Ellerit..

Aamu alkaa aalla,eli appelsiinilla.
Uusi viikko ja uudet kujeet on alkamassa..

Nuhanenän lisääntyy torpasa,mutta muuten hiihtoloma alkoi suhteellisen lempeissä merkeissä.
Ja kuten eilen jo ennustinkin, lunta tulla tupruttaa, ja maisema ikkunasta katsottuna on lähes postikortin joulumainen, mutta ei se mitään, kyllä se vielä sulaa..

Eilinen sujui melkosen nopeaan tahtiin. Laitoin vaatteita myyntiin, ja menestykkekkäästi on myös mennyt kaupaksi, sain uuden kasinkin kotiin ja se on juuri sellainen mitä olen halunnut jo tovin. Mieli siis hyvä senkin osalta. Eilen sitten alkoi menkatkin, oikein rytinällä ja tuntuu että elämä on hetken  ihan punaista, katsoi mistä suunnasta tahansa. Tuli siis myös nyt aloitettua ellerit, eli pillerit.. Ja olen jopa muistanut ne ottaakkin. Enään siis tarvitsee vain odotella vaikutuksia, joita on listattu kymmeniä.. Ehkä sitä sitten viimeistään ensiviikolla pimahtaa ja muuttuu hirviöksi? Johan tässä onkin ollut ihmeen tasainen.. muahaahaah!! Mutta katsellaan ja seuraillaan siis tilannetta. Mieli on siinä mielessä hyvä, etä sain ne nyt aloitettua, se siis tarkoittaa sitä että ne saa myös joskus lopetettua.. Kuusi kuukautta, ja sitten heippa heeeeeeeeei !!

Eilen sitten tein lasten ja isännän iloksi pannaria, tulikin hyvää ja oikein varsin siis komeaa. Vieläkin leijuu ilmassa mukamas vasta paistetun pannarin tuoksu. Naputtelen tähän ohjeen vielä päätteeksi, kannattaa kyllä kokeilla :)

Illalla sitten iski taas hurja Kaapo- ikävä

  Miksi, oi miksi se iskee aina illalla.. Toki päivälläkin, mutta erilaisena. Kylä piti taas muutama kyynel tirauttaa menemään nukkumaan mennessä, kun satuin vilaisemaan sängyn alle missä pinnasänky yhäedelleen on osina. Väistämättäkin tulee välillä mietittyä etä millaista meidän elämä olisi jos Kaapo olisi tässä, täällä olemassa meidän kanssa. Olisinko saanut tänäkään aamuna nukkua siihen kahdeksaan, tai olisinko jo vaihtanut aamuvaatteet ja vaipan, ja valittanut miehelleni hurjaa väsymystä, kun taas kukuin yön.. Vastaustahan kun ei koskaan saa, niin on kai melkoisen turhaa siis edes miettiä. Mutta ei se siltikään kyllä estä miettimästä. Ei oikein osaa kuin huokaista. Päivä päivälyä lipuu kauemmas synnytys ja kuolema.. Ja eilen tulin ajatelleeksi sitäkin, miten vähän kuitenkin kaikesta on aikaa, kun oikein miettimälllä mietin. Varuiksi piti myös miettiä ,etä mitä jos unohdan Kaapon, kasvot, ilmeen.. Voiko niitä unohtaa? Pelästyin jo sitäkin ajatusta, että entä jos..Jotenkin mieheni ottamat valokuvat pojasta, ovat mielestäni niin erinäköisiä kuin mitä Kaapo oli minun sylissäni ja silmissäni. Lähes voisin vannoa etä siinä on kaksi eri vauvaa.. Mutta eihän siinä ole. Eilen tajusin että en nähnyt Kaapoa koskaan ns. kokonaan. Minun sylissänihän poika oli käärittynä valkoiseen liinaan josta pilkotti kädet ja pää ja hiukan rintaa.. varpaita en ole nähyt kuin kuvista... Koska itse en silloin kyennyt liikkumaan niin en sitten saanut myöshään tuota lakanaa Kaapolta riisuttua, enkä kyllä siinä tilanteessa kokenut sitä edes tarpeelliseksi. Päinvastoin, muistan kovin laittaneeni peittoa kaapon päälle enempi ja enempi söpösti niin ettei pojan tulisi muka kylmä, siinä alasti ollessaan..  Voi että. Kaapo, voisitkohan tulla takaisin?

Onneksi on olemassa arki.. Se pelastaa paljolta. Nytkin on taas siivottavaa, tiskattavaa ja kaupassa käyntiä.. Elämä siis on käynissä, vaikka se ei aina siltä tunnukkaan. Niin, ja tulppaanitkin muuten voi edelleen varsin hyvin :) Uuden kimpun kyllä ajattelin hakea.. Ne jotenkin piristää, vaikka ei sen kummosempia olekaan..

Mutta tässäpä meidän maanantai-aamun tunnelmia :) Kaikesta huolimatta, life is goooooooooooooood ...

Ja hei.. Se pannari herkkusuille on tässä :

1 litra maitoa
5 munaa
5 dl jauhoja
1 tl suolaa
1,5 dl sokeria

pinnalle voi nokareita !

Sekoita kaikki aineet, ja tosi kuohkee ihana pannari tulee, kun et vispaa munia,vaan sekottamalla hajotat vaan joukkoon :)

Paistele 200 asteessa, noin 20-40 minuuttia, unsita riippuen, kunnes on kauniin kullan ruskea! ja sitten vaan ääntä kohden !

Kettu kuittaa.