perjantai 22. helmikuuta 2013

Life goes on..


Perstai tuli kulmilta taas iha yllättäin. Olo on hyvä, ja taakka keveni eilen taas hitusen, mukamas..
Eilinen sujui hyvin, pojat oli koko päivän iltaan asti mamman kanssa reissussa, hiukan jo huoli kasvoi kun vielä 9 illalla ei kuulunut kotiin..Ajattelin heti että noniin, joku pojista on hukkunut kylpylässä, ja siellä mietitään kuka meille soittaa ja ilmoittaa. Ihan puskista tuli taas toikin ajatus.. Miksi ihmeessä? Mutta toki kaikki oli hyvin ja lapset tuli kotiin hyvillä mielin, uusien lelujen saattelemana ja kaatui melki heti sänkyyn.. Ja taas odotellaankin pappaa, joka vie lapsia mökille grillailemaan makkaraa, ja illasta onkin sitten taas luvassa jääkiekkoa..

Eilen haettiin minulle uusi puhelin, joka osoittautui aivan ihanaksi, ja ainakin toistaiseksi hyvinkin toimivaksi. Samaan syssyyn myin vanhat luistimeni ja muutaman taulun, ja kun luistimien hakija tuli, hän kertoi olevansa raskaana.. Mahasta kouraisi heti. Vielä enemmän kouraisi kun hän näki turvakaukalon Kaapon kaapin päällä, ja kysyi myynkö senkin. Sainkin sitten luotua taas kiusallisen tilanteen kertomalla, että toki sen saa, kun itse synnytin joulukuussa ,mutta poika menehtyi. Musta hiljaisuus laskeutui ja tuli ilmoille sanat voi että.. näissä tilanteissa ei koskaan osaa sanoa mitään. Ja minä tietenkin siinä sitten ylipirteänä sanoin että joo, ei se mitään ,elää on tälläistä. Ja tilanne meni ohitse. Kaukalo lähti mukaan, ja lupasin sitten vielä katsoa vaatteitakin ja lähetellä kuvia. Hassua miten jotenkin olo on kevyempi kun ohimennesä ei tarvitse tuota kaukaloa katsella.. Ja tiedän että se sai hyvän kodin. Jälkeenpäin laitoin vielä viestiä perään vauvan vaatteiden kuvan kera, ja kerroin tarinani ja toivoin, etten istuttanut pelkoa häneen.. Pakkohan minun oli kertoa. Vai oliko? En osannut olla kertomatta, kun turvakaukalosa kerran puhe tuli, tilanne jotenkin mielestäni kaipasi selitystä osakseen.

Eilen sain myös kamalan migreenin.. illalla se sitten paheni ja oli pakko vain maata ja odotella unta. Aamulla se kuitenkin onneks oli ohitse, ja mietn että tuliko se vähästä syömisestä, vai onko tämä nytten oire sitten ellereistä. Toivon, että syy oli liian vähässä ravinnossa. Seuraamme siis tilannetta.
Tänään oli sitten taas luvassa kauppoja, löydettyämme miehellekin uuden puhelimen.. Ja taas toivotaan sormet ja varpaat ristissä, että sekin toimis hyvin.  Onneksi kysynnän ja tarjonnan laki on kohdannut hyvin, ja on saatu ostettua nyt paljon, myydyistä vaatteista saaduilla rahoilla. Luksusta meille, jotka ei juurikaan mitään ylmäärästä koskaan saa hankittua :)


Uni maistuis.. jos sitä vaikka kiskois pienen pienent päikkärit kun papan auton takavalot näkyy ja pojat lähtee retkeileen.. Niin, ja eilen muutes saatiin sitten siivottuaki, vaikka alku vaikutti hankalalta.. Ihanaa! Kaikesta huolimatta siis kaikki on tänään vähän hiukan paremmin taas kuin eilen. Tänään olen taas varma, että meille on vielä luvassa jotain kivaakin, ja paskassa ei tarvii tarpoo läpi koko loppuelämää :)

Hei.. Hyvää viikonloppua, nauti lumesta, vielä kun sitä on.. kohta se meinaan sulaa :)

Kettu kuittaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti