maanantai 25. helmikuuta 2013

Kesä tulee vielä..


Uus viikko, ja samat vanhat kujeet. 
Aamu alko melko tahmeesti kun kello soitti seitsemältä. Itse heräilin vähän väliä jo enenn kellon soittoa, ja isäntä sitten nousikin vanhempia lapsia herättämään, kun itse en mukamas millään jaksanut. Suksia sun muuta sälää oli aamulla eteinen täynnä. Mininen mieskin heräsi jo puoli kahdeksan, ja piipaa- autot oli rivissä jo enne kahdeksaa,valmiina toimintaan.. Mistä sitä virtaa oikeen piisaa. Itse päätin aktivoitua ja hoitaa tiskejä ja pyykkejä pitkin päivää, jos vaikka ei kauheesti asiat kasaantuis..
Huomenna oiskin sitten ohjelmassa kerhoa, kaiken muun ohella.. Ans kattoo miten meidän käy. Jääkö napero sinne yhtä innokkaana kuin isänsä kanssa? Jää nähtäväksi.

Ilta sujui rauhallisissa merkeissä, ja lapsilla oli ollut mukava ja onnistunut elokuva-ilta isovanhempien ja isän kanssa. Illalla tuijoteltiin tovi telkkua kun lapset oli nukkumassa ja kissat olivat seurana, kuten aina. Varsinaisia syli-otuksia, etten sanoisi. :) Paikkaaat Kaapon jättämää tyhjää koloa, edes hitusen..
Illalla tulikin taas kaipailtua Kaapoa. Ja tajuttua miten hassu tilanne on.. Sitä kun ei oikeen vieläkään ymmärrä tapahtunutta. Koskahan sen ymmärtää vai ymmärtääkö koskaan? Ei vissiin. Edelleenkin on olo, kuin seuraisi välillä elokuvaa, minkä aikana on joskus aikaisemmin nukahtanut.. Eikä sitä oikeen osaa edes selittää niin, kuin se pään sisällä on.

Taas mennään jo viimeistä viikkoa lasten parissa. Aika kuluu kyllä niin kovaa vauhtia ettei meinaa perässä pysyä. Tuntuu hullulta ajatella, että kun pojat taas tulee, on kevät jo niin pitkällä että eletään maaliskuun loppu puoliskoa.. Voi hyvän tähen. Kohta saakin painella puoli alastomana ulkona, ja pelotella ihmisiä raskausarvilla ja sen sellaisilla :) Ja hei.. kesän jälkeenkin on elämää, sitten saa lopettaa ellerit, joista muuten on käynissä nyt jo toinen viikko! Hip hip hurrraaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!


Ihanaaa, kesä tulee. Ja hiki.. ja kiljuvat lokit.. ja tuulessa heiluvat allit hihattomassa topissa :) Väkisinkin on pakko vähän hymyillä jo pelkälle ajatukselle..

Mutta nyt jos pistäs vaikka lapsille valmiiks jo ruokaa uuniin ja nauttis maanataista, joka muuten ainakaan vielä ei ole yhtään hassumpi :)

Mukavaa viikkoa sulle.. multa.

Kettu kuittaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti