Ikävä on sanana pieni,mutta tunteena valtava..

Kyllä vain.. eteenpäin viikossa mennään kovaa vauhtia. Eilinen oli hidas päivä. Tuntui että seinät sentti sentiltä t6uli lähemmäs ja hiljaisuus oli niin hiljaista että melkein kuulin senkin. Otin sohvalla pienet torkut, ja tajusin että kun lapset ovat pois, on elämä melkosta hidasta ja tyhjää. Tyhjää siis siltäosin, että kotona ei ole oikeastaan minkäänlaista elämää.

Aamulla herättiin jo kuudelta, tai mieheni oli hereillä ja heräsin sitten siinä itsekin. Hetki valvottiin ja mentiin takasin nukkumaan. Miten sitä onkaan hämärää vielä siihen aikaan aamusta? Eikö jo pitäisi pikkuhiljaa ruveta valon tulemaan aikaisemmin? Ikäänkuin merkkinä siitä, että kohta on kevät ja kesä. Muutamaa tuntia myöhemmin sitten heräsin puhelinsoittoon, isäni siellä..tietokoneen kimpussa ja ongelmia kasapäin. Koitin toinen silmä vielä unessa olla avuksi ja samalla huomasin puhelimessa puhuessani mieheni soittelevan jonnekin. Hammaslääkääriin. Hän oli herännyt silloin anivarhain kovaan hammassärkyyn, vaan eipä maininnut mitään.. Hänellä on meneillään iso hammasoperaatio, joten oli tärkeää päästä heti lääkäriin.. Nyt siis odotellaan että sieltä soitellaan takasinpäin.

Tänään pitäisi taas tulla kasapäin lisää lunta..VOI PERKELE, sanon, jos kysytään kerran. Kyllä saisi lumentulokin jo loppua. Eikai sitä yhteent alveen niin jumalattomasti tarvii? metreittäin ja kasottain? Ilmeisesti sitten tarvii. Ja onhan se tietty mukava, kun hiihtolomakin tulee.. lapsien kannalta, mutta mutta..

Kaapolle sytyttämäni kynttiläkin palaa vielä.. jo kolmatta päivää, puhtaalla ja iloisella liekillä. Jostain syystä se saa aina hymyilemään. Olen ehdottomasti sitä mieltä että Kaapo pitää kynttilöistä <3

Väsyttää, enemmän kuin hiukan. Astianpesukone jyllää taustalla ja imurikin huutelee kaapista. Minun puolestani saa kyllä karjua, ennenkuin tartun aseisiin :) Keskiviikko ei nimittäin kuulosta yhtään siivouspivältä. Vai olenko kenties väärässä? Sekin voi olla. Mieleni tekisi kömpiä takaisin lämpimän oeiton alle ja nukkua kesään.. Voi kun se olisikin mahdollista. Toisaalta, saattaisi elämä olla melko pian ohitse. Se puolivuotta saisi mennä ainakin joutusaan, että sais aloittaa operaation vauva. Vaikka ei se ikävää tee yhtään pienemmäksi, saisi se taas uutta ajateltavaa, uutta pelättävää, mutta ainakin tapahtuisi jotain. Enään en jaksa pelätä ees niitä pettymyksiä, onhan se niin turhaa pelätä etukäteen.Vaikka eihän se helppoa ole.. Pelkonaattoria kun ei pysty millään tavoin kuitenkaan säätelemään. Mutta jos saisin toivoa, toivoisin, että pelko tulisi vasta kun on aihetta,mutta ei taida ikävä kyllä elämä olla tässäkään asiassa puolellani.
Mutta.. Ainakin on keskiviikko, mikä tarkoittaa sitä että selvisin taas päivän eteenpäin :)

Millanenkohan maailma olis, jos ei olis ikävää?

Kettu Kuittaa.