keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Sairastupa laajentaa..



Nuhaa,räkää, kuumetta ja sirkusta.. Siitä on meidän keskiviikko tehty.
Isäntä on tukossa.. vaihteeksi ja seuraavana. Suuntaa silti tänään hammaslääkäriin sovittuun hampaanpoistoon. Aikaa ei sopinut perua, koska kuumetta ei vielä ainakaan ole. Merkillistä touhua.. Hampaanpoistoa on luvassa vielä huomenakin, ja perjantaina.Saas nähdä millaista sairastupaa tässä viellä pyöritellään.


Eilen oli mukava päivä, joskin se venyi varsin pitkälle. Mutta se oli tiedossa jo aamusta, joten ei haitannut. Retkeily se on se, mikä avartaa. Ensin aamulla sivottin huushollia ja syötettiin lapsia, ja tapeltiin esikon kanssa siitä, kannattaako suihkussa käydä, ja varsinkin että kuinka kannattavaa hiustenpesu on .. Mutta kun keskustelu ja se suihku oli ohi, päästiin lähtemään pirkanmaalle, ja siellä sitten oltiinkin yöhön asti. Äitini oli siskoni kissan vahtina, sillä siskoni perheineen lensi malesiaan, ja isä oli heitä viemässä lentokentälle. Mutta kerettiin nähdä siis vaarikin ja kotio ölähdettiin vasta yömyöhällä. Ensin ajattelin, että pojat virkoontuu kun kotiin päästään ja saadaan kekkuloida aamuun, mutta kaikki kaatuikin sitten sänkyihin kun päästiin kotiin. Hyvä päivä siis kaikenkaikkiaan. Ainoa että saatiin mukaan monta pakettia kanan liekkisiipiä-.. ja ne on saatanasta. Oon himoinnu niitä tän remonttini alkumetreistä lähtien, mutta tarvinee sulkea silmät kun toiset niitä syö.. Niin ja nenä, ettei tuoksu tunge herkkukeskukseen..

Kevät tulee.. Ensivikoksi luvattiin taas jo olussa asteita, joten jaksan taas olla hetken toiveikkaampi. Maaliskuu. Miten se onkin jo edessä, vaikka äskettäin vasta odoteltiin joulua. Ihanaa kyllä että aika kuluu, koska sen kerrotaan parantavan haavat :) Pakkohan on etti jotain positiivista, muutenhan sellaista ei tiedossa ole,jollei sitä ite koita asioista kaivella. Mukava akuitenkin ajatella että kesä tulee, ja jos ei muuta, niin pärjää ähemmällä vaatetuksella. Tosi, olen kyllä varma että tulee niin kuuma, että ei tohdi kuin istua suihkun alla. Mutta ainahan on syytä olla siis jotain valittamisenkin aihetta ;) 
Kesällä on luvassa mm. lasten synttäreitä ,ja ehkä yhdet häät.. mutta ans kattoo. syksystä sitten onkin taas tulossa vauvoja, tuntuu että niitä on tulossa nyt joka suunnasta, jokaiselle..Niin, paitsi tietenkään minulle. Mutta, jo neljä elleriä on syöty, ei unohduksia, eikä hirviö-kohtauksia.Vielä. Vuotokin ilmeisesti alkaa jo olemaan loppusuoralla, mutta johan se on virrannutki, ärsyyntymiseen asti.Aika aikaansa kutakin, sitä sanotaan.


 Tänään muuten taas tuntuu väsyttävän. Jotenkin ei edes kahvi piristä.. Tosin, en sitä ole pannu tolkulla vielä edes juonut. Koittanut vähän hillitä sitäkin, ettei menis ihan holtittomaks sekin touhu.
Nukkua voisin viikon, varmaan jopa kaksi. Vaikka tiedän senkin,etttä jos siihen nyt olisi mahdollisuus, ei väsyttäisi ollenkaan. Koska ninhän se aina siis menee. Mutta ajatuksena nukuttaa enemmän kuin laki sallii. Jospase tästä kuitenkin taas käynnistyy. Pitää olla skarppina ettei huku jäkisvarusteet, ennen, eikä jälkeen reenien.. tästä se siis lähtee.

Eipä siinä, keskiviikon kehräyksiä..

Kettu kuittaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti