olen jutellut viimeaikoina siitä, miten ihmiset äkkiä lakkaa unohtamasta mitä on tapahtunut, ja olettaa sinun menneen ylitse ja selvinneen. Mutta voiko sitä edes selvitä, tai pitääkö sitä? Voiko lapsesta selvitä tai kuuluuko edes. Onhan tuo pieni kuitenkin muovannut koko loppuelämämme.

Mutta niin.. Ehkä Kaapo on noussut pinnalle näin juhannuksena, koska olen huomannut kuinka moni on juhannuksena menettänyt lapsensa.. Suuri osa hukkumalla. Heitäkin on paljon enemmän kuin mitä iltapäivä-lehdet antaa ymmärtää. Meillä juhannusta juhlitaan ihan vain kotona. melko arkisesti, lasten kanssa touhuillessa, mutta teille jotka mökkeilette ja olette tuolla luonnon armoilla, olkaa varovaisia ja pitäkää pienistänne huoli.. Toki myäs läheisistänne muistakin. Älkää antako kenenkään hukkua <3

Näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein ihanaa ( ja turvallista ) juhannusta meille kaikille. Pysytellään pinnalla <3

Kettu kuittaa, ja kaipaa