Päivä muiden joukossa..

Täällä sitä ollaan taas. Väsyttää mutta ei niin paljoa kuin viimepäivinä.
Eilinen tollotetiin metsoloita, aloitettiin niin sanottu maraton.Mukavaa vaihtelua pölypallojen tuijotteluun.
Eilinen oli Kaapon päivä. Kolme kuukauta syntymästä tuli täyteen, enkä voinut olla ajattelematta, että jos Kaapo eläisi, e tekis pian hampaita. Pojille on kaikille tullut kaksi hamasta jo 4kk iässä. Äitin ikioma pikkumies. Ikävä oli taas kyllä huipussaan. Välillä kun menee päiviä ettei koko asiaa edes tule ajatelleeksi, ja sitten taas pysähty katselemaan Kaapon kuvaa, niin sitä väistämättäkin ajattelee että on nähnyt vain unta. Samaan aikaan tuo pieni poika kuvassa tuntu niin vieraalta, jja samalla kuitenkin kaikkein rakaimmalta ja niin omalta, että sitä o vaikeaa selittää edes itselleen. Eilen löysin raskaustestin, joka ilmoitti Kaapon tulosta.. Vuodenhan se on säilössä ollut, näihin aikoihin sen vuosi sitten tein. En hennonnut heitää sitä vieläkään roskiin. Jotenkin se kuuluu Kaapoon, mokomakin pissatikku.. Miksi senkin pitää muodostua niin järjettömän tärkeäksi.

Tänään on naistenpäivä.. Sinällään päivä muiden joukossa, mutta saa minut jo ajattelemaan tulevaa äitienpäivää. Miten erilainen se tänä vuonna kohdallani onkaan. Yksi kuitenkin puuttuu joukosta, Ja vaikka kuinka koitan ajatella, että sekin on vain päivä muiden joukossa, ei se tunnu edes ajatuksena kovinkaan helpolta. Tätä ennen en ole edes ajatelut koko äitienpäivää. Kaapon myötä sekin sai jollain tavalla ihan uuden merkityksen. Taas yksi päivä lisää siihen joukkoon, koska Kaapolle kuuluu viedä terveisiä kappeliin.

Ollaan nää vapaapäivät vaan olla möllitty.Näinä päivinä huomaa kuinka yksin sitä loppujen lopuksi onkaan. Ei kukaan enään kysele miten jaksellaan ja miten nyt oikeasti meillä voidaan.. Kaikki on kai ajatellut että meillä menee hyvin, yli on päästy ja elämä jatkuu. Onhan se osaltaan niinkin, vaikka sitten lopulta kuitenkin eihän se niin ole. Kyllä minusta olisi mukavaa jos joku tulisi käymään ja sanoisi, että mukavaa miten hyvin ootte jaksellu.. Tai soittaisi kysyäkseen että mitä kuuluu.. Mutta niin äkkiä se kai unohtuu muilta, vaikka itselle sama painajainen on kokoajan kuitenkin taustalla. 

Onneksi on enään viikko siihen kun lapset taas tulee kotiin. Ihmeen äkkiä on tämä viikko kulunutkin.. Syöden varmaan suuimaks osaks. Sitä huomaa heti mässäävänsä jotain,tai ainakin ajattelevans ajo seuraavaa ruokaa, kun ei oikein muuta tekemistä ole.
Pakkanenkin on taas kiristynyt, ei varmaan auto hievahdakkaan pihalta, kun on umpi jäässä.Ei siis siinäkään mielessä varmaan tarvii haaveilla menevänsä minnekkään. Mutta ei se mitään, metsoloita on onneks vielä jäljellä =D

Muuten kaikki on suht omalla tolallaan, mikäs tässä.. valmiissa maailmassa, senkus muistaa hengittää ja olla välillä onnellinen, ehkä se siis riittää.. Mutta, tää perjantai alkaa nyt puuron keittämmisellä

Oikein hyvää naistenpäivää, ja viikonloppua heti siihen perään !!

kettu kuittaa.