maanantai 11. maaliskuuta 2013

Taukotupa..


Noniin.. Hengissä ollaan. vaikka taukoa on tullut pidettyä.Ja arvaa vaan milainen huono omatunto sitäkin on heti aiheutunut? Ihan kuin tänne olisi pakko kirjoittaa joka päivä, sillä samaisella punaisella minuutilla.

Paljon on taas tapahtunut, ja usi viikkokin on jo alkanut. Ja ajatelkaas, kohta on taas se oikea perjantai, kun lapset tulee siis kotiin.

Tässä on tullut osteltua hyllykköa ja sohvaa,mutta nyt on kuulkas vaihtoon mennyt myös auto.Kyllä! Tosin, uusi autoki, on minun vanhani :) Monimutkaista on, mutta ah niin ihanaa saada se auto takaisin. Auto jäi erossa lasten isälle ja on ollut sittemmin uuden vaimon autona ja hyvin on palvellutkin. Nyt kuitenkin se on tullut pieneksi heidän suurperheelleen,joten se löysi tiensä takaisin minulle. Huomenna on siis edessä nykyisen auton luovutusta ja sen sellaista.. Paljon siis tosiaan on kerennyt tapahtuun.
Samaan aikaan olen jokusen päivän kärsinyt hermosärystä hampaassa, vitsit että en kyllä tiedä paljokaan kamalampaa vaivaa. Onneksi yöt on hampaan puolesta mennyt hyvin, kissojen puolesta sitten vähä vähemmän hyvin. Melkoisia yöeläjiä, ja nukun koiran unta, vaihtiessani sivukorvalla ettei telkkari tai miään muu vastaava hajoaisi yöllisissä riennoissa.

Ihanaa kyllä taas olla blogin parissa.Tuntuu kuin olisi kauemmnkin ollut kuviosta poissa.
Eilen tutkittiin Kaapon kuvaa ystäväni pojan tyttöystävän kanssa, ja niin taas kerran tuli kerrattua tapahtumia.
Edellisiltana tulikin muuten taas kauhea ikävä.Itkeä retuutin tuntitolkulla, enkä taas pystynyt käsittämään että miksi ihmeessä niin kävi. Onneksi se meni ohi. Tai voiko edes sanoa että onneksi, eihän se mikään onneksi ole. Kai se itkukin jollaintavalla puhdistaa ja vapauttaa. Mene ja tiedä. Kyllä sitä vaan silti miettii, että miksi ihmeessä .. ja että onko vielä joskus raskaana, saatia että voiko sitä vielä elää vauva-aikaa. No,aika sen meille näyttää, mitä sitäkään nyt sitten etukäteen murehtimaan ja manaamaan.

Nukuttaakin.. Huomenna on päivä taas ohjelmaa täynnä, vanhempani tulevat, on auton vientiä, ja siivousta,niinkun aina. Pari päivää on taas mennyt niissä tunnelmissa että oikeen ei oo moppaan kerennyt, eli siis oikeammin ei oo paljoakaan huvittanut, olkaamme rehellisiä :)
Ellereistäkin muuten on kohta ensimmäinen laatta syötynä. Viisi pilleriä vielä taitaa olla, vaiko kuusi.. sitten saakin aloittaa taas uuden, alusta. Pientä välivuotoa oli havaittavissa tossa muutaman päivän, toivottavasti sekään nyt ei sitten tavaksi asti tuu.

Niin, ja muistattekos Kaapo- kaulakorun? Nyt on myös isännälle tulossa sellainen :)Ja omaani uusi ketju,kun edellisestä lähti värit, vissiin oman ihoni on sellainen että se ei ihan mitä tahansa materiaalia päällensä suvaitse. 

Mutta niin, täällä sitä ollaan vaikkei aina kuulukaan, ei sovi siis hätääntyä.
Mutta tältä erää lähden nyt iltapalan kokkailuun ja  jatkan taas huomenna, mikäli jään henkiin kaaos-päivästä :)

Mukavaa alkanutta viikkoa, Kettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti