Täti tuli kylään..

Onhan se sitten niin, että " täti tuli käymään " .. Hetken jo kerkesin pelästymään, mutta sieltä se sitten tuli. Kierto 31 päivää. Tuttuun tyyliin siis alkaa sekin heitellä ja olemaan pitkää kuin nälkävuosi. Mutta .. Sieltä ne nyt  siis tuli, täydellisesti juuri ennen kaason pestiä, joka siis oli lauantaina.Mutta en valita, pääasia että tulee, eikä jätä välistä .. Sekin on niin nähty.

Pojat onkin sitten jo kotona. Mininen mies tuli jo torstaina suoraan jalkapallopelistä, ja vanhemmat isä sitten toi vastaavasti päivää myöhemmin kuin normaalisti, suoraan kirkolle lauantaina. On ollut mukavaa kun on talossa ollut ääntä ja meininkiä, tosin.. on se hermokin jo muutamaankin otteeseen kerennyt katketa.. Elämän pieniä iloja, jos niin voi sanoa. Lauantaina tosiaan oli aihetta juhlaan. Naapurit meni naimisiin ja oltiin kaasona ja bestmanina, samana päivänä sitten oli myös Jessen synttärit. 9vuotta.. Pitkä aika. Lyhyt, mutta kuitenkin jo valtavan pitkä aika, kun ajattelee hetkiä taaksepäin ja kuinka paljon niihinkin vuosiin on mahtunut.Paljon onnellisia hetkiä, mutta paljon myös sitten synkempiäkin aikoja. No, lauantai kuitenkin meni vallan mainiosti, jos pieniä kommelluksia ei oteta huomioon. Kirkossa oli harrast tunnelma, vaikka vieraita ei ollut nimeksikään. Siellä käynti jotenkin pysäyttää, ja Kaapon jälkeen entistä voimakkaammin. Kanttori lauloi parille todella kauniin laulun rakkaudesta, enkä voinut samalla olla ajattelematta Kaapoa, joka "asustaa" samalla kirkkomaalla, vain muutamien metrien päässä.. Kumpa olisi ollut aikaa käydä, ja sanoa että täällä ollaan taas, ei olla unohdettu.

Oli mukavaa olla juhlimassa, joskin alku oli melko katastrofaalinen.Mutta loppu kuitenkin hyvin, ja häätkin olivat melko pian ohitse. Mysö vanhempani oli juhlimassa mukana,mikä oli mukavaa kun oli pikkumiehillä sitten seuraa kun me hoidimme meille uskottuja velvollisuuksia. Minulla oli päälläni ihana mekko,jonka sain lainaksi Katilta. Ah!! Olin tosin varma että se ei päälle mahdu,mutta kappas keppanaa se sitten kuitenkin meni. Miksei jonain aamuna vois vaan herätä laihana? ja onnellisena?  Kysyn vaan. Huomasin jälleen kerran muuten,että mua ei oo kyllä luotu naisten hepeneisiin. Kengät puristi taas kerran jalat rakoille, tukka ei meinaa pysyä millään mitenkään, ja miten se käsilaukkukin tuntuu niin kauheen vieraalta? Oon selkeesti valmistunu jostain miehen muotista :)

Leivottukkin on taas urakalla. Ensin leivoin häihin keksejä ja kilokaupalla pullaa, ja illalla sitten päätin tehdä PIENEN leivän. No, leipä oli sitten eri mieltä ja siitä tulikin valtava.. Siitä riittäis varmasti puolelle väestöö..Mutta, en valita, jospa ei ihan heti tarvis tehdä uutta, ja hyväähän se oli ja riitti sitten ihan pakkaseenkin asti. Meillä asuu nimittäin monta leivän syöjää, joten leipä on meiltä suunnilleen aina loppu.. Harvemmin tosiaan nyt, kun oon keränny noita härveleitä pitkin kirpputoreja niin tekemisen kynnys on madaltunu huomattavasti.  Mutta niin.. Päätin että hetkeen en mitään leivo, mutta niin sitä sitten päätettiin lasten kanssa jo illalla että tänään sitten tehdään itte hamppareita.. Jösses :) Mukavaa puuhaa, tosin kun kaikki tehtiin itse sämppiksistä ja majoneesista alkaen, aikaakin kulu, mutta voi pojat, oli se kyllä sen arvoistakin. Ja ei, en aio tehdä tästä "satu keittiössä" - blogia, mutta pitäähän sitä nyt ihmisen syödäkkin ? buahahahahah.. Mutta niin, tänään siis on tehty ja syöty hamppareita, ja taivaskin hetken jyrisi ja anto pari sade pisaraa, tosin enempikin sais tulla. Sisällä ei meinaan tahdo edelleenkään ilma vaihtua..

Arvaas mitä muuten eilen tajusin.. Yhtäkkiä ja mukamas iha  yllättäin. Perjantaina tuli puoli vuotta Kaapon syntymästä. kokonaiset kuusi kuukautta.Käsittämätöntä.. Miten aika julmasti kuluu eteenpäin, ajattelematta ollenkaan sitä, että kaikki ei ehkä olis siihen valmiita. Väistämättä tuli siis mietittyä, että meillä olis jo hampaita, me syötäs jo kiinteitä, yökukkuilut ehkä ois ohitse ja niin.. me ehkä koitettas jo mennä kovaa vauhtia eteenpäin.. Ja ainakin istuttais melko tukevasti. Miten epäreilua sen sijaan onkaan miettiä, että mahtaako kappelissa käydä kukaan, tai että onneksi syksyn tullen voin taas  viedä kynttilän. Varsin surullista, eikä sitä anna itsensä oikeen edes ajatella. Ajatus on olemassa toki kokoajan taustalla, mutta kovin harvoin sitä päästää päälimmäiseksi. Itselläni ainakin johtuu siitä, että sitä ei uskalla jäädä siihen kiinni.. Menetykseen ja ikävään, koska tiedän että en siitä koskaan pääse ylitse, millään muotoa. Mutta ei se silti tarkoita, että olisin unohtanut, tai etten ikävöisi.. Kyllä se asia on ihan päinvastoin.Antais sitä mitä vaan, kun vielä vois saada asiat toisin..

Mutta että niin.. Uus viikko ja uudet kujeet. Meillä on huomenna luvassa vieraita, ja keskiviikkona mennäänkin sitten TYKSiin Jessen jalkaa ultrailemaan, jalkapalloa ja buffettiakin on luvassa.. Niin, ja kummipoikaa.. :)

Hyvää alkanutta viikkoa hei sullekkin :)

Kettu kuittaa.