Ja niin alkoi elämäni raskain matka, kun Enkeli tuli vierelleni pukeutuneena mustaan, ja haki taivaaseen mukaansa jo täysiaikaisen vauvani. " Muista, että olet aina ajatuksissani, vaikka käteni ei riitä ottamaan sinusta kiinni, ja halaamaan " Kaapo Henri Johannes <3 Terveiset sinne taivaaseen tv. Äiskä
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Kattimainen keskiviikko..
Noniiiiiiiiiiii
Eilen oli pieni välipäivä, meni aika jotenkin niin juostessa että ei jaksanut naputella yhtään ylimääräistä. Mutta siis valtakunnassa kaikki suhteellisen hyvin.. Tämän aamun olen vaihdellut viestiä Keskimmäisen pojan terveydenhoitajan kanssa, koska Jessellä on usein kovaa päänsärkyä. Päänsärkypäiväkirjaa ja omaalääkäriä tuli ohjeeksi.. No, tarvine siis varata aikaa, jota selvii mistä johtuu, ja joshtuuko mistään.
Eilen käytiin miehen kansa ikeassa taas pitkästä aikaa, ostettiin muutamia koreja tuohon hyllykköön minkä tovi sitten ostin. Mukavaa kun saa edes osan tavaroista hiukan piiloon. Ikeassa olikin mukava nyt kun alkaa remontti olla lähes valmiina. Ja vaikka parkkipaikka oli täynnä autoja, ei silti ihmismäärään hukkunut tavaratalon sisällä. Jeee !! Ja johan siellä taas ois ollu aikka ja mitä, onneks budjetti on hyvinkin rajallinen..
Muuten meni melkein päivä telkkaria tuijotellessa. Mies löysi kirjastosta vanhaa sarjaa jakso tolkulla, Ihmeiden tekijät, ja sitä sitten tuijottelin monen monta tuntia. Mukavaa katsella noita vanhoja sarjoja, kun on itse ollut viellä vailla huolia ja murheita kun niitä on teeveestä tuijotellut ensimmäistä kertaa.
Illalla tuli myös pestyä pyykkiä, ja jostain syystä mukaan oli mennyt sitten kypärämyssy.Pesun ja kuivurin jälkeen näky oli oikein kutkuttava,se oli nimittäin mennyt kasaan niin paljon kun vaan kasaan voi mennä. Tais olla Kaapo asialla, jekkuili, että saatas nauraa räkä poskella.. Oli kyllä kulkaas melkoisen riemastuttava näky.
Kuvassa on siis vierekkäin normaaali myssy, ja sitten tämä kuivurin kohdannut :) Eroako? Muahahahah, eipä juuri. Myssyn päälikangas oli kuin huovutettua villaa, ja sisällä oleva vuori suurta myttyä, koska sehän ei ollut kutistunut miksikään. Voi jumantsuka... Nauran tätä kyllä vielä pitkän aikaa. Piti oikeen toi myssy pistää jemmaan, voi sitten synkkinä hetkinä kaivaa sen esiin ja hetken nauraa suolet solmussa.. En siis suosittele kokeiltavaksi kotona.. Jälki voi olla samankaltaista kuin kuvassa :)
Lumi on alkanut sulaa ja pakkaset laski, tosin joku jossain kyllä ennusti että vielä niitä koviakin pakkasia tulee. Ei kyllä tarvis. Kyllä tässä on yhteen talveen mielestäni ihan riittämiin.. Kauheeta loskaa vaan, ja liukasta kanssa, sitäkään ei voi kieltää.
Tänään pitää hakee tulppaaneja.. vaaleanpunaisia ja valkoisia.Sen olen päättänyt jo valmiiksi. Ollan nyt taas hetkellisesti saatu olohuone mukavaksi, ja nurkkapöydälle mahtuisi ja sopisi paremmin kuin nenä päähän kirkkaita tulppaaneja..Ja jostain syystä voisin jo vaihtaa taas verhojakin.. Haluaisin jotkut ruskean keltaiset, onhan kohta pääsiäinenkin jo tulossa. Ajattelin vedä pääsiäisenä kapeliin oman rairuohon.. ja jonkun pienen tipusen siihen.. Onhan se pääsiäinen sieläkin, ja lapset aina tykkää kun kasvatellaan ruohoa ja isketään siihen pienen pieniä pupuja tai karvaisia tipusia tiimarin ylikalliista laatikost :)Suklaamuniakin pitää alka ajo pojille varastoimaan. Viime pääsiäisenä kerättiin niitä iso kulhollinen täyteen, ja kyllä oli pojat innoissaan kun pääsiäinen koitti. Tosin, niissähän houkuttelee vain lelu, usein jääpi kuoret syömättä. Mutta, mitäs pienistä.. Lasten pieniä iloja kuitenkin nekin.
Mutta niin.. keskiviikko..Ja aurinkokin tuntuu paistavan. Tästä on pakko tulla hyvä päivä.
Ja Kaapolle terkut sinne taivaaseen taas, että ikävä ois kova.. ja että josko koittas puhella siellä taivaassa, että jos ei niitä pakkasia enään tulis.. Äitin pikkumies.
Kettu kuittaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti